suomi

Tempura – Muikkutempura

Jatkakaamme aasialaisen keittiön parissa, mutta jätetään ramen hetkeksi aikaa sivuun ja keskitytään toiseen japanilaiseen ruokalajiin – tempuraan. Tempura on kevyesti friteerattu ruoka, joka voidaan valmistaa niin kasviksista kuin merenelävistä. Noh, kuten monet teistä saattavat tietää, Suomi sijaitsee melko pohjoisessa eikä Itämeri tarjoa meille samanlaisia anteja kuin suuret valtameret tai vaikka Välimeri rantojen asukkailleen – mutta ei hätää! Meillä on Suomessa tuhansia järviä, jotka tarjoavat oikein maittavia antimia.

Minä olen aina pitänyt kalastuksesta ja onkivapa on tuttu aivan taaperovuosistani saakka. Näin ollen olen tullut sangen tutuksi Suomen järvien, jokien ja lampien tarjoamista raaka-aineista.

Koska olen kaupungissa asuessani huomannut, että nuoremmat ikäpolvet (osin omani myös) ovat melko uusavuttomia mitä tulee luontosuhteeseen, ajattelin nyt näin alkuun hieman valistaa nuorempaa lukijakuntaa.

Muikku

Yllä – kuvassa – näette kuvatekstin mukaisesti kalan (Coregonus albula), jota kutsutaan muikuksi. Mistä tämän muikun sitten erottaa? Muikun silmä on vaalea – toisin kuin esimerkiksi särjellä. Muikku on erittäin sulavalinjainen kala – toisin kuin esimerkiksi salakka. Muikun voi periaatteessa sekoittaa siikaan, mutta siika kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin muikku eikä ole yhtä sulavalinjainen. Muikku – kuten myös siika – ovat kumpikin lohikaloja. Lohikalan erottaa helposti rasvaevästä (jota tällä muikulla ei valitettavasti enää ole). Rasvaevä on pieni evä, joka jää selkäevän ja pyrstön väliin. Pieniä muikkuja kutsutaan yleisesti neulamuikuiksi. Muikun perkaaminen on helppoa. Napakka ote päästä, hieman kääntöliikettä ja nykäisy. Sisälmykset tulevat pään mukana ulos.

Se siitä oppitunnista. Entäs tempura? Tempura on siis kevyesti friteerattuja kasviksia ja mereneläviä – kuten jo mainitsin. Merenelävien sijaan päätin kuitenkin käyttää muikkua, joka on ehdottomasti yksi kalamaailman suosikeistani. Suomessa muikku valmistetaan perinteisesti jauhoissa pyörittämällä ja voissa paistamalla, mutta japanilainen tempura on huomattavasti kevyempi vaihtoehto. Tempura voidaan valmistaa niin erilliseen taikinaan kuin panko-korppujauhoja käyttäen. Tällä kertaa valmistin taikinan.

Ainesosat:

  • Muikkuja (noin kourallinen per ruokailija)
  • munakoisoa
  • perunaa
  • daikonia eli valkoretikkaa
  • 2 dl vettä
  • 2 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • muutama jääpala
  • öljyä uppopaistamiseen

Heti alkuun on syytä pilkkoa vihannekset. Hyvä nyrkkisääntö on, että pala pitää pystyä nostamaan helposti syömäpuikoilla. Näin ollen esimerkiksi munakoison yläosasta voi leikata suoraan sopivan kokoisia paloja, mutta paksummasta alaosasta pilkotut palat on syytä leikata vielä pienemmiksi. Munakoison, perunan ja daikonin lisäksi tempuraan voi käyttää miltei mitä tahansa kasviksia. Bataatti, kurpitsat ja kokonaiset pavut ovat oikein hyviä ja sangen yleisiä vaihtoehtoja. Perunoiden suhteen kannattaa muistaa, että frittiöljy on sangen kuumaa ja taikina palaa herkästi, minkä vuoksi peruna kannattaa siivuttaa melko ohuiksi paloiksi, jotta se ennättää kypsyä ennen pinnan palamista.

Yläoikealta: Perunaa (rosamunda), daikonia sekä munakoisoa.

Entäs sitten muikku? Noh, kala ei vaadi muuta käsittelyä kuin perkuun (Lapissa jotkut tosin syövät muikut päineen ja sisuksineen, olen joskus maistanut) ja hieman suolaa päälle – mutta vain hieman, sillä taikinassa itsessään on suolaa.

Perottuja muikkuja

Taikina on syytä valmistaa juuri ennen paistamista. Jauhot, leivinjauhe sekä suola sekoitetaan ensin keskenään.

Jauhoja, suolaa ja leivinjauhetta

Kraanasta on hyvä laskea niin kylmää vettä kuin suinkin mahdollista. Tämän jälkeen veden sekaan lisätään vielä pari jääpalaa.

Vettä ja jäitä

Vesi jääpaloineen kaadetaan jauhojen sekaan ja sekoitetaan (minä sekoitan syömäpuikoilla) kutakuinkin kymmenen kertaa yhdensuuntaisesti. Ei haittaa, mikäli taikinaan jää paakkuja. Liika sekoittaminen pilaa lopputuloksen – uskokaa tai älkää, mutta se on totta! Vispilän käyttö kielletty!

Tempurataikina

Tempura kypsennetään siis uppopaistamallla. Minä suosin arkikäytössä (parhaaksi toteamani) Lidlin rapsiöljyä, mutta toisinaan käytän myös maapähkinäöljyä. Öljy kuumennetaan kuumaksi. Oikean lämpötilan tietää siitä, että öljyyn pudotettu leipäpala alkaa välittömästi kuplia. Sääntö on seuraava. Ensimmäiseksi paistetaan ne raaka-aineet, jotka sotkevat vähiten. Tässä tapauksessa aloitetaan perunalla, siirrytään daikonin kautta munakoisoihin ja viimeiseksi kypsennetään muikut. Raaka-aineet kastetaan nopeasti taikinassa ja upotetaan kuumaan öljyyn kypsymään. Kattilasta kannattaa poimia pois ylimääräinen taikina reikäkauhalla, jotta rasvapalon vaara ei kasva. Maltti on valttia. Uppopaistaessa kattilaa ei kannata päästää silmistään, sillä ruoka kypsyy nopeasti ja huonolla tuurilla palaa pohjaan varsin sukkelasti.

Munakoiso paistumassa

Riippuen siitä, valmistetaanko tempura itse taikinasta vai panko-jauhoista, lopputuloksen väri hieman vaihtelee. Panko-jauhoista valmistettu tempura jää (ja jätetään) vaaleammaksi, sillä liian pitkään kypsennetty panko kovettuu ja ruokaan puikoilla tarttuminen on hankalampaa. Tärkeä on muistaa, että tässä ei olla valmistamassa nugetteja tai wienerleikkeitä. Raaka-aineiden ei tarvitse olla kokonaan taikinan peitossa, vaan ne saavat kuultaa läpi. Uppopaistamme kuitenkin kevyesti.

Tempuran lisukkeena voi tarjota riisiä ja tempuraa voidaan kastaa erilaisiin kastikkeisiin. Minä suosin kotitekoista teriyakia, joskin autenttisempi vaihtoehto lienee tentsuyu-kastike, joka on muunnos mentsuyu-kastikkeesta.

Kulhollinen riisiä on kätevä lisuke myös siinä mielessä, että kastikkeeseen dipattu ruoka on helpompi kuljettaa suuhun ylimääräisen kastikkeen valuessa riisin päälle ja siten maustaen riisin hissukseen ruokailun ohessa.

Muikkutempura – huomatkaa taikinan alta kuultava muikun nahka.

Tätä muikku-tempuraa voitanee kutsua fuusiokeittiön hedelmäksi. Yhdistämällä kaksi eri ruokakulttuuria voidaan saada täysin uudenlainen lopputulos ilman, että ruoan alkuperäinen maku, valmistustapa tai periaate vaihtuu. Toki kulttuurintutkijana pidän suuresti vieraiden maiden keittiöistä, mutta kai tämä on tietyllä tapaa myös sitä monikulttuurisuutta – kulttuurit kohtaavat harmoniassa.

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

– Smu

Advertisements

TREGREN – Herbie Indoor Garden

Näin kiireellisen päivän päitteeksi, kun vihdoin ja viimein voin istuutua kuvaruudun eteen, ajattelin kirjoittaa teille hieman jostakin muusta. Ne, jotka ovat ennen tätä blogia seuranneet, tietävät minun pitävän myös puutarhanhoidosta. Se on sangen antoisaa. Ja siinä näkee oman työnsä tuloksen. Onhan se toki erittäin kausittaista Suomessa, mutta toisaalta… Parempi että en sano tässä kohden enempää.

Tässä artikkelissa aion kuitenkin keskittyä pariin asiaan. Ensinnäkin sisäpuutarhaan eli Tregren-nimisen yrityksen Herbie-tuotteeseen. Toisekseen… No, jätetään tämä myöhemmäksi!

Pitkään olen tästä laitteesta haaveillut. Sattuipa vielä käymään niin, että avovaimoni äiti – pitäisi kai sanoa siis anoppi – halusi meille tämän laitteen ostaa. Suuri kiitos siis hänelle. Te, jotka ette välttämättä ole kuulleet koko laitteesta – tässä laitteen oman valon alla kuvattuja otoksia esitteestä!

IMG_5291 IMG_5293

Kuten kuvasta käy ilmi, kyseessä on valkoinen laatikko, jonka sisään kaadetaan puhdasta suomalaista kraanavettä (tai kuten meillä Vantaalla keitettyä ja jäähdytettyä elementtikerrostalon pahanmakuista vettä). Kun vesi on säiliössä, lisätään sekaan lannoite. Tämän jälkeen kytketään virta, jolloin pumppu alkaa kierrättää ja hapettaa vettä. Kasvivalo luo myös ihanteellisen valaistuksen yrttien tarpeeseen.

Noh, laitteen toiminta perustuu juuri tuohon veden kiertoon. Kun vesi kiertää, siihen sekoittuu enemmän happea. Happirikkaampi vesi puolestaan yhdessä kasvivalon kanssa nopeuttaa normaalia kasvuprosessia. Multaa ei tarvitse käyttää, jolloin vältytään sotkuilta. Laitteeseen voi istuttaa kaupan valmiita yrttejä (enintään kuusi kappaletta) tai siinä voi lisäosien turvin kasvattaa omat taimet aivan siemenestä lähtien. Näin ollen ruoka on taatusti puhdasta ja sitä saa läheltä ympäri vuoden.

Mitä muuta etua tästä on? Jokainen ruoanlaittoa enemmän harjoittava tietää, miten hinnakkaita suomalaiset yrtit ovat. Kun joihinkin ruokalajeihin pitäisi vielä ostaa kolmea tai neljää eri tuoreysttiä, hintaa kertyy hetkessä kahdeksasta kymmeneen euroon pelkkien “mausteiden osalta”. Puutarha siis takaa, että tuoreita yrttejä on aina saatavilla kertaostoksen jälkeen. Toki hiilijalanjälkikin näin pienenee, sillä yrttien ympärillä on aina tolkuttomasti muovia. Lisäksi Herbie luo valoa huoneistoon ja toimii samalla myös sisustuselementtinä.

Mitä haittaa tai negatiivista – tai tyystin merkityksettömiä seikkoja Herbie synnyttää? Ensimmäisenä on mainittava sähkönkulutus. Perinteinen ruukkuviljely ei välttämättä kuluta sähköä laisinkaan. Tosin nopean laskutoimituksen jälkeen selvisi, että ympärivuorokautisella käytöllä laite kuluttaa peräti alle kaksi (2) euroa kuukaudessa. Suurin piirtein saman verran kuin yksi yrttiruukku maksaa. Melua ei sinänsä synny, mutta kaikille tuttu loisteputken värinä kuuluu. Toisaalta on huomioitava, ettei laite merkitse sitä, etteikö yrttejä tarvitsisi hoitaa – päinvastoin. Edelleen on tärkeää harventaa, katkoa ja poistaa kuolleet kasvustot.

Salaattia, rucolaa, oreganoa, korianteria, persiljaa sekä basilikaa

Salaattia, rucolaa, oreganoa, korianteria, persiljaa sekä basilikaa

Laite siis takaa tuoreiden yrttien saatavuuden ympäri vuoden. Hyvä. Mutta! Mikä meni pieleen?

Kerrottakoon heti alkuunsa, että markkinoilla on kilpailevia tuotteita liikkeellä. Yllätys. Kerrottakoon, että suurin osa kilpailevista tuotteista on kalliimpia. Herbie sekä sen pikkuveli Genie maksavat noin 70 tai 60 euroa. Kalleimmat kilpailevat laitokset kustantavat yli 200 euroa. Kas! Halpa tuote. Silti – rehellisesti. Kuinka moni teistä on kuullut tästä tuotteesta? Miettikää tovi. Selitän sillä aikaa jotain muuta – tarjoten jälleen kuvan esitteestä.

IMG_5292

Esite kertoo, että multaa ei tarvita. Hyvä. Ei sotkua. Lisäksi kasvu on kolme kertaa nopeampaa – mainiota. Ja kas! Tuotehan on suomalainen! BING! Suurin murheenkryyni. Miksi?

Nyt puhun jostakin, johon minulla ei oleteta olevan pätevyyttä. Markkinoinnista. Toisaalta – minä olen uskontotieteilijä. Uskonnolla ilmiönä, taloudella sekä markkinoinnilla on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä. Haluan kuitenkin kertoa teille, että tämän vallan mainion laitteen markkinointi on surkeaa. Itseasiassa – sitä ei ole! Muistelen nähneeni ensimmäisen laitteen  vuonna 2012. En ole varma, oliko kyseessä juuri tämä peli, mutta siltä se vahvasti näytti. Olin tuona iltana nauttinut myös melko paljon valkoviiniä. Suokaa anteeksi.

Vuoden 2012 ja 2015 välisenä aikana en ole kuitenkaan kertaakaan nähnyt ainuttakaan mainosta, joka laitetta hehkuttaisi. En kertaakaan. Tämä pikku vekotin on kuitenkin osoitus äärimmäisen kauniista skandinaavisesta muotoilusta, tuote on valmistettu bio-komposiitista, jota käsittääkseni valmistaa vieläpä UPM. Myönnän, että muun muassa Fiskars valmistaa kilpailevaa – joskin rumempaa ja huonompaa laitetta.

On kuitenkin todennäköisempää, että Fiskarsin laite myy enemmän, koska merkki on tuttu ja hyvin brändätty – vaikka tuotteiden hinnat ovat ilmaa täynnä. Meille uskotellaan, että maamme kilpailukyky on surkea, vaikka itseasiassa asia ei näin ole. Maamme markkinointikyky on surkeampi kuin asteikko voisi ilmaista. Suomessa on pohja innovaatioille, mutta me emme osaa myydä niitä. Kun haimme tuotetta Verkkokauppa.com:in toimipisteestä, eteisessä oli iso Honor-merkkisen puhelimen mainos. Mainoksessa oli tämä joku muusikko Sanni. Sanni näytti aika apaattiselta ja pelottavalta. Silti Honor luultavasti myy. Markkinointiin on panostettu. Myynti tapahtuu idolinpalvonnan kautta. Samaa taktiikkaa sovelsi muun muassa Apple, joka myöhemmin kehitti eräänlaisen messiaskultin Steve Jobsin ympärille. Jobs innovoi – esiintyi – myi.

Vaikka tuote on hyvä – ja vaikka sen saa monissa eri väreissä – ei se myy ilman markkinointia. Meidän on turha miettiä, miten saamme enemmän fyffeä firman tilille, jos emme osaa kaupitella tuotteitamme. Olen itse tehnyt myyjän työtä – en ole koskaan saanut huonoa palautetta — tai no silloin kun en annan alennusta tai mitään ilmaiseksi… Se on kylläkin nyt eri asia – mutta se voisi olla myös osa markkinointistrategiaa. Onhan Suomi todistetusti ämpäri-kansan maa.

Toinen esimerkki. Nokia. Ennen ensimmäisen iPhonen ilmestymistä Nokia esitteli insinööritaidon huippuluomuksen, tekniikkanörttien kuolaaman N95-kännykän. Puhelimessa oli 3G. Vau! Mikä meni pieleen? Insinööritaito on vastaus. Hieman myöhemmin Apple esittelee ensimmäisen iPhonen, joka ei tue edes 3G:tä. Arvatkaapa kumpi myi paremmin? Aivan. Apple.

Viimeistään tuolloin suomalaisten olisi pitänyt osata puuttua kahteen ongelmaan: kehoon markkinointiin sekä yksinkerrattomuuteen. Vaikka N95 oli loistava taidonnäyte, se oli monimutkainen, tylsä ja huonosti markkinoitu. Ja nyt Nokia on kaatunut – iPhone elää ja hengittää yhä.

Herbie puolestaan on yksinkertainen, kaunis – ja helppokäyttöinen. Markkinointi ei vain toimi. 30 000 myytyä tuotetta on surkea määrä. Sitä on turha kutsua klassikoksi. Suoritusta heikentää entistä enemmän se, että markkinoilla kalliimmat ja huonommat vastaavat laitteet myyvät.

IMG_5284

Vaikka minulla on nyt haaveilemani laite. Kaunis yrttipuutarha, josta ammentaa lisäapetta – faktat eivät muutu. Herbie jää varjoon. Valitettavasti. Hyvä laite tukahtuu kehnompien alle huonon markkinoinnin vuoksi. Teknologiset innovaatiot eivät merkitse mitään, jos niitä ei osaa soveltaa. Tähän meitä humanisteja tarvitaan. Insinööri osaa ehkä tehdä laitteen, mutta humanisti osaa kertoa kuinka laitteen kuuluisi toimia, jotta se on helppo ja mukava käyttää sekä kaikkein ymmärrettävissä.

Mielestäni tämä vekotin ansaitsee arvosanakseen 5/5, pidän sitä itse esimerkkinä suomalaisesta huippuinnovaatiosta. Markkinoinnista antaisin kuitenkin pyöreän nollan.

Päätän tämän analyyttisen postauksen tähän. Nautin sen kirjoittamisesta, toivottavasti olette saaneet ammennettua sisällöstä edes jotain itsellenne.

– Smu

Kolmannen sukupolven kaalipata

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille. Niin, näillä sanoilla se on aloitettava. Päivän reseptikin liittyy aiheeseen. Katsokaas, minä pidän kaalipadasta. Pidän kaalipadasta enemmän kuin kaalilaatikosta. Ei sillä, että laatikossa mitään vikaa olisi, mutta pata on mehukkaampaa. Kolmas sukupolvi taas viittaa siihen, että valmistin kaalipadan äitini reseptillä mummolta perittyyn pataan, jossa tätäkin apetta on joskus valmistettu. Tosin, myönnän muunnelleeni reseptiä hieman!

Kaalipataan tarvitaan:

  • Noin 1,5 kiloa kaalia
  • 4 porkkanaa
  • 800 grammaa jauhelihaa (käytin sekä broilerin että sika-nautaa)
  • 1 dl riisiä
  • 8 dl vettä
  • suolaa
  • pippuria
  • oreganoa
  • siirappia

Aina kun aletaan käsitellä kaalia, on syytä pestä vihannes ja kuoria päälimmäiset lehdet. Näin vältytään kaikilta ikäviltä yllätyksiltä kuten vaikkapa perhosen toukilta – mikäli kaali nyt suoraan kasvimaalta sattuu tulemaan. Kuten alapuolen kuvista voi huomata, päälimmäisten lehtien jälkeen koko vihannes näyttää aivan erilaiselta.

IMG_4938 (4) IMG_4939

 

Kaali on hyvä pilkkoa neljään osaan ja poistaa kanta. Tämän jälkeen jokaisen neljänneksen voi lohkoa pituussuunnassa kolmeen osaan, sitten poikittain puolestaan muutaman kerran ronskiksi “kuutioiksi”, minkä jälkeen kaali asetellaan padan pohjimmaiseksi. Porkkanat on myös hyvä pilkkoa suuriksi paloiksi.

IMG_4940 (1) IMG_4942 (1)

Tässä vaiheessa pata on herkästi jo täysi. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Pataan lisätään tilkka vettä, minkä jälkeen suljetaan kansi ja laitetaan pata 200-asteiseen uuniin hetkeksi. Näin kaalit pehmenevät ja loppuainesosille syntyy tilaa.

Sekaan vain tilkka vettä ja pehmenemään

Sekaan vain tilkka vettä ja pehmenemään

Sillä välin, kun kaali ja porkkanat ovat uunissa pehmittymässä, kypsennetään jauheliha. Pannu lämmitetään kuumaksi, minkä jälkeen lisätään jauheliha. Lihaa ei kannata silputa heti pieneksi piiperöksi, vaan jättää vielä hieman ronskimpaan muotoon, sillä näin paistuminen tapahtuu helpommin. Pannulle ei myöskään lisätä rasvaa, loppuvaiheessa kypsentämistä on toki hyvä lisätä suolaa.

IMG_4945 (1) IMG_4946 (1)

Lihasta puolet on broileria, mikä tuo erilaisen makuvivahteen, mutta samalla sika-nauta antaa rasvaisuutta.

Kun jauheliha on kypsennetty, ja kaali on pehmennyt, on aika valmistella pata loppuun. Lisätään jauheliha, riisit, siirappi sekä suola, pippuri ja oregano. Äitini käyttää aina tummaa siirappia, mutta halusin testata vaaleaa vaihtoehtoa. Sekoittaa kannattaa vain kevyesti, sillä meillä karjalaisilla on paha tapa kokata paljon. Näin ollen pata pursuuaa melkein yli laitojensa. Lopuksi lisätään 8 desilitraa vettä. Vesi kannattaa kiehauttaa vedenkeittimessä juuri ennen lisäämistä, sillä näin kypsyminen uunissa vauhdittuu.

IMG_4951 IMG_4952 (4)

 

Pataa on syytä välillä sekoittaa ja tarkastaa nestetilanne. Näin varmistetaan tasainen kypsyminen sekä luonnollisesti estetään ruokaa palamasta pohjaan. Sekoittamisen lomassa on myös hyvä tarkistaa maku ja maustaa tilanteen mukaan. 200-asteisessa uunissa pataa pidetään noin 3 tuntia. Lämpöä lasketaan sitten 150-asteeseen, jossa pataa pidetään noin tunti. Kun uuni on sammutettu, annetaan padan vetäytyä uunissa vielä puoli tuntia.

Uunista ulos....

   Uunista ulos….

Ja valmista tuli!

Ja valmista tuli!

Kaalipadan voi valmistaa myös kattilassa liedellä, mutta tällöin prosessi on paljon hektisempi. Vegaanisen version saa taiottua helposti vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen. Ruokaan ei myöskään tule lisätä missään vaiheessa rasvaa.

Valmis annos herkullista, 4,5 tuntia kypsytettyä kaalipataa.

Valmis annos herkullista, 4,5 tuntia kypsytettyä kaalipataa.

Tämänsorttinen kaalipata on kunnon slow foodia. Minnekkään ei ole – eikä pidäkään olla – kiire tätä ruokalajia valmistettaessa. Vaikka kyseessä onkin perinneruoka, joka ei näytä ulkoisesti edes kovin houkuttelevalta, on maku kuitenkin loistava. Mietin pitkään, mikä termi kuvaisi tätä ruokaa parhaiten. Tämä on ehkä täydellisyydessään juuri sitä, mitä italialainen termi cucina povera tarkoittaa. Maanläheistä ja herkullista ruokaa, johon ei tarvitse ihmeellisiä ja kalliita aineksia. Ruoka, joka on satoja vuosia onnistunut suomalaisessa keittiössä köyhimpienkin parissa.

Karjalaisena minä en osaa laittaa ruokaa pieniä määriä. Kun teen pizzataikinan, tulee taikinasta vähintään 4 pizzaa. Kun teen kaalipataa, saa padasta ammentaa ainakin kymmenkunta annosta. Tämä on hyvää. En tosin ole varma, haluanko koko padallisen kiskottuani hetkeen tätä maistaa… HAH!

Hyvää ruokahalua kaikille!

– Smu