aasialainen

Tempura – Muikkutempura

Jatkakaamme aasialaisen keittiön parissa, mutta jätetään ramen hetkeksi aikaa sivuun ja keskitytään toiseen japanilaiseen ruokalajiin – tempuraan. Tempura on kevyesti friteerattu ruoka, joka voidaan valmistaa niin kasviksista kuin merenelävistä. Noh, kuten monet teistä saattavat tietää, Suomi sijaitsee melko pohjoisessa eikä Itämeri tarjoa meille samanlaisia anteja kuin suuret valtameret tai vaikka Välimeri rantojen asukkailleen – mutta ei hätää! Meillä on Suomessa tuhansia järviä, jotka tarjoavat oikein maittavia antimia.

Minä olen aina pitänyt kalastuksesta ja onkivapa on tuttu aivan taaperovuosistani saakka. Näin ollen olen tullut sangen tutuksi Suomen järvien, jokien ja lampien tarjoamista raaka-aineista.

Koska olen kaupungissa asuessani huomannut, että nuoremmat ikäpolvet (osin omani myös) ovat melko uusavuttomia mitä tulee luontosuhteeseen, ajattelin nyt näin alkuun hieman valistaa nuorempaa lukijakuntaa.

Muikku

Yllä – kuvassa – näette kuvatekstin mukaisesti kalan (Coregonus albula), jota kutsutaan muikuksi. Mistä tämän muikun sitten erottaa? Muikun silmä on vaalea – toisin kuin esimerkiksi särjellä. Muikku on erittäin sulavalinjainen kala – toisin kuin esimerkiksi salakka. Muikun voi periaatteessa sekoittaa siikaan, mutta siika kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin muikku eikä ole yhtä sulavalinjainen. Muikku – kuten myös siika – ovat kumpikin lohikaloja. Lohikalan erottaa helposti rasvaevästä (jota tällä muikulla ei valitettavasti enää ole). Rasvaevä on pieni evä, joka jää selkäevän ja pyrstön väliin. Pieniä muikkuja kutsutaan yleisesti neulamuikuiksi. Muikun perkaaminen on helppoa. Napakka ote päästä, hieman kääntöliikettä ja nykäisy. Sisälmykset tulevat pään mukana ulos.

Se siitä oppitunnista. Entäs tempura? Tempura on siis kevyesti friteerattuja kasviksia ja mereneläviä – kuten jo mainitsin. Merenelävien sijaan päätin kuitenkin käyttää muikkua, joka on ehdottomasti yksi kalamaailman suosikeistani. Suomessa muikku valmistetaan perinteisesti jauhoissa pyörittämällä ja voissa paistamalla, mutta japanilainen tempura on huomattavasti kevyempi vaihtoehto. Tempura voidaan valmistaa niin erilliseen taikinaan kuin panko-korppujauhoja käyttäen. Tällä kertaa valmistin taikinan.

Ainesosat:

  • Muikkuja (noin kourallinen per ruokailija)
  • munakoisoa
  • perunaa
  • daikonia eli valkoretikkaa
  • 2 dl vettä
  • 2 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • muutama jääpala
  • öljyä uppopaistamiseen

Heti alkuun on syytä pilkkoa vihannekset. Hyvä nyrkkisääntö on, että pala pitää pystyä nostamaan helposti syömäpuikoilla. Näin ollen esimerkiksi munakoison yläosasta voi leikata suoraan sopivan kokoisia paloja, mutta paksummasta alaosasta pilkotut palat on syytä leikata vielä pienemmiksi. Munakoison, perunan ja daikonin lisäksi tempuraan voi käyttää miltei mitä tahansa kasviksia. Bataatti, kurpitsat ja kokonaiset pavut ovat oikein hyviä ja sangen yleisiä vaihtoehtoja. Perunoiden suhteen kannattaa muistaa, että frittiöljy on sangen kuumaa ja taikina palaa herkästi, minkä vuoksi peruna kannattaa siivuttaa melko ohuiksi paloiksi, jotta se ennättää kypsyä ennen pinnan palamista.

Yläoikealta: Perunaa (rosamunda), daikonia sekä munakoisoa.

Entäs sitten muikku? Noh, kala ei vaadi muuta käsittelyä kuin perkuun (Lapissa jotkut tosin syövät muikut päineen ja sisuksineen, olen joskus maistanut) ja hieman suolaa päälle – mutta vain hieman, sillä taikinassa itsessään on suolaa.

Perottuja muikkuja

Taikina on syytä valmistaa juuri ennen paistamista. Jauhot, leivinjauhe sekä suola sekoitetaan ensin keskenään.

Jauhoja, suolaa ja leivinjauhetta

Kraanasta on hyvä laskea niin kylmää vettä kuin suinkin mahdollista. Tämän jälkeen veden sekaan lisätään vielä pari jääpalaa.

Vettä ja jäitä

Vesi jääpaloineen kaadetaan jauhojen sekaan ja sekoitetaan (minä sekoitan syömäpuikoilla) kutakuinkin kymmenen kertaa yhdensuuntaisesti. Ei haittaa, mikäli taikinaan jää paakkuja. Liika sekoittaminen pilaa lopputuloksen – uskokaa tai älkää, mutta se on totta! Vispilän käyttö kielletty!

Tempurataikina

Tempura kypsennetään siis uppopaistamallla. Minä suosin arkikäytössä (parhaaksi toteamani) Lidlin rapsiöljyä, mutta toisinaan käytän myös maapähkinäöljyä. Öljy kuumennetaan kuumaksi. Oikean lämpötilan tietää siitä, että öljyyn pudotettu leipäpala alkaa välittömästi kuplia. Sääntö on seuraava. Ensimmäiseksi paistetaan ne raaka-aineet, jotka sotkevat vähiten. Tässä tapauksessa aloitetaan perunalla, siirrytään daikonin kautta munakoisoihin ja viimeiseksi kypsennetään muikut. Raaka-aineet kastetaan nopeasti taikinassa ja upotetaan kuumaan öljyyn kypsymään. Kattilasta kannattaa poimia pois ylimääräinen taikina reikäkauhalla, jotta rasvapalon vaara ei kasva. Maltti on valttia. Uppopaistaessa kattilaa ei kannata päästää silmistään, sillä ruoka kypsyy nopeasti ja huonolla tuurilla palaa pohjaan varsin sukkelasti.

Munakoiso paistumassa

Riippuen siitä, valmistetaanko tempura itse taikinasta vai panko-jauhoista, lopputuloksen väri hieman vaihtelee. Panko-jauhoista valmistettu tempura jää (ja jätetään) vaaleammaksi, sillä liian pitkään kypsennetty panko kovettuu ja ruokaan puikoilla tarttuminen on hankalampaa. Tärkeä on muistaa, että tässä ei olla valmistamassa nugetteja tai wienerleikkeitä. Raaka-aineiden ei tarvitse olla kokonaan taikinan peitossa, vaan ne saavat kuultaa läpi. Uppopaistamme kuitenkin kevyesti.

Tempuran lisukkeena voi tarjota riisiä ja tempuraa voidaan kastaa erilaisiin kastikkeisiin. Minä suosin kotitekoista teriyakia, joskin autenttisempi vaihtoehto lienee tentsuyu-kastike, joka on muunnos mentsuyu-kastikkeesta.

Kulhollinen riisiä on kätevä lisuke myös siinä mielessä, että kastikkeeseen dipattu ruoka on helpompi kuljettaa suuhun ylimääräisen kastikkeen valuessa riisin päälle ja siten maustaen riisin hissukseen ruokailun ohessa.

Muikkutempura – huomatkaa taikinan alta kuultava muikun nahka.

Tätä muikku-tempuraa voitanee kutsua fuusiokeittiön hedelmäksi. Yhdistämällä kaksi eri ruokakulttuuria voidaan saada täysin uudenlainen lopputulos ilman, että ruoan alkuperäinen maku, valmistustapa tai periaate vaihtuu. Toki kulttuurintutkijana pidän suuresti vieraiden maiden keittiöistä, mutta kai tämä on tietyllä tapaa myös sitä monikulttuurisuutta – kulttuurit kohtaavat harmoniassa.

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

– Smu

Advertisements

Possun kassler -ramen

Jatkamme idän keittiön parissa! Tällä kertaa vuorossa on ramen-keitto possun kasslerista. Tämä resepti vaati hieman konsultaatiota Japanista, muutaman tunnin tutkimustyön sekä vielä pohdiskelua ja pyörittelyä pääkopassa. Tarkoitus oli saada aikaan ramen, jonka voi toteuttaa periaatteessa missä päin tahansa Suomea ilman (noh – melkein) käyttämättä aasialaisten markettien tarjontaa. Ramen-keitto tai tuttavallisemmin vain ramen on siis nuudelikeitto, joka tarjoillaan erilaisten lisukkeiden kera. Toisin kuin perinteiset suomalaiset keitot, valmistetaan ramen hieman eri tavalla ja keitto kootaan keitoksi vasta lautasella. Noh, en mene sen tarkemmin yksityiskohtiin ruoan historiasta tai tilanteesta nykypäivänä.

Possun kassler valikoitui joukkoon hieman sattumalta. Ajattelin ensin käyttää kylkeä, mutta tutkimusta tehdessäni huomasin muutaman slow cook -reseptin. Koska olen suuri pulled porkin ystävä, kasslerin slow cookaaminen – vai pitäisikö sanoa sloukkaaminen – on tuttu juttu. Maailmalla slow cook tapahtuu nykyisin hyvin pitkälti erilaisissa slow cook -härpäkkeissä, joita näkee tänä päivänä myös suomalaisissa elektroniikkakaupoissa. Koska olen kuitenkin vanhan liito jääräpää, turvaudun mielummin valurautapataan ja uuniin kuin erilliseen slow cook -vempaimeen. Oman kokemukseni mukaan tämä sloukkaaminen on paljon vaivattomampaa (ja ironisesti kyllä nopeampaa) hyvässä valurautapadassa.

Mutta tosiaan – ainesosat:

  • 350 grammaa kassleria
  • puolikas sipuli
  • kevätsipulia
  • valkosipulia
  • inkivääriä
  • puoli litraa lihalientä
  • 0,5 dl miriniä (voi korvata tilkalla sakea, johon sekoitetaan sokeria)
  • soijakastiketta
  • seesamöljyä
  • ramen-nuudeleita
  • kananmuna
  • wasabitahna
  • chilikastiketta

Kassleriin hierotaan suolaa ja pippuria. Tilkka öljyä (käytin maapähkinäöljyä) kuumennetaan pannussa ja lihan pinnat otetaan kiinni.

Possun kassler 

Puolikas sipuli hienonnetaan kuten myös valkosipuli, kevätsipuli pilkotaan muutaman sentin mittaisiksi paloiksi.

Kevätsipuli on muuten sangen esteettinen kasvi!

Kevätsipuli on muuten sangen esteettinen kasvi!

Inkiväärin suhteen on kaksi vaihtoehtoa. Tuoreen inkiväärin (parin sentin palan) voi kuoria ja pilkkoa aivan kuten sipulitkin. Vaihtoehtoisesti inkiväärin voi kuitenkin sekoittaa lihaliemen joukkoon. Suosin itse inkiväärijauhetta, jolla maustan lihaliemen. Näin on helpompi pysyä kärryillä siitä, miltä liemi oikein maistuu. Noh, sipulit pataan lihan seuraksi ja liemi päälle mirinin kera!

 

Kassleria kypsennetään kannen alla neljästä viiteen tuntia. Ensimmäinen tunti 150 asteessa, minkä jälkeen lämpö tiputetaan 125 asteeseen. Tässä vaiheessa mukaan astuu valurautapadan hyvä puoli. Toisin kuin slow cook -aparaatit, valuraudan kyky johtaa ja pitää lämpöä on ensiluokkainen. Slow cook -laite saattaa edellyttää jopa 8 tunnin paistoaikaa pulled porkin kypsymiseksi, mutta hyvällä valurautapadalla ja viidellä tunnilla aikaa saa jopa kilon kasslerin mureaksi! Koska reseptiin käytettävä lihamäärä on alle puoli kiloa, noin 3 tuntia todennäköisesti riittäisi, mutta karjalaiseen tapaan haudutan pataa kuin pataa kärsivällisesti. Kassleria kannattaa parin tunnin jälkeen hieman käännellä, jotta liha ei pääse aivan kuivumaan.

Tällä kertaa kypsytin lihaa neljä ja puoli tuntia. Voin kertoa, että lopputulos oli niin murea, että en saanut lihapalaa edes syömäpuikoilla nostettua, vaan liha mureni kuin kunnon pulled pork konsanaan – onhan minulla siitä tosiaan kuvakin!

Neljä ja puoli tuntia hautunut kassler.

Neljä ja puoli tuntia hautunut kassler.

Kuten aikaisemmin totesin, ramen kootaan varsinaisesti vasta lautasella. Kasslerin paistinliemi siivilöidään kattilaan, maustetaan kahdella ruokalusikallisella soijakastiketta ja vajaalla ruokalusikallisella seesamöljyä. Ennen mausteiden lisäämistä toiset kauhovat myös rasvan pois liemen seasta. Minä suosin kuintekin rasvaista lientä – ja kuten eräs japanilainen minulle tokaisi, on harhaluulo kuvitella, että ramen on rasvaton ruoka!

Ramenin keittopohja eli paistinliemi, soijakastiketta ja seesamöljyä.

Ramenin keittopohja eli paistinliemi, soijakastiketta ja seesamöljyä.

Ramen-nuudelit puolestaan olivat se konstikas juttu. Koetin ensin metsästää tuoreita rameneita, mutta niitä ei saanut mistään, minkä johdosta päädyin hyvälaatuiseen kuivarameniin. Usein sanotaan, että kuivarameneista yksittäiset ja suorat merkit ovat parempia kuin levyn muotoon kuivatut. Noh, mikäli kuivaa tai tuoretta ramenia ei ole tarjolla, hätä ei ole tämän näköinen. Internetin ihmeellinen maailma nimittäin opetti, että ohuin, tavallinen tuorepasta osaa imitoida ramenia oikein hyvin (ellei jopa kuivattuja rameneita paremmin), mikäli keitinveteen lisää hiukan ruokasoodaa!

Ramen

Ramen-nuudeleita

Keiton kokoamisen suhteen on syytä olla vikkelä. Kananmuna kannattaa keittää hieman ennen nuudeleita (kuuden minuutin muna, jonka keltuainen on vielä hiukan löysä), sillä nuudeleiden ei parane ylikypsyä kananmunaa odotellessa. Ramenit keitetään pakkauksen ohjeen mukaan – tuore ramen kypsyy yleensä noin neljässä minuutissa, kuiva kuudessa). Kypsät nuudelit siivilöidään ja nostetaan kulhon pohjalle. Nuudeleiden päälle asetellaan keitetty kananmuna sekä kassleria, minkä jälkeen lisätään lientä kunnes ramenit ovat melkein peittyneet. Päälle hienonnettua kevätsipulia ja lisämakua antamaan kenties hieman chilikastiketta ja wasabitahnaa. Lisäsin myös hieman noria uuttamaan annokseen makua!

Ramen

Ramen

Ei muuta kuin puikot käteen ja syömään!

Tähän loppuun on vielä hyvä tehdä yhteenveto. Ramen on siis japanilainen ruokalaji, johon käytetään alunperin Kiinasta kotoisin olevia vehnänuudeleita eli ramen-nuudeleita. Keitosta on olemassa lukuisia eri variaatioita. Lihamäärä riittää kahteen ylimalkaiseen annokseen. Käytin kuivattua ramenia 90 gramman levyllisen yhteen annokseen. Olikohan siinä kaikki…

Noh, seuraavalla kerralla sitten lisää!

Hyvää ruokahalua kaikille!

– Smu

Kimchi

Minusta tuntuu jokseenkin hieman röyhkeältä valmistaa toisen maan kansallisruokaa ja esitellä resepti sen jälkeen yleisölle, mutta kun kimchi on vain niin hyvää. Heti alkuun myönnän hieman soveltaneeni. Tutkin noin kaksikymmentä eri kimchi-reseptiä, joiden pohjalta rakensin oman version. En myöskään käyttänyt korealaisia chilihiutaleita, koska minulla oli mahdollisuus murskata itse kuivaamiani chilejä. 

Mutta tosiaan – mitä kimchi on? Paitsi että kimchi on Korean kansallisruoka, on kimchi mitä herkullisin hapatettu ruokalaji. Kimchiä voidaan valmistaa muun muassa kiinankaalista tai kurkuista, joskin kiinankaalista valmistettu kimchi on se yleisin tuttavuus. Kimchin maku on hapan ja toisinaan jopa hyvin tulinen riippuen hieman mausteista. Kimchiä on saatavilla käytännössä kaikista aasialaisista marketeista, mutta myös joistakin hyvinvarustetuista ruokakaupoista. Paikallinen Citymarket myy kuitenkin samaa kimchiä kuin aasialaiset ruokakaupat ja vielä kaksinkertaiseen hintaan, joten mikäli omalla kotipaikkakunnalla ei ole aasialaista supermarkettia, kimchiä voi tehdä myös itse!

Hyvä! Aloitetaan – kimchiin tarvitaan:

  • puolikas kiinankaali (noin puoli kiloa)
  • litra vettä
  • reilu desilitra merisuolaa

Kaalilla, vedellä sekä suolalla pääsee siis alkuun. Kiinankaali on helppo halkaista, kun kaalin tyveen tekee muutaman senttimetrin syvyisen viillon, minkä seurauksena kaalin saa revittyä käsin nätisti kahtia.

Kiinankaali Kiinankaalin tyvi

Tämän jälkeen puolikas kaali halkaistaan vielä kerran kahtia pituussuunnassa

Kiinankaalia

Jokaisen kaalinlehden väliin ripotellaan merisuolaa.

Tämän jälkeen kaalit laitetaan likoamaan suolaveteen, joka saadaan sekoittamalla desilitra merisuolaa litraan kylmää vettä. Kun kaalit nauttivat suolakylvystä, kannattaa niiden päälle asettaa paino, joka pitää kaalit hyvin veden alla. Puolta kiloa kaalia pitää liottaa suolavedessä noin kaksi tuntia, joten kaaleja kannattaa käännellä kerran pari liotuksen aikana. Kaali on lionnut tarpeeksi, kun kaalinlehti taittuu nätisti – ilman että kova osa napsahtaa rikki. Tämän jälkeen kaali huuhdotaan hyvin, jotta liiallisesta suolasta päästään eroon, minkä jälkeen huuhteluveden annetaan valua ja kaalien kuivahtaa.

Kaali on lionnut tarpeeksi, kun kova tyvi taipuu katkeamatta.

Kaali on lionnut tarpeeksi, kun kova tyvi taipuu katkeamatta.

Kaalin kuivuessa on aika valmistaa mausteseos, johon tarvitaan:

  • 2 desiä vettä
  • puoli desiä riisitärkkelystä
  • 2 ruokalusikallista kalakastiketta
  • 2 teelusikallista sokeria
  • teelusikallinen inkivääriä
  • valkosipulia (vähintään kaksi kynttä)
  • chilihiutaleita ja / tai korealaista chilikastiketta
  • noin 100 grammaa daikonia eli valkoretikkaa
  • muutama varsi kevätsipulia

Vesi kuumennetaan kiehuvaksi ja joukkoon lisätään riisitärkkelys. Keitetään kunnes seos muuttuu vellimäiseksi – kuin hyvin paksuksi kiisseliksi. Annetaan jäähtyä.

Välikommentti: Chilillä on olennainen rooli kimchin maustumisen ja värin suhteen. Koska minulla oli itse kuivaamiani chilejä, jotka oli syytä käyttää pois alta mutta joita ei ollut hirvittävän paljon, lisäsin kimchiin korealaista chili-valkosipuli kastiketta tuomaan tulisuutta, joskin väri jäi haaleammaksi. Mikäli valmistuksessa käytetään kuitenkin vain chilihiutaleita, puoli desilitraa on riittävä määrä tähän kaalimäärään nähden. 

Chili murskataan hiutaleiksi.

Chilihiutale

Daikon pilkotaan tulitikun kokoisiksi paloiksi, kevätsipuli pienitään.

Daikon

Daikon

Riisivelli, chilihiutaleet (ja -kastike), daikon, kevätsipuli, kalakastike, valkosipuli sekä inkivääri ja sokeri sekoitetaan keskenään.

 

Nyt kimchin varsinainen valmistaminen voi alkaa. Mausteseosta hierotaan kiinankaalin jokaisen lehden päälle ja väliin. Suosittelen käyttämään kumihanskoja tässä vaiheessa, sillä kimchin “täyte” ärsyttää ihoa.

Filling kimchi 

Täytetyt kiinankaalit eli raaka kimchi jätetään nyt fermentoitumaan. Tätä varten tarvitaan ilmatiivis astia. Suosittelen käyttämään lasipurkkia, koska kimchin maku on hyvin voimakas ja se saattaa tarttua muoviin. Kimchi pakataan tiiviisti purkkiin, joka täytetään noin 2/3 verran. Aivan täyteen astiaa ei kannata sulloa, sillä kimchin fermentoituessa syntyy hiilidioksidia, joka voi pahimmillaan saada astian räjähtämään. Kimchin annetaan käydä jääkaapissa vähintään vuorokauden, mieluiten kaksi.

Yllä juuri purkitettua kimchiä litran lasipurkissa, johon koko annos mahtui. Pilkoin täytetyt kaalit vielä puoliksi saadakseni ne mahtumaan purkkiin, joka on täytetty 2/3 maksimista. Tyhjä tila jäänyt kaalien väliin.

Alla puolestaan kimchi, joka on fermentoitunut vuorokauden. Kimchi on tiivistynyt prosessin aikana ja purkkiin jätetty tyhjä tila näkyy nyt paremmin. Avasin purkin kerran, ennen kuin ensimmäinen vuorokausi oli kulunut varmistaakseni fermentoitumisen alkaneen. Kimchin tietää kypsyvän oikein, kun kantta avatessa kuuluu sihahdus.

Kimchi

Kahden vuorokauden kuluttua kimchi on valmista nautittavaksi. Kimchin voi syödä sellaisenaan tai siitä voi valmistaa esimerkiksi keittoa.

Kimchi

Kimchi

Kimchin valmistuksessa kannattaa huomioida omat makumieltymykset. Itse pidän tulisesta ja happamasta ruoasta, joten lisään mieluusti runsaasti chiliä ja valkosipulia. Mikäli kuitenkin miedommat makuvaihtoehdot houkuttelevat, suosittelen käyttämään nyt ainakin pari kynttä valkosipulia ja teelusikallisen tulista, korealaista chilikastiketta. Chilin määrä vaikuttaa kuitenkin kimchin väriin. Oikein tulinen kimchi, jonka valmistuksessa on käytetty korealaisia chilihiutaleita, on hyvin tummanpunaista – yleensä miedompi kimchi on vaaleampaa sävyltään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että chilikastike jättää kimchin vaaleammaksi, mutta takaa tulisen maun.

Riisitärkkelyksestä keitetty kiisseli on tärkeässä roolissa paitsi maun myös fermentoitumisen suhteen. Jos riisitärkkelystä ei ole saatavilla, ei kannata hätäillä – sitä voi valmistaa myös itse kuten minä tein. Ohjeet kotitekoiseen riisitärkkelykseen ilmestyvät blogiin lähitulevaisuudessa! Fermentoituminen lähtee yleensä nopeasti käyntiin. Jos käymisen suhteen on kuitenkin epävarmuutta, kannattaa parin tunnin kuluttua purkittamisesta kääntää kantta kantta hieman auki ja kuunnella sihahdusta, joka on merkki prosessin oikeasta etenemisestä.

Lopuksi haluan painottaa käsien suojaamisen tärkeyttä. Itselläni on valitettavan iso käsi, minkä vuoksi oikeanlaisia (ja vielä lateksittomia) kumihansikkaita on niukasti tarjolla. Hyvin usein toimin siis paljain näpein. Kimchin valmistuksen jälkeen käsiä kuitenkin kirvelee vielä seuraavana päivänäkin, sillä vahva suolavesi kuivattaa käsiä kun taasen chili ärsyttää ihoa. Muistakaa siis suojata hipiänne!

Aivan viimeiseksi haluaisin toivottaa kaikille oikein hyvää ruokahalua, mutta jätän tällä kertaa väliin! Kuten muutkin fermentoidut ruokalajit myös kimchi säilyy kylmässä säilytettynä pitkään, joskaan ei ikuisesti. Kaikkea kimchiä ei ole pakko käyttää heti, vaan tämä herkku säilyy myös pidempään!

Ensi kertaan!

– Smu

Kimchi-Tofukeitto eli Sundubu Jjigae

On taas aika jatkaa makumatkaa aasialaisten ruokien parissa. Japanilainen shabu shabu saa vielä odottaa vuoroaan, sillä seuraavaksi on aika suunnatta nokka kohti Koreaa.

Korealainen ruoka tuo minulle mieleen kaksi (tai no oikeastaan kolme) asiaa – kimchin sekä pienissä savipadoissa haudutetut padat tai keitot ( jätetään se kolmas asia nyt mainitsematta) eli jjigaet. Kimchi muistuttaa meidän hapankaaliamme, joskin maku on huomattavasti mausteisempi eikä aromi ole yhtä voimakas. Raaka-aineena toimii kiinankaali, joskin kimchiä valmistetaan myös retiiseistä ja kurkuista. Tunnusomaista ruoalle on sen punertava väri.

Koska talvi on kolea vuodenaika, erilaiset lämmittävät keittoruoat sopivat ruokapöytään mainiosti – varsinkin tuliset sellaiset. Sundubu Jjigae on paitsi edullinen, myös todella maukas ruoka, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla – eikä ainesosalistakaan ole pitkä!

  • purkillinen kimchiä (n. 160 grammaa)
  • sipuli
  • 250 grammaa pehmeää tofua
  • pieni kesäkurpitsa
  • 5 dl kasvislientä
  • 2 tl chilitahnaa tai -kastiketta
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • suolaa
  • öljyä
  • kevätsipulia
  • kananmunia

Kimchiä on saatavilla aasialaisissa supermarketeissa erikokoisissa säilykepurkeissa mausteliemeen pakattuna. Ensin on syytä valuttaa liemi talteen, minkä jälkeen kimchi kannattaa pilkkoa hieman pienemmäksi ja jättää sivuun odottamaan vuoroaan.

Kimchi Kimchi

Tilkka öljyä kuumennetaan kattilassa ja silputtu sipuli kuullotetaan öljyssä. Sipulin kuullottuessa on hyvä pilkkoa kesäkurpitsa sopiviksi suupaloiksi. Kun sipuli on saanut väriä, lisätään kattilaan chilitahna tai -kastike.

Sipulia ja chilitahnaa

Sipuli ja chilitahna

Minuutin parin jälkeen joukkoon lisätään pilkottu kesäkurpitsa sekä suolaa noin teelusikallinen.

Kesäkurpitsa saa pehmetä kattilassa hetken verran, minkä jälkeen pataan lisätään kimchi.

Kun kimchi on sekoitettu hyvin joukkoon, on aika lisätä kasvisliemi sekä soijakastike ja antaa keiton kiehua hiljaa muutaman minuutin ajan.

Tällä välin on hyvää aikaa valmistella tofu pataa varten. Mainitsin ainesosaluettelossa pehmeän tofun, mihin on aivan oma syynsä. Pehmeä tofu imee helpommin ja paremmin makua keiton liemestä, joten makuelämys on harmonisempi. Tofu on syytä kuitenkin käsitellä ensin. Neste valutetaan pois, tofu pilkotaan reiluhkoiksi palasiksi ja kuivataan paperilla. Tämän jälkeen tofulle on syytä tarjota kierros mikroaaltouunia 800 W:n teholla noin 40 sekuntia, jotta tofuun jäänyt neste saadaan hieman haihtumaan. Tämän jälkeen tofu on syytä kuivata paperilla vielä kerran.

Tofu

Tofupalat nostetaan yksitellen keiton sekaan ja painellaan varovasti pinnan alle muutaman minuutin ajaksi.

Viimeiseksi keittoon lisätään kananmunat. Kananmunia on syytä valita yksi per ruokailija (keittoa tulee noin 4 annosta). Kananmuna kypsyy hieman uppomunan tavoin, joten munan kuori on syytä rikkoa varovasti, jotta keltuainen säilyy ehjänä.

Kananmunat lisätään keittoon yksitellen ja niiden annetaan kypsyä muutaman minuutin ajan.

Pian tämä herkullinen ruoka onkin valmis tarjoiltavaksi. Kunkin annoksen päälle voi (ja kannattaa) pilkkoa tuoretta kevätsipulia antamaan makua!

Sundubu Jjigae ei varsinaisesti ole tulinen, joskin pikantti keitto. Kimchi antaa keitolle aivan omaleimaisen maun chilitahnan lämmittäessä mukavasti kurkkua. Kaikki raaka-aineet tukevat toisiaan eikä mikään maku dominoi liikaa. Keiton kanssa voi tarjoilla lopuksi myös riisiä, joka saa täyteläisen maun liemestä.

Sundubu Jjigae

Sundubu Jjigae

Perinteisesti Sundubu Jjigae valmistetaan juuri Korealle tyypillisissä pienissä savipadoissa ja ruoka muistuttaakin hieman enemmän pata- kuin keittoruokaa. Mikäli joku teistä sattuukin bongaamaan Suomesta kyseisiä pikkuruisia savipatoja, kertokaa minulle!

Oikein maukasta viikkoa!

Smu

Hot Pot

Hot pot jos mikä on ruoka, jonka toivoisin rantautuvan Suomeen ja levittäytyvän laajalle alalle. Tällä hetkellä hot pot tuntuu kuitenkin olevan Suomessa vain isojen kaupunkien juttu, joka pysyttelee edelleen vähemmistön tietoisuudessa. Noh, ei se mitään! Hot potia voi aivan yhtä hyvin valmistaa myös kotona ja tässä postauksessa ajattelin näyttää, kuinka hot potin voi valmistaa keltanokka kuin keltanokka ilman, että tarvitsee turhaan metsästää mausteita pitkin ja poikin, mikäli omalla paikkakunalla ei aasialaista supermarketia ole!

Mutta mikä tuo hot pot on? Ruokalajina hot pot muistuttaa hieman fondueta: kaikki ruokailijat istuvat saman pöydän ääressä, pata porisee keskellä pöytää ja jokainen kastaa itse annospaloja liemeen. Fonduesta poiketen hot pot on ruokalaji, jossa jokainen kokkaa itse ateriansa eikä kypsiä aineksia dipata vain kuumaan liemeen. Hot pot on siis ruoka, jossa sosiaalinen kanssakäyminen on kaiken keskiössä. Niinpä voidaankin sanoa, että hot potia syödään vain sellaisten ihmisten kanssa, joista oikeasti pitää.

Hot potin syntyhistoria on kuitenkin hämärän peitossa. Hot potin synty sijoitetaan yleensä Jin-dynastian aikakaudelle eli 1100-luvulle. Tarinoita siitä, miten ateria sai alkunsa, on monia. Erään version mukaan mongolialaiset soturit käyttivät kypäriää kattiloina kypsentääkseen ruokaa ja idea levisi heidän paristaan kansan keskuuteen. Tätä tarinaa tukee kyllä se, että Jin-dynastian lopulla, 1200-luvulla, mongolit aloittivat oman invaasionsa Kiinaan. Toinen tarina – josta olen itse vakuuttuneempi – on hot potin historia köyhien ruokana. Tämän version mukaan hot pot olisi alunperin ollut tapa kypsentää jo pilaantunutta lihaa, sillä tulinen ja voimakas liemi peitti pahentuneen ruoan maun. Vastaavasti kuuma ruoka sopi mitä mainioimmin kuumiin kesäpäiviin, koska ruoka sai talonpojat hikoilemaan ja siten helpotti oloa kesähelteillä. Ajan kuluessa hot pot levisi sitten ympäri Aasiaa. Noh, oli miten oli, käydään itse asiaan.

Tällä kertaa valmistimme hot potin valmiista keittopohjista.

Lee Kum Kee keittopohjat

Lee Kum Kee keittopohjat

Valmiit keittopohjat ovat siitä hyvä valinta, että niitä voi tilata internetin ihmeellisestä maailmasta suoraan kotiovelle, minkä johdosta aasialainen ruokakauppa ei ole välttämätön. Valmiita keittopohjia on toki useampaa eri merkkiä, mutta pitkällisen tutkiskelun jälkeen hyviksi valinnoiksi valikoitui kaksi eri brändiä; Lee Kum Kee tai Little Sheep – kummatkin aasialaisten itsensä suosimia keittopohjia. Mutta miksi kaksi eri keittopohjaa? Vastaus löytyy kiinalaisesta dualismista, yin ja yang -jaottelusta. Perinteinen hot pot pata on kaksiosainen. Toiseen osaan valmistetaan tulinen liemi, toiseen mieto ja näin ruokalajiin saadaan paitsi lisää syvyyttä mutta myös vaihtoehtoja tulisen tai miedon ystäville.

Liemi on hot potin pääpointti, mutta kypsennettyä ruokaa yleensä myös dipataan erilaisiin kastikkeisiin. Kaikista perinteisin kastike koostuu kahdesta raaka-aineesta: seesamkastikkeesta sekä fermentoidusta eli käytetystä eli hapatetusta ruohosipulista. Noh, myönnettäköön, että fermentoitu ruohosipuli ei ole aivan jokaisen lähikaupan tuotevalikoimassa, mutta ei hätää! Kastikevaihtoehtoja on monia!

Dippikastikkeen raaka-aineet

Dippikastikkeen raaka-aineet

Dippisoosin voi koostaa itse. Meillä oli tällä kertaa kahta erilaista. Toiseen kastikkeeseen laitoimme seesamtahnaa, chiliöljyä, soijakastiketta, alkoholipitoista riisiviinietikkaa, sokeria sekä ruohosipulia, toinen kastike koostui puolestaan soijakastikkeesta ja seesamöljystä. Yhtä kaikki, näistä raaka-aineista on helppo rakentaa erilaisia dippikastikkeita oman maun mukaan!

Mutta mitä hot potiin sitten kastetaan? Vastaus – melkein mitä vain!

Ohuen ohutta lihaa hot potia varten

Ohuen ohutta lihaa hot potia varten

Liha on yksi tyypillisimmistä hot potin aineksista. Nautaa, possua, kanaa, äyriäisiä – kaikki on mahdollista. Itse käytin tällä kertaa possun kassleria sekä naudan kulmapaistia. Possun kylki, kassler, naudan paisti, kanan rintafilé tai vaikka maksa – kaikki ovat sopivia hot potiin.  Niksi on sama kuin hyvässä Serrano-kinkussa – lihanpalan pitää olla ohut kuin sätkäpaperin. Mikäli lihan ostaa lihatiskistä, voi myyjää aina pyytää viipaloimaan lihan. Kotioloissa homma puolestaan hoituu, kun antaa lihan olla pakastimessa jonkin aikaa ennen käsittelyä, mikä helpottaa ohuiden siivujen leikkaamista. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että lihaa ei tarvitse olla paljon. Itse leikkasin alle 100 grammaa kumpaakin lihaa. Kokonaisuus ratkaisee.

Entä mitä muuta?

Pata pöydässä, lisukkeet ympärillä

Pata pöydässä, lisukkeet ympärillä

Lihan lisäksi kastoimme hot potiin myös tofua aivan perinteisessä sekä uppopaistetussa muodossa. Paprikaa, kiinankaalia, sipulia, nuudeleita – kaikki oivia lisukkeita.

Hot potin hienous piilee siinä, että mikäli pöytäseurueessa istuu vaikkapa kasvissyöjä omnivoorin seurana, voi hot potista nauttia huoletta koska kumpainenkin saa valita mitä kypsentää. Toinen voi käyttää tulista lientä, toinen mietoa – kummatkin liemet voi vaihtaa tuliseksi tai miedoksi – tai mikäli ongelmia ei ole, voi liemiä käyttää ristiin. Liemistä puheenollen… tuunaaminen on sallittu! Lisäsin sekä tuliseen että mietoon liemeen tuoretta kevätsipulia, minkä lisäksi chilejä tuliselle puolelle, sieniä mietoon. Näin valmiiseen pohjaan saa paitsi lisämakua myös näköä!

Hot potiin tarvitsee siis jonkinlaisen kannettavan lieden, joka voi olla sähkölevy, kaasukäyttöinen tai induktio. Lisäksi tarvitaan kattila, joka voi olla myös aivan tavallinen kasari kotoa. Mikäli joku kuitenkin haluaa hot pot -padan, aasialaiset marketit myyvät patoja alle parin kympin. Valmis keittopohja on helppo ja nopea vaihtoehto. Ateriakokonaisuuteen kuuluu proteiini (liha, kana, kala, tofu), kasvikset sekä hiilihydraatit (nuudeli, riisi). Ruokaillessa on syytä muistaa myös paloturvallisuus!

Hot Pot

Tähän loppuun on hyvä listata vinkkejä!

  • Nauti ennen hot potia maitotuotteita, koska hot pot on melko happopitoinen ruoka maitotuotteet auttavat suojaamaan vatsaa ja estävät närästystä.
  • Proteiinit kannattaa syödä aterian aluksi, koska ne eivät täytä niin voimakkaasti.
  • Kun laitat lihan kypsymään, muista huljutella syömäpuikkoja liemessä hygieniasyistä.
  • Älä keitä kasviksia liian pitkään, muuten kokemus on vetinen.
  • Hiilihydraatit kannattaa nauttia lopuksi, koska ne täyttävät nopeasti.
  • Hot pot on sosiaalinen ruoka, muista syödä hitaasti ja keskustella.
  • Sotkua tulee varmasti, älä stressaa!
  • Mikäli syömäpuikot eivät ole tuttu juttu, pinsetit sekä reikäkauha auttavat huomattavasti – ja ovat muutenkin kätevä lisä hot pot -pöydässä.
  • Mikäli ruokailijoita on monta, muistakaa huomioida allergiat!
  • Kannattaa kokeilla valmistaa uppomuna hot pot -liemessä.
  • Aterian lopuksi liemestä on keittynyt maukas keitto – kannattaa nauttia kulhollinen lientä aterian päätteeksi.

Tässä kaikki tällä kertaa kiinalaisesta hot potista! Ensi kerralla kenties japanilaista tai korealaista hot potia – tai sitten jotain aivan muuta!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan hot potia kotona. Tulinen hot pot antaa mukavasti potkua kylmään ja hyiseen talvi-iltaan!

–  Smu

Dim sum

Aasialainen keittiö on lähellä sydäntäni, vaikka en olekaan mestari laittamaan aasialaisia ruokia. Siksi ajattelinkin jakaa kanssanne pienen salaisuuden – aina ei tarvitse kokata itse alusta loppuun!

Helsinki on siitä mukava paikka asua, että aasialaisia supermarketteja on useita. Nämä kaupat sijaitsevat hieman syrjässä ydinkeskustaan nähden, mutta ovat helposti tavoitettavissa metrolla tai raitiovaunulla. Aasialaiset supermarketit myyvät paitsi erilaisia kastikkeita ja raaka-aineita sekä ruoanlaittovälineitä myös helppoja välipaloja.

Dim sum (點心) on lähinnä suupaloista koostuva kokonaisuus, joka kattaa alleen laajan kirjon erilaisia ruokalajeja, jotka tavallisesti valmistetaan höyryttämällä ja tarjotaan höyrystimistä – tai paistetaan öljyssä ja tarjoillaan lautasilta. Dim sum on helppo valmistaa kotona, koska valmista taikinaa saa pakastealtaasta, mutta täysin itse tehty dim sum vie aikaa, sillä homma on hyvin pitkälle pientä näpertelyä. Aasialaisten supermarkettien pakastealtaista löytää kuitenkin kypsentämistä vaille valmiita dim sum -annoksia, jotka on helppo valmistaa kotona lyhyessäkin ajassa ja makunautinto ei ole laisinkaan hassumpi.

Dim sum on pääasiassa pienistä nyyteistä tai täytetyistä pullista muodostuva ruokalajien kirjo. Yksi näistä ruokalajeista on varsin perinteinen baozi. Baozi (包子) on kuohkea täytetty pulla, joka höyrytetään ja jota on saatavilla useilla eri täytevaihtoehdoilla. Höyryttämistä vaille valmiit baozit maksavat noin euron per kipale ja niitä on saatavilla yksittäiskappaleista aina yli kymmenen kappaleen pakkauksiin.

Kypsentämätön baozi

Kypsentämätön baozi

Baozi kypsennetään kuumassa höyryssä perinteisessä bambuhöyrystimessä. Kypsensi sitä sitten itse tehdyn tai pakastetun baozin, on erittäin fiksua laittaa pieni pala leivinpaperia pullien alle, jotta ne eivät takerru höyryttimeen. Baozi kypsyy viidessätoista minuutissa, minkä jälkeen sen annettaan levätä vielä viisi minuuttia ennen nauttimista.

Kuinka bambuhöyrytin sitten toimii?

Bambu höyrytin

Kuten kuvasta näkyy, bambuhöyrystintä ei aseteta suoraan veteen. Pannuun laitetaan ristikkäin kaksi syömäpuikkoa, joiden päälle höyrytin lasketaan. Pannulle kaadetaan vettä miltei puikkojen alapintaan saakka. Liikaa vesi on pahasta, koska kiehuessaan se voi kastella höyryttimen sisällön. Niinpä vettä kannattaa lisätä höyryttämisen aikana vähän kerrallaan. Ruoka laitetaan sisään höyryttimeen ja kansi kiinni.

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrystimiä on saatavilla eri kokoisina ja muotoisina riippuen hieman höyrystimen alkuperästä. Perinteinen kiinalainen bambuhöyrytin näyttää kuitenkin tällaiselta. Kiinalaisissa supermarketeissa höyryttimiä myydään irtopalasina eli pohjan voi ostaa ilman kantta. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta tämä johtuu siitä, että höyrystimestä voi koota useampikerroksisen, minkä johdosta suurempi määrä ruokaa valmistuu samassa ajassa. Höyryttimessä voi valmistaa paljon muutakin – esimerkiksi kasviksia – ja se on oiva lisä jokaisen keittiön välineistöön. Bambuhöyrytin maksaa muutaman euron koosta riippuen. Omani maksoi noin seitsemän euroa.

Mutta tosiaan – höyrystimen sisältö!

Kypsä baozi

Kypsä baozi

Kypsä baozi on pyöreä, tasainen ja kimmoisa. Baozin yleisin täyte lienee possu, mutta kana-, nauta- ja raputäytteisiä pullia on myös saatavilla.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa - sellainen on hyvä baozi.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa – sellainen on hyvä baozi.

Entä mitä muuta baozin kanssa voisi syödä? Mitä dim sum kattaa alleen? Esimerkiksi wontonit!

Wontonit (餛飩) ovat pieniä nyyttejä, jotka valmistetaan (yllätys, yllätys) wontontaikinasta. Wontonin voi myös höyryttää, sen voi keittää tai paistaa öljyssä, mitä itse suosin. Täytteitä on useita erilaisia. Siinä missä baozi on suurikokoisimpia dim sumeja, wonton on vain pieni suupala. Valmiita wontoneja saa muutaman euron hintaan puoli kiloa. Täytevaihtoehtoja on runsaasti esimerkiksi possua ja kasviksia tai kanaa ja kasviksia, jotka ovat eräitä yleisimpiä wontoneja. Paistamiseen kannattaa käyttää maapähkinäöljyä, jota aasialaiset marketit myyvät sangen huokeaan hintaan. Perinteinen rapsiöljy ajaa kuitenkin myös saman asian, joskin maku on hieman erilainen.

Kana-kasvis -wonton

Kana-kasvis -wonton

Dim sumin voi syödä sellaisenaan tai dipata. Hyvä ja maukas peruskastike koostuu vain soijakastikkeesta, riisiviinietikasta sekä seesamiöljystä.

Dim Sum -ateria

Dim Sum -ateria (ja ruohosipuli)

Dim sum on toki paljon muutakin. Ateriakokonaisuus voi pitää sisällään keväkääryleitä, kanan siipiä tai jalkoja, höyrytettyjä ribsejä tai erilaisia kakkuja. Mikäli dim sum on kuitenkin entuudestaan tuntematon, baozi ja wonton ovat oiva tapa kokeilla ja jäädä koukkuun tähän kiinalaisen keittiön ihmeeseen. Mikäli kotikokki ei ole aivan varma taidoistaan, kannattaa kokeilla näitä valmistuotteita, joita minä käytän kun laiskuus yllättää. Mikäli kuitenkin dim sum -kokemus ravintolassa kutkuttaa, voin lämpimästi suositella esimerkiksi ravintola Chinaa Helsingin keskustassa. China tarjoaa paitsi dim sum -aterioita myös mahdollisuuden nauttia asiakkaan itse valitsemista dim sumeista iltapäiväteen kera – ja tämä ei muuten ole mainos, vaan hyvän ruoan ystävän omaan kokemukseen perustuva suositus!

Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta!

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Testissä Mori-Nu Silken Tofu

Tiedättekös – rakkaat lukijat – tunnen itseni itsekkääksi. Miksi? Siksi, että ruokablogini reseptejä on tätä virkettä kirjoittaessani luettu 5999 kertaa. Näistä viimeisimmän 999 eteen en tunne tehneeni paljoakaan. Anteeksi. Kiireitä on ollut – ja on edelleenkin. Silti. Anteeksi, lukijat hyvät, olen laiminlyönyt teitä!

Koska itsesäälissä rypeminen ei kuitenkaan ole muodikasta, on parempi mennä itse asiaan. Mori-Nu Silken Tofu, jota taannoin aasialaisesta supermarketista ostin, ansaitsee nyt tulla testatuksi. Aluksi pari sanaa itsessään tuotteesta. Paketissa kerrottiin, että tofu suljetaan tetraan hyvinkin juoksettuneena ja se kypsyy ja kiinteytyy pakkauksen sisällä. Koska en aikaisemmin tämäntyyppistä tofua tiettävästi ollut kokkaillut, päätin odottaa melkein parasta ennen päiväykseen saakka – noh 10 päivää sitä olisi ollut vielä jäljellä!

Sitten itse tuote…

Vielä paketissa...

Vielä paketissa…

Pakkauksen mukaan tofun piti suorastaan liukua ulos, kun pakkauksen avaa. Rehellisesti sanottuna näin ei ollut, joten pienen pientä väkivaltaa tarvittiin, jotta tofu pääsi leikkuulaudalle saakka.

IMG_2908_2 IMG_2910

Kuten pakettikin kertoo, kyseessä oli tofu curd. Sanalle curd ei tässä tapauksessa ole parempaa vastinetta kuin (juusto)massa. Toisinsanoen tofu oli koostumukseltaan hyvin joustavaa ja pehmeää. Rakenne oli jotakin mozzarellan ja vuohenjuuston välimaastosta. Pakkauksen mukaan tämä tuote sopii parhaiten jälkiruokiin ja salaattiin. Koska olin ehdottomasti pakkauksen suositusten kanssa samaa mieltä, tein juuri päinvastoin ja paistoin tofun. Ei minua kiinnosta se, mihin se on tarkoitettu, vaan mihin tofu todella sopii!

Tofu kannattaa yleensä marinoida hyvissä ajoin. En tehnyt niin tällä kertaa. Pilkottuani tofun kuutioiksi, kuumensin pannun ja lisäsin wokkiöljyä. Kun öljy oli kuumaa, tofut vain pannulle rullaamaan!

Paiston alussa

Paiston alussa

Hetkisen aikaa tofuja paisteltuani, tulin siihen tulokseen, että aika lisätä mausteita. Ei suolaa, ei pippuria, ei yrttejä tai muita mausteita. Lisäsin tofun sekaan hieman chilikastiketta.

Puolivälissä paistamista

Puolivälissä paistamista

Oletukseni oli, että pehmeärakenteinen tofu ei kestä kastikkeen lisäämistä, mutta olin väärässä. Pannu kuumana ja kastikkeen juoksetuttua tofu kyllä kesti – kunnes päätin varovaisesti sekoittaa.

Paiston lopuksi

Paiston lopuksi

Pehmeärakenteinen tofu ei kestä kovin sekoittamista. Tästä huolimatta rakenne ei mennyt tuhannenpäreiksi, joten olin melko tyytyväinen.

Maistamisen aika. Mitä tämän kanssa syödään? En halunnut tehdä mitään prameaa, sillä tarkoitus oli tutkailla tofua. Siksi kyytipojaksi kelpasivat niin bataattiranskikset kuin parin päivän takainen tzatziki.

IMG_2917

Kombinaatio oli hyvä, sillä bataatti on makeaa ja tzatziki puolestaan raikasta. Kummankin kanssa tofu maistui. Maku ei ollut niinkään chilinen, mutta tofun oma maku ei myöskään puskenut voimakkaasti. Tämä tuote siis todella imee itseensä makua pannulla. Suutuntuma muistutti liian kypsää crème brûlée’ä; hitusen kuminen mutta hajoaa herkästi.

Jos ajatellaan, että paketti maksoi pari euroa, niin hintalaatusuhde on kunnossa. Maku ei ollut liian soijamainen ja tofu imi itseensä lisämakua vielä pannulla. Toisaalta heikko rakenne rajaa käyttötarkoituksia. Mori-Nu Silken Tofu saakin arvosanakseen 3,5/5.

Näin tänään. Huomenna jotain muuta. Ehkäpä tyyliblogiini kauan kaivattu päivitys. Tarkkailkaapa siis Smucci’s Wardrobe:n sivuja.

Hyvää ruokahalua ja muistakaa äänestää!

Smu