Suolaiset

Gambas al Ajillo

Jätän nyt hetkeksi Aasian makumaailman taakse ja teen täyskäännöksen kohti Eurooppaa. Siirtykäämme kohti Espanjaa ja maan mitä monipuolisinta keittiötä. Minä olen jo useampana jouluna toivonut lahjaksi kokonaista Serrano-kinkkua, mutta toistaiseksi Pukki ei ole suonut minulle sitä iloa. Ei sillä, että te tekisitte tällä tiedolla mitään – kunhan halusin kertoa.

Gambas al ajillo on äärimmäisen helppo valmistaa. Suomeksi nimi tarkoittaa katkarapuja valkosipulikastikkeessa eikä ruokaa voisi tosiaan paremmin kuvailla. Periaatteessa ruoanlaittoon voi käyttää pieniä katkarapuja, mutta itse suosisin suosiolla isoja jättikatkarapuja, espanjaksi gambón, jotta ruokaa ei epähuomioissaan kypsennä yli.

Ainesosaluettelo on yksinkertainen ja lyhyt:

  • Jättikatkarapuja (8-10 kappaletta)
  • 4-5 kynttä valkosipulia
  • hieman chiliä
  • suolaa
  • oliiviöljyä

Heti alkuun on syytä valmistella itse katkaravut. Kokonaisilta ravuilta irrotetaan pää, poistetaan suoli sekä kuori. Pakasteessa myytävät jättikatkaravut osat usein päättömiä ja suolettomia, joten niitä ei tarvitse juurikaan perata, riittää kun poistaa vain panssarin. Mikäli tuoreiden katkarapujen sijasta käyttää pakastettuja (kuten allekirjoittanut), on syytä huomioida, että rapujen pitää olla täysin sulaneita.

 

Kun ravut on kuorittu ja talouspaperilla kuivaksi taputeltu, saavat ne jäädä toviksi sivuun vartomaan. On aika pilkkoa valkosipuli. Mikäli kaikki kynnet ovat kookkaita, neljä kynttä riittää mainiosti, mutta viisi on parempi valinta, jos yksikin kynsi on muita pienempi. Kynsien lukumäärän suhteen ei tule olla liian kranttu, onhan kyse juuri valkosipulikastikkeesta. Valkosipuli kuoritaan ja pilkotaan ohuiksi viipaleiksi.

 

Valkosipulin jälkeen on vuorossa chili, joka lienee herkin kohta pilata koko annos. Chili ei saa olla liian tulista. Paras valinta on ns. guindilla rama tai kokonainen, pieni cayennepippuri. Tässä kohden meillä on kuitenkin ongelma, ystävät hyvät. Kokonaisia kuivattuja cayenneja ei ole juurikaan helposti saatavilla. Toki on myös mahdollista käyttää jauhettua pippuria, mutta silloin on vaarana, että ruoasta tulee liian tulista. Me emme haluaa peittää katkarapujen hentoa makua, emme. Suosittelenkin siis etsimään (tai kuivaamaan) ei-niin-tulisia punaisia chilejä, joista voi tarpeen tullen leikata sentin mittaisia siemenettömiä paloja ruoanlaittoon. Näin ruokaan saadaan pikantti maku, mutta chilin tulisuus ei peitä alleen koko makupalettia.

Chiliä kolme senttiä.

Ja niin on aika siirtyä itse ruoan valmistukseen. Suosittelen käyttämään liedenkestävää saviastiaa tai valurautapannua. Pannun pohja peitetään oliiviöljyllä, ja pannu kuumennetaan keskilämmöllä. Liikaa lämpöä on syytä välttää, jotta valkosipulit eivät pala eivätkä ravut pistä öljyä räiskimään. Valkosipuleja sekä chiliä kypsennetään öljyssä tovi, kunnes valkosipuli on saanut hieman väriä. Joukkoon lisätään katkaravut ja päälle sirotellaan reilu hyppysellinen suolaa.

 

Pannu peitetään kannella ja lämpö käännetään nollille. Katkarapujen annetaan hautua kannen alla kolme minuuttia jälkilämmöllä.

Kun kolme minuuttia on kulunut, on aika siirtää pannu pois levyltä, nostaa kansi ja antaa herkullisen tuoksun täyttää koko keittiö! Suosittelen tarjoilemaan katkaravut suoraan kuumasta pannusta kenties leipäpalan kera.

Gambas al Ajillo

Näin helposti ja nopeasti syntyy espanjalaisen keittiön klassikko! Ainoa huono puoli on, että tähän jää aivan koukkuun!

Hyvää ruoka halua kaikille!

–  Smu

Advertisements

Paistettu Udon

Udonit – nuo nuudelimaailman paksukaiset. Todellinen herkku!

Minun on tunnustettava, että valmistin tätä kesällä hyvin usein grillissä ja aikomukseni oli kirjoittaa teille resepti jo aikaisemmin, mutta se unohtui! Ei se mitään! Olen pyrkinyt muokkaamaan reseptiä blogia varten siten, että ruoan valmistaminen onnistuisi mahdollisimman helposti myös siellä, missä aasialaisia marketteja ei ole ja eksoottisimpien raaka-aineiden saaminen hankalaa. Resepti on yhtä yksinkertainen kuin ainesosaluettelokin:

  • 250 grammaa kanaa
  • porkkana
  • suuri paprika
  • pieni sipuli
  • puolikas kaali
  • valkosipulin kynsi
  • kaksi pakettia udoneita
  • 5 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä (voi korvata sakella)
  • 1 rkl kalakastiketta (voi korvata katsuobushilla)

Tämä resepti on osa normaalin lokakuun reseptejä eli niitä ruokia, joita syön arkisin verrattain usein.

Heti ensimmäiseksi kana sekä vihannekset pilkotaan. Vihannesten koon suhteen ei tule olla niin nöpönuuka. Olen tottunut valmistamaan ruoan ronskeista paloista, koska grillissä isot palat ovat helpommin käsiteltävissä eivätkä pala niin herkästi. Koska elämme syksyä ja siirrymme kohti talvea, on grilli vaihtunut (ainakin meillä) jo keittiön lieteen ja parilla pannuun – mutta mihinkäs sitä tiikeri raidoistansa… Kuitenkin, mikäli suositte pienempiä paloja, on kaali silti syytä pilkkoa suuriksi siivuiksi, jotta pehmennyt kaali on helppo napata syömäpuikoilla! Tämän ruoan suhteen minulla on kuitenkin yksi selkeä sääntö: kanan kanssa punaista paprikaa, possun kanssa vihreää paprikaa.

 

 

Maustekastike on helppo valmistaa. Soija, mirini sekä kalakastike sekoitetaan keskenään. Mikäli käytätte kalakastikkeen sijaan katsuobushi-hiutaleita, jättäkää ne lisäämättä kastikkeeseen, sillä hiutaleet ripotellaan puolivalmiin ruoan päälle lopuksi.

Kastiketta on noin puoli desiä.

Jatko onkin sitten helppoa kuin pyörällä ajaisi! Ensin keitetään udonit. Kun nuudelit ovat kypsyneet, valutetaan vesi pois ja annetaan udoneiden odotella tovi.

Pannulla kuumennetaan tilkka öljyä ja kanat paistetaan miltei kypsiksi. Lämpö pidetään niin korkealla kuin mahdollista.

Kun kanat ovat melkein kypsiä, lisätään joukkoon porkkanat ja paistetaan tovi. Porkkanoiden jälkeen sipuli sekä valkosipulinkynsi, joka on hienonnettu. Seuraavaksi joukkoon lisätään paprikat ja paistellaan taas kotvan verran. Lopuksi lisätään kaali ja paistetaan, kunnes kaali alkaa pehmetä.

 

 

On aika lisätä joukkoon udonit. Keitetyt nuudelit kipataan pannuun ja sekoitetaan voimakkaasti, jotta ne eivät ota kiinni pohjaan ja pala. Lisätään maustekastike tahi kastike sekä katsuobushi-hiutaleet. Sekoitetaan hyvin – ja se on siinä!

Helppoa, nopeaa ja maukasta! Tärkeintä on vain tietää omat rajansa, sillä yakiudon vie kielen mennessään ja sitä tulee pian syöneeksi liikaa!

Yakiudon

Seuraavalla kerralla kirjoittelenkin teille silakoista, koska tänään tulin poikenneeksi Helsingin perinteisillä silakkamarkkinoilla!

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Karaage

Lokakuu. Toiset kutsuvat sitä lihattomaksi – minä lihalliseksi – paremminkin normaaliksi (ainakin omasta vinkkelistä katsottuna). En innostu ääripäistä. En äärimmilleen viedystä kasvisruokavaliosta, en hedonistisesta mässäilykulttuurista. Minä kuljen keskitietä. Tämän kuukauden aikana tarkoitukseni on jakaa teille aivan tavalliseen tapaan reseptejä, toki sääolosuhteet huomioiden. Koska olen vapaa bloggaaja (en siis tee yhteistyötä kenenkään kanssa), ei kirjoittaminen tuo minulle tuloja, joilla voisin hankkia kunnon kuvausvehkeitä. Syksyllä kun tuppaa olemaan toisinaan hieman liiankin hämärä kuvata. Mutta! Painotan tässä kuussa ruoan monimuotoisuutta ja tasapainoisuutta. Paitsi että monimuotoinen ruokavalio koostuu niin viljoista, kasviksista, maitotuotteista kuin lihasta, on ruoan syytä olla myös tasapainoista ja sisältää kaikkia edellämainittuja raaka-aineita oikeassa suhteessa. Noh, tasapaino on vähän sellainen keskitien termi. Minun kohdallani se tarkoittaa myös sitä, että toisinaan herkutellaan – kuten tänään!

Karaage on japanilaista, paistettua kanaa. Hyvin yksinkertaisesti sanottu, eikö? Kana voi olla niin sisäfilettä, rintafilettä kuin vaikkapa paistinleikettä (oma suosikkini). Liha pienitään sopivan kokoisiksi, reiluksi suupaloiksi, minkä jälkeen se marinoidaan. Marinointiin voi käyttää soijakastiketta, alkoholia tai erilaisia marinadeja. Itse marinoin karaagen aina omassa, salaisessa marinadissani, josta ette valitettavasti saa reseptiä, mutta näette kyllä kuvan! Vinkkinä – se on soijapohjainen…

Ainesosaluettelo on helppo ja yksinkertainen:

  • 250 grammaa kanaa
  • marinadia
  • n. 1 dl vehnäjauhoa
  • n. 1 dl maissitärkkelystä
  • suolaa
  • pippuria

Ensin on syytä aloittaa kanan marinoimisesta. Valitaan haluttu marinadi, kanat pienitään ja niitä marinoidaan vähintään 2 tuntia.

Ennen kypsentämistä jauhot, maissitärkkelys, suola ja pippuri sekoitetaan keskenään laakeassa astiassa.

Tässä vaiheessa kanan jatkokäsittely on koulukuntakysymys. Toiset sekoittavat tätä jauhoseosta kanan ja marinadin joukkoon siten, että kanat peittyvät ns. löysään taikinaan. Toiset puolestaan pyörittelevät kanat jauhoseoksessa, kuten minäkin teen. Mikäli jauhot sekoittaa marinadiin, kypsennettäessä kanan ympärille syntyy paksumpi kuori. Koska emme tee kanakatsuja, suosin kevyempää versiota. Kanat siis jauhojen sekaan, jossa ne saavat kieriä kunnolla!

 

Karaage paistetaan öljyssä. Kattilassa kuumennetaan reilusti öljyä, johon kanat upotetaan kypsymään. Ennen kuin kanan upottaa kuumaan öljyyn, suosittelen ravistelemaan sitä hiukan, jotta irtonainen jauho varisee pois mahdollisimman hyvin. Kun kanat on ovat kauniin ruskeita, ne nostetaan valumaan. Toiset käyttävät pelkkää talouspaperia lautasen päällä, mutta itse suosin metallisiivilää, jonka asetan metallisen kulhon päälle. Näin liika öljy pääsee valumaan pois ja metallinen kulho puolestaan heijastaa lämpöä ja pitää karaaget kuumina pidempään!

Karaage

Tänään karaage valmistui lounaaksi yhdessä keitetyn riisin ja tempurakuorrutteen saaneiden munakoisen kanssa – ohjeen tempuraan löydätte tästä. Ja kun kyse on karaagesta, kylkeen on syytä lisätä pari lohkoa sitruunaa, joiden kirpeä mehu antaa kanalle mukavasti potkua!

Karaage sopii mainiosti niin lounaaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. Maltti on kuitenkin malttia. Uppopaistettu ruoka ei sovi kenellekään jokaisena ateriana! Koska tällä kertaa kirjoitin teille hieman raskaammasta ruoasta, ensi kerraksi pyrin taiteilemaan teille jotain kevyempää ja kasvispitoisempaa, jossa kana on osa kokonaisuutta eikä itse pääjuttu.

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Saganaki Tyri

Minä pidän matkustamisesta. Hyvin usein matkakohteeksi valikoituu Kreikka – kuten myös tänä kesänä. Loma sujui oikein mukavasti. Lämpöä riitti, aurinko paistoi, ruoka oli hyvää ja saari vehreä – mitä nyt jumituimme rikkoutuneen lentokoneen vuoksi maahan pariksi päiväksi, ennen kuin pääsimme vihdoin kotiin.

Matkoilla minulla on tapana vaihtaa ruokatietoutta paikallisten kanssa. Niin kävi myös tällä kertaa. Eräs vanhempi pariskunta piti käsityöläiskauppaa kylässä, jossa asustelimme viikon ajan. Kauppiasrouva ja minä löysimme hetkessä yhteisen sävelen, joten keskustelu kääntyi savipadoista hyvin nopeasti ruoanlaittoon.

Saganaki tyri on paistettua kreikkalaista juustoa. Perinteisesti tähän ruokalajiin käytetään “kovaa keltaista juustoa”. Kova keltainen juusto voi olla periaatteessa mitä tahansa kovaa (ja suolaista) juustoa. Mutta kun sanon kovaa, tarkoitan myös sitä. Esimerkiksi gouda on aivan liian pehmeää. Itseasiassa tuo kreikkalainen kova, keltainen juusto muistuttaa rakenteeltaan ja tuoksultaan hieman parmesaania, mutta tulipa mieleeni jostain syystä myös Valion Keisarinna-juusto. Toiset käyttävät tähän ruokalajiin myös halloumia, vaikka lopputulos onkin hieman erilainen. Epätoivoon ei kannata kuitenkaan vaipua, sillä Suomesta on saatavilla aivan aitoa, kovaa keltaista juustoa kiitos Filos-tuoteperheen.

Ainesosaluettelo on lyhyt:

  • juustoa
  • jauhoa
  • vettä
  • öljyä
  • viipale sitruunaa

Kova keltainen juusto eli hard yellow cheese

Heti ensimmäiseksi pannun pohjalle kaadetaan aimo loraus öljyä ja annetaan öljyn lämmetä. Tällä välin juusto valellaan kylmällä vedellä – allekirjoittanut käytti juuston nopeasti juoksevan veden alla. Seuraavaksi kosteapintainen juusto pyöritellään kauttaaltaan jauhoissa.

Jauhotettu juusto

Tässä vaiheessa öljy on kuumaa, joten on aika paistaa juusto. Kovin pitkään juustoa ei tarvitse kypsentää, vaan pinnan ruskistuttua hitusen, voi juuston kääntää ympäri ja kypsentää toisenkin puolen.

Juusto nostetaan lautaselle, kylkeen lisätään sitruunaa, jota juuston päälle voi puristaa oman maun mukaan.

Valmista tuli. Helppoa ja maukasta, kaiken lisäksi myös tavattoman nopeaa.

Tässä kaikki tällä kertaa. Oikein makoisia hetkiä kreikkalaisten makujen parissa!

– Smu

Fake Pork Roast

Kas päivää! Olen pitänyt kirjoittelemisesta jälleen taukoa ja keskittynyt testailemaan ja kehittelemään erilaisia reseptejä. Tänään kuitenkin ajattelin kirjoittaa teille pork roast -reseptin. Resepti ei ole peräisin omasta päästäni, vaikka muuntelin sitä minimaalisesti tilanteen mukaan. Alkuperäinen resepti on lähtöisin japanilaisesta Shokugeki no Soma (食戟のソーマ) -anime-sarjasta. Nähdessäni tämän petollisen kyljysselän animaationa aloin tosissani pohtia, voisiko tämä toimia oikeasti.

Noh, katsotaanpa ainesosaluetteloa:

  • perunaa
  • sipulia
  • sieniä
  • pekonia
  • mustapippuria
  • rosmariinia
  • punaviiniä
  • miriniä
  • soijakastiketta
  • voita

Kuten huomaatte, määrät ovat varsin epätarkat. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kyseisessä tv-ohjelmassa ei paljon grammoja punnita tai desejä mitata. Homma toimii siis tunteella.

Aluksi kuitenkin kuorin neljä, suurta perunaa (rosamunda), halkaisin potut, kuutioin ja kypsensin höyrykattilassa. En laita tähän erillistä kuvaa siitä, miltä kuutioitu pottu kattilassa näyttää. Jos ette pärjää ilman, suosittelen turvautumaan vaikka lähipizzeriaan ja pysyttelemään loitolla keittiöstä.

Neljä isoa perunaa riittää ruokkimaan 4-6 henkilöä.

Perunoiden kypsyessä on hyvä sauma silputa sipuli. Koska elämme kesää, on tuoreita vihanneksia helposti saatavilla. Valitettavasti tuoreet sipulit ovat vielä sen verran pieniä, että niitä on syytä varata reseptiä varten kaksin kappalein. Mikäli satutte käyttämään kuitenkin ei-niin-tuoretta sipulia, keskikokoinen yksilö on oikein mainio kooltaan.

 

Kesän myötä kaupoissa alkaa myös olla tarjolla hyvä valikoima erilaisia sieniä. Alkuperäisessä reseptissä käytetään eringiä eli putkivinokasta, jota on saatavilla aasialaisista marketeista. Minä kuitenkin vanhana sienestäjänä iskin silmäni kantarelleihin (huomatkaa vain yksi t-kirjain), joita lähikaupassamme oli tarjolla, joten valinta oli sillä selvä. Tätä reseptiä varten silppusin reilun kourallisen kantarelleja.

 

Pannulla kuumennetaan minimaalinen nokare voita ja sieniä sekä sipuleita kuullotetaan tovi. Sipuli-sieniseos on valmista, kun sienet ovat kutistuneet ja sipulin saa kevyesti painamalla liiskattua.

 

Höyrytetyt perunat kaadetaan kulhoon, jossa ne muussataan. Muusin sekaan lisätään sipulit ja sienet, minkä jälkeen sekoitetaan hyvin. Muusi kaadetaan folion päälle ja muotoillaan kalakukon tapaan.

Kukon malliin muotoiltu muusi.

Paistoritilälle leikataan valmiiksi hyvät pätkät paistinlankaa useamman pätkän verran. Lankojen päälle ladotaan tiivisti pekonia, jota kuluu reilu paketillinen eli noin 11-15 palaa. Suosittelen käyttämään mahdollisen lihapitoista pekonia.

 

Muusikukko nostetaan pekoneiden keskelle ja pekonit nostellaan muusin päälle. Mikäli muusikukko on sen verran koreka, että pekonit eivät riitä sitä peittämään, asetellaan kukon päälle vielä siivu pekonia. Paisinlangat sidotaan, pork roast käännetään ympäri ja päälle jauhetaan hieman mustapippuria ja lisätään rosmariinia. Rosmariinin suhteen on kuitenkin syytä olla tarkkana. Käytin tällä kertaa kuivattua rosmariinia, koska kesä on ollut hyvin sateinen ja pilvinen. Kostean kesän myötä kotimaiseen rosmariiniin muodostuu herkästi vaalea, jauhemainen pinta, joka on rosmariinihärmää. Härmä ei ole vaarallista, mutta heikentää rosmariinin makua. Ulkomaiseen rosmariiniin voi luottaa paremmin, sillä härmää voidaan ehkäistä huonoista sääoloista huolimatta rikittämällä, johon ulkomaisilla puutarhoilla on paremmat mahdollisuudet suurempien viljelmien ansiosta.

Valmiina uuniin!

Pork roastia kypsennetään 200-asteisessa uunissa. Kun pekoni alkaa olla viimein ruskeaa ja rapeaa, on aika valmistaa kastike. Paistinpannulle kaadetaan punaviiniä siten, että pohja peittyy. Joukkoon lisätään loraus soijakastiketta ja miriniä. Kun kastikeseos alkaa kuplia reunoilta, lisätään joukkoon ruokalusikallinen voita ja sekoitetaan kunnes voi on sulanut.

Miriniä ja soijakastiketta

Pork roast otetaan uunista, paistinlangat katkotaan ja roast siirretään vadille tai lautaselle, jossa on hieman kaarevat reunat. Kuuma kastike kaadetaan pork roastin päälle ja kokonaisuus viimeistellään jollakin somisteella kuten vesikrassilla tai lehtipersiljalla.

Pork Roast Shokugeki no Soma’n tapaan!

Koko aterian idea on simppeli; maukas ja mehukas liharuoka vähällä lihalla. Kun pekonin käärii tiiviisti, alkavat rasva sekä lihan nesteet imeytyä uunissa perunamuusiin. Näin muusi ei kuivu, vaan päinvastoin lopputulos on entistä mehukkaampi. Punaviinikastike puolestaan antaa kokonaisuudelle hieman lisää potukua ja sitoo kaikki maut yhteen. Ja nuo vihreät… Noh, ne ovat koristeeksi!

Minun on myönnettävä, että olin itsekin positiivisesti yllättynyt, kuinka kokonaisuus lopulta toimi. Tämän seurauksena täytyy alkaa poimia enemmänkin reseptejä satunnaisista ohjelmista ja koettaa, josko ne vaikka olisivat toimivia.

Hyvää ruokahalua kaikille!

Smu

Misoramen yakibutalla

Hei vaan teille kaikille ja oikein mukavaa kevättä! Tälläkin kertaa jatkamme aasialaisen ruoan parissa ja valmistammekin misoramenia. Noh, pidemmittä puheitta on aika syventyä ainesosiin:

  • Yakibutaa (japanilaista paistettua possua)
  • rameneita
  • tuoretta inkivääriä
  • valkosipulia
  • kombua
  • puoli litraa vettä
  • puoli litraa lihalientä
  • 3 ruokalusikallista misotahnaa
  • soijakastiketta
  • miriniä
  • (sakea)
  • sokeria
  • seesamöljyä
  • chilitahnaa
  • maissia
  • kananmuna

Koska annoksen pääproteiini on yakibuta, on parasta valmistaa ensin liha, joka vie eniten aikaa. Yakibutan voi valmistaa käytännössä mistä tahansa osasta possua: lavasta, kyljestä, kasslerista jne. Käytin tällä kertaa kassleria. Yakibutan marinadia varten tarvitaan puoli desiä soijakastiketta, 2 ruokalusikallista sokeria, tilkka miriniä, tilkka sakea sekä tuoretta valkosipulia ja inkivääriä – tämä riittää siis noin puolelle kiloa possua.

Chop, chop, chop!

Kaikki marinadin ainekset sekoitetaan keskenään ja lihaa marinoidaan jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan, mieluiten yön yli. Huoneenlämmössä liha marinoituu nopeammin, mutta älkäätte hyvät ihmiset sitä pöydälle yöksi jättäkö!

Yakibuta marinadissa

Uuni lämmitetään 175 asteeseen. Uunivuoka vuorataan foliolla ja liha asetetaan vuokaan. Heti alkuun on syytä kuivata talouspaperilla ylimääräinen neste lihan pinnalta. Lihaa paistetaan uunissa, kunnes sen pinnasta on saatu kauttaaltaan tummanruskea. Niinpä lihaa onkin hyvä käännellä paiston aikana useamman kerran ja tarvittaessa voidella kevyesti marinadilla, jonka sokeri auttaa ruskistamaan pinnan kerrassaan herkullisen kauniiksi. Kun yakibuta on kypsää, kiedotaan folio lihan ympärille ja annetaan lihan vetäytyä kaikessa rauhassa.

Yakibuta kasslerista

Sitten itse ramenpohja! Puoleen litraan vettä lisätään yksi valkosipulin kynsi, tuuman pala tuoretta inkivääriä sekä pala kombua eli kuivattua japanilaista merilevää. Vesi kuumenetaan kiehuvaksi ja lientä keitetään miedolla lämmöllä, kunnes vesi on värjääntynyt vihertävän ruskeaksi. Inkivääri, valkosipuli ja kombu siivilöidään.

Valmis kombu-inkivääri-valkosipuli liemi.

Kombun kanssa kannattaa olla varovainen. Kaupasta ostettaessa merilevä muistuttaa nimittäin kuivalihaa. Pienet ja kuivat kombupalat ovat kuitenkin tymäkkää tavaraa ja hyvin umamirikkaita (onko tuo edes oikea sana?), lisäksi merilevä imee itseensä vettä ja moninkertaistaa kokonsa keittämisen aikana kuten alla olevista kuvista käy hyvin ilmi.

 

Valmiiseen liemeen lisätään puoli litraa voimakasta lihalientä ja keittopohjaa kuumennetaan, kunnes se kiehuu hiljakseen. Seuraavaksi keittoon lisätään itse miso. Jos minun pitäisi määritellä tarkemmin, mitä miso on, kutsuisin sitä japanilaisten mämmiksi koostumuksen, tuoksun sekä ulkonäön perusteella. Miso on nimittäin fermentoitua eli käytettyä tahnaa, joka on valmistettu soijapavuista.

Misotahnaa

Misotahnan lisäksi keittoon lisätään pari ruokalusikallinen soijakastiketta, ruokalusikallinen sakea (tai miriniä), pieni teelusikallinen sokeria sekä vajaa teelusikallinen chilitahnaa, minkä jälkeen keiton annetaan kiehua hieman kasaan. 10-15 minuutin kuluttua keittoon lisätään seesamöljyä sekä hieman raastettua valkosipulia.

Keittopohja

Ja lopuksi annos kasataan tuttuun tapaan. Keitetään 7 minuutin kananmuna sekä ramenit pakkauksen ohjeen mukaisesti. Yakibuta siivutetaan ohuiksi viipaleiksi. Maissi kuumennetaan ja maustetaan esimerkiksi nokareella voita. Nuudelit kulhon pohjalle, päälle viipaloitua yakibutaa, maissia sekä puolitettu kananmuna. Kulhoon annostellaan lientä ja koko komeus koristellaan kevätsipulilla – joskin tällä kertaa innostuin tuoreesta, hyvälaatuisesta ruohosipulista, jota sain käsiini.

Misoramen

Rameneiden suhteen aasialaiset ruokaseikkailut olivat nyt tässä. Ensi kertaa varten minulla on kyllä useampikin idea, mutta voi olla, että raapustelen vaihteeksi länsimaisista ruoista. Olen melko huono ennustamaan itseäni näissä asioissa. Ruoan suhteen elän tunteella enkä viitsi suunnitella ruokalistaa kuin korkeintaan muutaman päivän päähän. Huomenna taroitukseni on kuitenkin tutustua vietnamilaiseen keittiöön, joten kenties Vietnamin maut tähdittävät seuraavaa postausta!

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

Smu

Tempura – Muikkutempura

Jatkakaamme aasialaisen keittiön parissa, mutta jätetään ramen hetkeksi aikaa sivuun ja keskitytään toiseen japanilaiseen ruokalajiin – tempuraan. Tempura on kevyesti friteerattu ruoka, joka voidaan valmistaa niin kasviksista kuin merenelävistä. Noh, kuten monet teistä saattavat tietää, Suomi sijaitsee melko pohjoisessa eikä Itämeri tarjoa meille samanlaisia anteja kuin suuret valtameret tai vaikka Välimeri rantojen asukkailleen – mutta ei hätää! Meillä on Suomessa tuhansia järviä, jotka tarjoavat oikein maittavia antimia.

Minä olen aina pitänyt kalastuksesta ja onkivapa on tuttu aivan taaperovuosistani saakka. Näin ollen olen tullut sangen tutuksi Suomen järvien, jokien ja lampien tarjoamista raaka-aineista.

Koska olen kaupungissa asuessani huomannut, että nuoremmat ikäpolvet (osin omani myös) ovat melko uusavuttomia mitä tulee luontosuhteeseen, ajattelin nyt näin alkuun hieman valistaa nuorempaa lukijakuntaa.

Muikku

Yllä – kuvassa – näette kuvatekstin mukaisesti kalan (Coregonus albula), jota kutsutaan muikuksi. Mistä tämän muikun sitten erottaa? Muikun silmä on vaalea – toisin kuin esimerkiksi särjellä. Muikku on erittäin sulavalinjainen kala – toisin kuin esimerkiksi salakka. Muikun voi periaatteessa sekoittaa siikaan, mutta siika kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin muikku eikä ole yhtä sulavalinjainen. Muikku – kuten myös siika – ovat kumpikin lohikaloja. Lohikalan erottaa helposti rasvaevästä (jota tällä muikulla ei valitettavasti enää ole). Rasvaevä on pieni evä, joka jää selkäevän ja pyrstön väliin. Pieniä muikkuja kutsutaan yleisesti neulamuikuiksi. Muikun perkaaminen on helppoa. Napakka ote päästä, hieman kääntöliikettä ja nykäisy. Sisälmykset tulevat pään mukana ulos.

Se siitä oppitunnista. Entäs tempura? Tempura on siis kevyesti friteerattuja kasviksia ja mereneläviä – kuten jo mainitsin. Merenelävien sijaan päätin kuitenkin käyttää muikkua, joka on ehdottomasti yksi kalamaailman suosikeistani. Suomessa muikku valmistetaan perinteisesti jauhoissa pyörittämällä ja voissa paistamalla, mutta japanilainen tempura on huomattavasti kevyempi vaihtoehto. Tempura voidaan valmistaa niin erilliseen taikinaan kuin panko-korppujauhoja käyttäen. Tällä kertaa valmistin taikinan.

Ainesosat:

  • Muikkuja (noin kourallinen per ruokailija)
  • munakoisoa
  • perunaa
  • daikonia eli valkoretikkaa
  • 2 dl vettä
  • 2 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • muutama jääpala
  • öljyä uppopaistamiseen

Heti alkuun on syytä pilkkoa vihannekset. Hyvä nyrkkisääntö on, että pala pitää pystyä nostamaan helposti syömäpuikoilla. Näin ollen esimerkiksi munakoison yläosasta voi leikata suoraan sopivan kokoisia paloja, mutta paksummasta alaosasta pilkotut palat on syytä leikata vielä pienemmiksi. Munakoison, perunan ja daikonin lisäksi tempuraan voi käyttää miltei mitä tahansa kasviksia. Bataatti, kurpitsat ja kokonaiset pavut ovat oikein hyviä ja sangen yleisiä vaihtoehtoja. Perunoiden suhteen kannattaa muistaa, että frittiöljy on sangen kuumaa ja taikina palaa herkästi, minkä vuoksi peruna kannattaa siivuttaa melko ohuiksi paloiksi, jotta se ennättää kypsyä ennen pinnan palamista.

Yläoikealta: Perunaa (rosamunda), daikonia sekä munakoisoa.

Entäs sitten muikku? Noh, kala ei vaadi muuta käsittelyä kuin perkuun (Lapissa jotkut tosin syövät muikut päineen ja sisuksineen, olen joskus maistanut) ja hieman suolaa päälle – mutta vain hieman, sillä taikinassa itsessään on suolaa.

Perottuja muikkuja

Taikina on syytä valmistaa juuri ennen paistamista. Jauhot, leivinjauhe sekä suola sekoitetaan ensin keskenään.

Jauhoja, suolaa ja leivinjauhetta

Kraanasta on hyvä laskea niin kylmää vettä kuin suinkin mahdollista. Tämän jälkeen veden sekaan lisätään vielä pari jääpalaa.

Vettä ja jäitä

Vesi jääpaloineen kaadetaan jauhojen sekaan ja sekoitetaan (minä sekoitan syömäpuikoilla) kutakuinkin kymmenen kertaa yhdensuuntaisesti. Ei haittaa, mikäli taikinaan jää paakkuja. Liika sekoittaminen pilaa lopputuloksen – uskokaa tai älkää, mutta se on totta! Vispilän käyttö kielletty!

Tempurataikina

Tempura kypsennetään siis uppopaistamallla. Minä suosin arkikäytössä (parhaaksi toteamani) Lidlin rapsiöljyä, mutta toisinaan käytän myös maapähkinäöljyä. Öljy kuumennetaan kuumaksi. Oikean lämpötilan tietää siitä, että öljyyn pudotettu leipäpala alkaa välittömästi kuplia. Sääntö on seuraava. Ensimmäiseksi paistetaan ne raaka-aineet, jotka sotkevat vähiten. Tässä tapauksessa aloitetaan perunalla, siirrytään daikonin kautta munakoisoihin ja viimeiseksi kypsennetään muikut. Raaka-aineet kastetaan nopeasti taikinassa ja upotetaan kuumaan öljyyn kypsymään. Kattilasta kannattaa poimia pois ylimääräinen taikina reikäkauhalla, jotta rasvapalon vaara ei kasva. Maltti on valttia. Uppopaistaessa kattilaa ei kannata päästää silmistään, sillä ruoka kypsyy nopeasti ja huonolla tuurilla palaa pohjaan varsin sukkelasti.

Munakoiso paistumassa

Riippuen siitä, valmistetaanko tempura itse taikinasta vai panko-jauhoista, lopputuloksen väri hieman vaihtelee. Panko-jauhoista valmistettu tempura jää (ja jätetään) vaaleammaksi, sillä liian pitkään kypsennetty panko kovettuu ja ruokaan puikoilla tarttuminen on hankalampaa. Tärkeä on muistaa, että tässä ei olla valmistamassa nugetteja tai wienerleikkeitä. Raaka-aineiden ei tarvitse olla kokonaan taikinan peitossa, vaan ne saavat kuultaa läpi. Uppopaistamme kuitenkin kevyesti.

Tempuran lisukkeena voi tarjota riisiä ja tempuraa voidaan kastaa erilaisiin kastikkeisiin. Minä suosin kotitekoista teriyakia, joskin autenttisempi vaihtoehto lienee tentsuyu-kastike, joka on muunnos mentsuyu-kastikkeesta.

Kulhollinen riisiä on kätevä lisuke myös siinä mielessä, että kastikkeeseen dipattu ruoka on helpompi kuljettaa suuhun ylimääräisen kastikkeen valuessa riisin päälle ja siten maustaen riisin hissukseen ruokailun ohessa.

Muikkutempura – huomatkaa taikinan alta kuultava muikun nahka.

Tätä muikku-tempuraa voitanee kutsua fuusiokeittiön hedelmäksi. Yhdistämällä kaksi eri ruokakulttuuria voidaan saada täysin uudenlainen lopputulos ilman, että ruoan alkuperäinen maku, valmistustapa tai periaate vaihtuu. Toki kulttuurintutkijana pidän suuresti vieraiden maiden keittiöistä, mutta kai tämä on tietyllä tapaa myös sitä monikulttuurisuutta – kulttuurit kohtaavat harmoniassa.

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

– Smu