La Cocina De Smu Arvostelee

Erilaisten ruokatuotteiden arvostelua, maistelua sekä reseptien testausta

Dim sum

Aasialainen keittiö on lähellä sydäntäni, vaikka en olekaan mestari laittamaan aasialaisia ruokia. Siksi ajattelinkin jakaa kanssanne pienen salaisuuden – aina ei tarvitse kokata itse alusta loppuun!

Helsinki on siitä mukava paikka asua, että aasialaisia supermarketteja on useita. Nämä kaupat sijaitsevat hieman syrjässä ydinkeskustaan nähden, mutta ovat helposti tavoitettavissa metrolla tai raitiovaunulla. Aasialaiset supermarketit myyvät paitsi erilaisia kastikkeita ja raaka-aineita sekä ruoanlaittovälineitä myös helppoja välipaloja.

Dim sum (點心) on lähinnä suupaloista koostuva kokonaisuus, joka kattaa alleen laajan kirjon erilaisia ruokalajeja, jotka tavallisesti valmistetaan höyryttämällä ja tarjotaan höyrystimistä – tai paistetaan öljyssä ja tarjoillaan lautasilta. Dim sum on helppo valmistaa kotona, koska valmista taikinaa saa pakastealtaasta, mutta täysin itse tehty dim sum vie aikaa, sillä homma on hyvin pitkälle pientä näpertelyä. Aasialaisten supermarkettien pakastealtaista löytää kuitenkin kypsentämistä vaille valmiita dim sum -annoksia, jotka on helppo valmistaa kotona lyhyessäkin ajassa ja makunautinto ei ole laisinkaan hassumpi.

Dim sum on pääasiassa pienistä nyyteistä tai täytetyistä pullista muodostuva ruokalajien kirjo. Yksi näistä ruokalajeista on varsin perinteinen baozi. Baozi (包子) on kuohkea täytetty pulla, joka höyrytetään ja jota on saatavilla useilla eri täytevaihtoehdoilla. Höyryttämistä vaille valmiit baozit maksavat noin euron per kipale ja niitä on saatavilla yksittäiskappaleista aina yli kymmenen kappaleen pakkauksiin.

Kypsentämätön baozi

Kypsentämätön baozi

Baozi kypsennetään kuumassa höyryssä perinteisessä bambuhöyrystimessä. Kypsensi sitä sitten itse tehdyn tai pakastetun baozin, on erittäin fiksua laittaa pieni pala leivinpaperia pullien alle, jotta ne eivät takerru höyryttimeen. Baozi kypsyy viidessätoista minuutissa, minkä jälkeen sen annettaan levätä vielä viisi minuuttia ennen nauttimista.

Kuinka bambuhöyrytin sitten toimii?

Bambu höyrytin

Kuten kuvasta näkyy, bambuhöyrystintä ei aseteta suoraan veteen. Pannuun laitetaan ristikkäin kaksi syömäpuikkoa, joiden päälle höyrytin lasketaan. Pannulle kaadetaan vettä miltei puikkojen alapintaan saakka. Liikaa vesi on pahasta, koska kiehuessaan se voi kastella höyryttimen sisällön. Niinpä vettä kannattaa lisätä höyryttämisen aikana vähän kerrallaan. Ruoka laitetaan sisään höyryttimeen ja kansi kiinni.

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrystimiä on saatavilla eri kokoisina ja muotoisina riippuen hieman höyrystimen alkuperästä. Perinteinen kiinalainen bambuhöyrytin näyttää kuitenkin tällaiselta. Kiinalaisissa supermarketeissa höyryttimiä myydään irtopalasina eli pohjan voi ostaa ilman kantta. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta tämä johtuu siitä, että höyrystimestä voi koota useampikerroksisen, minkä johdosta suurempi määrä ruokaa valmistuu samassa ajassa. Höyryttimessä voi valmistaa paljon muutakin – esimerkiksi kasviksia – ja se on oiva lisä jokaisen keittiön välineistöön. Bambuhöyrytin maksaa muutaman euron koosta riippuen. Omani maksoi noin seitsemän euroa.

Mutta tosiaan – höyrystimen sisältö!

Kypsä baozi

Kypsä baozi

Kypsä baozi on pyöreä, tasainen ja kimmoisa. Baozin yleisin täyte lienee possu, mutta kana-, nauta- ja raputäytteisiä pullia on myös saatavilla.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa - sellainen on hyvä baozi.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa – sellainen on hyvä baozi.

Entä mitä muuta baozin kanssa voisi syödä? Mitä dim sum kattaa alleen? Esimerkiksi wontonit!

Wontonit (餛飩) ovat pieniä nyyttejä, jotka valmistetaan (yllätys, yllätys) wontontaikinasta. Wontonin voi myös höyryttää, sen voi keittää tai paistaa öljyssä, mitä itse suosin. Täytteitä on useita erilaisia. Siinä missä baozi on suurikokoisimpia dim sumeja, wonton on vain pieni suupala. Valmiita wontoneja saa muutaman euron hintaan puoli kiloa. Täytevaihtoehtoja on runsaasti esimerkiksi possua ja kasviksia tai kanaa ja kasviksia, jotka ovat eräitä yleisimpiä wontoneja. Paistamiseen kannattaa käyttää maapähkinäöljyä, jota aasialaiset marketit myyvät sangen huokeaan hintaan. Perinteinen rapsiöljy ajaa kuitenkin myös saman asian, joskin maku on hieman erilainen.

Kana-kasvis -wonton

Kana-kasvis -wonton

Dim sumin voi syödä sellaisenaan tai dipata. Hyvä ja maukas peruskastike koostuu vain soijakastikkeesta, riisiviinietikasta sekä seesamiöljystä.

Dim Sum -ateria

Dim Sum -ateria (ja ruohosipuli)

Dim sum on toki paljon muutakin. Ateriakokonaisuus voi pitää sisällään keväkääryleitä, kanan siipiä tai jalkoja, höyrytettyjä ribsejä tai erilaisia kakkuja. Mikäli dim sum on kuitenkin entuudestaan tuntematon, baozi ja wonton ovat oiva tapa kokeilla ja jäädä koukkuun tähän kiinalaisen keittiön ihmeeseen. Mikäli kotikokki ei ole aivan varma taidoistaan, kannattaa kokeilla näitä valmistuotteita, joita minä käytän kun laiskuus yllättää. Mikäli kuitenkin dim sum -kokemus ravintolassa kutkuttaa, voin lämpimästi suositella esimerkiksi ravintola Chinaa Helsingin keskustassa. China tarjoaa paitsi dim sum -aterioita myös mahdollisuuden nauttia asiakkaan itse valitsemista dim sumeista iltapäiväteen kera – ja tämä ei muuten ole mainos, vaan hyvän ruoan ystävän omaan kokemukseen perustuva suositus!

Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta!

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Advertisements

TREGREN – Herbie Indoor Garden

Näin kiireellisen päivän päitteeksi, kun vihdoin ja viimein voin istuutua kuvaruudun eteen, ajattelin kirjoittaa teille hieman jostakin muusta. Ne, jotka ovat ennen tätä blogia seuranneet, tietävät minun pitävän myös puutarhanhoidosta. Se on sangen antoisaa. Ja siinä näkee oman työnsä tuloksen. Onhan se toki erittäin kausittaista Suomessa, mutta toisaalta… Parempi että en sano tässä kohden enempää.

Tässä artikkelissa aion kuitenkin keskittyä pariin asiaan. Ensinnäkin sisäpuutarhaan eli Tregren-nimisen yrityksen Herbie-tuotteeseen. Toisekseen… No, jätetään tämä myöhemmäksi!

Pitkään olen tästä laitteesta haaveillut. Sattuipa vielä käymään niin, että avovaimoni äiti – pitäisi kai sanoa siis anoppi – halusi meille tämän laitteen ostaa. Suuri kiitos siis hänelle. Te, jotka ette välttämättä ole kuulleet koko laitteesta – tässä laitteen oman valon alla kuvattuja otoksia esitteestä!

IMG_5291 IMG_5293

Kuten kuvasta käy ilmi, kyseessä on valkoinen laatikko, jonka sisään kaadetaan puhdasta suomalaista kraanavettä (tai kuten meillä Vantaalla keitettyä ja jäähdytettyä elementtikerrostalon pahanmakuista vettä). Kun vesi on säiliössä, lisätään sekaan lannoite. Tämän jälkeen kytketään virta, jolloin pumppu alkaa kierrättää ja hapettaa vettä. Kasvivalo luo myös ihanteellisen valaistuksen yrttien tarpeeseen.

Noh, laitteen toiminta perustuu juuri tuohon veden kiertoon. Kun vesi kiertää, siihen sekoittuu enemmän happea. Happirikkaampi vesi puolestaan yhdessä kasvivalon kanssa nopeuttaa normaalia kasvuprosessia. Multaa ei tarvitse käyttää, jolloin vältytään sotkuilta. Laitteeseen voi istuttaa kaupan valmiita yrttejä (enintään kuusi kappaletta) tai siinä voi lisäosien turvin kasvattaa omat taimet aivan siemenestä lähtien. Näin ollen ruoka on taatusti puhdasta ja sitä saa läheltä ympäri vuoden.

Mitä muuta etua tästä on? Jokainen ruoanlaittoa enemmän harjoittava tietää, miten hinnakkaita suomalaiset yrtit ovat. Kun joihinkin ruokalajeihin pitäisi vielä ostaa kolmea tai neljää eri tuoreysttiä, hintaa kertyy hetkessä kahdeksasta kymmeneen euroon pelkkien “mausteiden osalta”. Puutarha siis takaa, että tuoreita yrttejä on aina saatavilla kertaostoksen jälkeen. Toki hiilijalanjälkikin näin pienenee, sillä yrttien ympärillä on aina tolkuttomasti muovia. Lisäksi Herbie luo valoa huoneistoon ja toimii samalla myös sisustuselementtinä.

Mitä haittaa tai negatiivista – tai tyystin merkityksettömiä seikkoja Herbie synnyttää? Ensimmäisenä on mainittava sähkönkulutus. Perinteinen ruukkuviljely ei välttämättä kuluta sähköä laisinkaan. Tosin nopean laskutoimituksen jälkeen selvisi, että ympärivuorokautisella käytöllä laite kuluttaa peräti alle kaksi (2) euroa kuukaudessa. Suurin piirtein saman verran kuin yksi yrttiruukku maksaa. Melua ei sinänsä synny, mutta kaikille tuttu loisteputken värinä kuuluu. Toisaalta on huomioitava, ettei laite merkitse sitä, etteikö yrttejä tarvitsisi hoitaa – päinvastoin. Edelleen on tärkeää harventaa, katkoa ja poistaa kuolleet kasvustot.

Salaattia, rucolaa, oreganoa, korianteria, persiljaa sekä basilikaa

Salaattia, rucolaa, oreganoa, korianteria, persiljaa sekä basilikaa

Laite siis takaa tuoreiden yrttien saatavuuden ympäri vuoden. Hyvä. Mutta! Mikä meni pieleen?

Kerrottakoon heti alkuunsa, että markkinoilla on kilpailevia tuotteita liikkeellä. Yllätys. Kerrottakoon, että suurin osa kilpailevista tuotteista on kalliimpia. Herbie sekä sen pikkuveli Genie maksavat noin 70 tai 60 euroa. Kalleimmat kilpailevat laitokset kustantavat yli 200 euroa. Kas! Halpa tuote. Silti – rehellisesti. Kuinka moni teistä on kuullut tästä tuotteesta? Miettikää tovi. Selitän sillä aikaa jotain muuta – tarjoten jälleen kuvan esitteestä.

IMG_5292

Esite kertoo, että multaa ei tarvita. Hyvä. Ei sotkua. Lisäksi kasvu on kolme kertaa nopeampaa – mainiota. Ja kas! Tuotehan on suomalainen! BING! Suurin murheenkryyni. Miksi?

Nyt puhun jostakin, johon minulla ei oleteta olevan pätevyyttä. Markkinoinnista. Toisaalta – minä olen uskontotieteilijä. Uskonnolla ilmiönä, taloudella sekä markkinoinnilla on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä. Haluan kuitenkin kertoa teille, että tämän vallan mainion laitteen markkinointi on surkeaa. Itseasiassa – sitä ei ole! Muistelen nähneeni ensimmäisen laitteen  vuonna 2012. En ole varma, oliko kyseessä juuri tämä peli, mutta siltä se vahvasti näytti. Olin tuona iltana nauttinut myös melko paljon valkoviiniä. Suokaa anteeksi.

Vuoden 2012 ja 2015 välisenä aikana en ole kuitenkaan kertaakaan nähnyt ainuttakaan mainosta, joka laitetta hehkuttaisi. En kertaakaan. Tämä pikku vekotin on kuitenkin osoitus äärimmäisen kauniista skandinaavisesta muotoilusta, tuote on valmistettu bio-komposiitista, jota käsittääkseni valmistaa vieläpä UPM. Myönnän, että muun muassa Fiskars valmistaa kilpailevaa – joskin rumempaa ja huonompaa laitetta.

On kuitenkin todennäköisempää, että Fiskarsin laite myy enemmän, koska merkki on tuttu ja hyvin brändätty – vaikka tuotteiden hinnat ovat ilmaa täynnä. Meille uskotellaan, että maamme kilpailukyky on surkea, vaikka itseasiassa asia ei näin ole. Maamme markkinointikyky on surkeampi kuin asteikko voisi ilmaista. Suomessa on pohja innovaatioille, mutta me emme osaa myydä niitä. Kun haimme tuotetta Verkkokauppa.com:in toimipisteestä, eteisessä oli iso Honor-merkkisen puhelimen mainos. Mainoksessa oli tämä joku muusikko Sanni. Sanni näytti aika apaattiselta ja pelottavalta. Silti Honor luultavasti myy. Markkinointiin on panostettu. Myynti tapahtuu idolinpalvonnan kautta. Samaa taktiikkaa sovelsi muun muassa Apple, joka myöhemmin kehitti eräänlaisen messiaskultin Steve Jobsin ympärille. Jobs innovoi – esiintyi – myi.

Vaikka tuote on hyvä – ja vaikka sen saa monissa eri väreissä – ei se myy ilman markkinointia. Meidän on turha miettiä, miten saamme enemmän fyffeä firman tilille, jos emme osaa kaupitella tuotteitamme. Olen itse tehnyt myyjän työtä – en ole koskaan saanut huonoa palautetta — tai no silloin kun en annan alennusta tai mitään ilmaiseksi… Se on kylläkin nyt eri asia – mutta se voisi olla myös osa markkinointistrategiaa. Onhan Suomi todistetusti ämpäri-kansan maa.

Toinen esimerkki. Nokia. Ennen ensimmäisen iPhonen ilmestymistä Nokia esitteli insinööritaidon huippuluomuksen, tekniikkanörttien kuolaaman N95-kännykän. Puhelimessa oli 3G. Vau! Mikä meni pieleen? Insinööritaito on vastaus. Hieman myöhemmin Apple esittelee ensimmäisen iPhonen, joka ei tue edes 3G:tä. Arvatkaapa kumpi myi paremmin? Aivan. Apple.

Viimeistään tuolloin suomalaisten olisi pitänyt osata puuttua kahteen ongelmaan: kehoon markkinointiin sekä yksinkerrattomuuteen. Vaikka N95 oli loistava taidonnäyte, se oli monimutkainen, tylsä ja huonosti markkinoitu. Ja nyt Nokia on kaatunut – iPhone elää ja hengittää yhä.

Herbie puolestaan on yksinkertainen, kaunis – ja helppokäyttöinen. Markkinointi ei vain toimi. 30 000 myytyä tuotetta on surkea määrä. Sitä on turha kutsua klassikoksi. Suoritusta heikentää entistä enemmän se, että markkinoilla kalliimmat ja huonommat vastaavat laitteet myyvät.

IMG_5284

Vaikka minulla on nyt haaveilemani laite. Kaunis yrttipuutarha, josta ammentaa lisäapetta – faktat eivät muutu. Herbie jää varjoon. Valitettavasti. Hyvä laite tukahtuu kehnompien alle huonon markkinoinnin vuoksi. Teknologiset innovaatiot eivät merkitse mitään, jos niitä ei osaa soveltaa. Tähän meitä humanisteja tarvitaan. Insinööri osaa ehkä tehdä laitteen, mutta humanisti osaa kertoa kuinka laitteen kuuluisi toimia, jotta se on helppo ja mukava käyttää sekä kaikkein ymmärrettävissä.

Mielestäni tämä vekotin ansaitsee arvosanakseen 5/5, pidän sitä itse esimerkkinä suomalaisesta huippuinnovaatiosta. Markkinoinnista antaisin kuitenkin pyöreän nollan.

Päätän tämän analyyttisen postauksen tähän. Nautin sen kirjoittamisesta, toivottavasti olette saaneet ammennettua sisällöstä edes jotain itsellenne.

– Smu

Palio Arhontiko – Kolymbari

Hello dear readers – long time no see – long time no BBC – like the old joke says. Anyway! I have quite an unique honour and responsibility to write this post in English. To brief you shortly, I had a fantastic holiday in Kolymbari – a small village located in Crete – just a couple weeks ago. There I had the most delicious supper in a local restaurant called Palio Arhontiko. After the dinnerI felt that I have to write about the restaurant to let all the people know where to visit when having a holiday in Crete!

After we booked the trip to crete I was googling common information about Kolymbari. I spotted Palio Arhontiko in TripAdvisor and did some research about the place. After reading all the information I could have, I decided to visit the restaurant as soon as possible.

Palio Arhontiko is located on the “coast avenue” in Kolymbari where one can find several different kinds of restaurants next by next. So we entered, took the seats and started to read the menu.

Raki

Raki

When we had concluded our orders the staff most kind served us some ice cold raki. I must admit that this kind of apéritif is always very welcome after a hot day before having the supper itself!

Some fresh bread and relish

Some fresh bread and relish

When I’m on holiday, I approve simplicity and that’s why it so very rare ordering starters to me. But! When having a holiday on Crete, some bread and relish is always served before the dinner and to be honest – if counting all the restaurants in Kolymbari – the most delicious ones were served in Palio Arhontiko!

IMG_4884 IMG_4886

Then the dinner itself! I can honestly tell you, that when I have a chance to eat “the fruits of the sea”, I will do so. This time I ordered some fresh, fried squid.

A nice portion of fried squid

A nice portion of fried squid

The squid was perfect! Absolutely the best fried one I have ever eaten! The batter was not too dominant so it was easy to enjoy the great and tasty, original flavour of the squid. I really recommend to taste this portion!

Chicken fillet

Chicken fillet

My girlfriend tried chicken fillets. And like she said – the portion was nicely balanced, all the flavours were in order and the combination was perfect!

Now I must apologise! The dusk comes very fast in Crete so my photos suffer a bit of the lack of quality. I’m so sorry.

IMG_4891 IMG_4893

After the main dish we ordered some dessert. I would have liked to try fruits of the season but they were run out of it. So instead of fruits we decided to tried a crumble apple pie and I ordered a proper Greek coffee. The apple pie was… well I can’t find words. It was so very sweet and delicious – yes indeed! And my greek coffee was nicely roasted, medium sweet and very authentic – made with care!

IMG_4895

After the last course we were surprised by the host of the restaurant itself – and were served some sparkling! That’s what I call “a good service” so hard to find in Finland.

The host and the hostess

The host and the hostess

Before we left the restaurant I asked the host for a photo. He agreed but had one condition – to be photographed wit his wife, who was the soul of the kitchen and behind all the delicious food.

So my dear readers. If you are planning to have a holiday in Crete, I suggest you to head to Kolymbari. And when you get there, please visit this marvellous restaurant!

And now I’m so happy that I managed to write this post in (clumsy) English!

Thank you and see you soon!

Smu

Tippaleipiä – Fazer vs. Malviala

Tippaleipä menee samaan kategoriaan kuin laskiaispulla. Syön niitä paljon. Laskiaispullia tuli tosin syötyä tänä vuonna aivan liian vähän, mutta enköhän minä pääse siitä jotenkin yli… Mutta! Kuten laskiaspullien suhteen myös tippaleipiä on monenlaisia sekä hintaisia. Monethan ajattelevat, että kyseessä on tylsä ja mauton palaneelta ja rasvaiselta maistuva leivos, mutta olen erimieltä. Toisin kuin vaikkapa munkit, ei tippaleipä turvota yhtä paljon vatsaa eikä sillä saa aikaiseksi samanlaista ähkyä kuin munkeilla.

Valitsin tähän vertailuun kauppahyllyn kalleimman eli Fazerin (hinta +- 4 euroa) sekä halvimman eli Malvialan (2,25 euroa) tippaleivät.

IMG_2957 IMG_2962

Noh. Fazer ei tuottanut ongelmia ostaa. Ei. Fazerin tippaleipiä löytää melkein jokaisesta kaupasta. Malviala puolestaan oli vähän hankalampi. Tosin vanhasta kokemuksesta tiesin suunnata Lidliin ostoksille. Huomasin myös, että kyseistä tippaleipää saa joistakin S-marketeista.

Fazerin tippaleipä on kallis. Rasia maksaa nelisen euroa – give or take few cents! Fazer on merkkinä tunnettu. Niinkin tunnettu, että brändi kuvittelee olevansa oikeutettu tuottaa käytänössä kuinka huonolaatuisia Runebergin torttuja tahansa vain maineensa turvin… Olen ikuisesti katkera siitä karvasmantelin määrästä… toisaalta Fazerin laskiaispullat ovat parhaimpia tässä maassa….. Mutta asiaan!

IMG_2961 IMG_2959

 

Kun katson näitä kuvia tästä tippaleivästä, en koe tuntevani suurta vetoa tuohon tuotteeseen. Ulkomuoto muistuttaa 70-luvun sci-fi sarjojen jäljitelmää aivoista. Idea on varmasti ollut ihan leppoisan lutunen, mutta toteutus uupuu kaikilta puolin. Ensinnäkin tippaleivät hajoilevat jo laatikoissa. En voi kuvitellakkaan, miten leivos kestäisi kuljetusta vaikkapa autossa kaupungista kesämökille paria tuntia, matkan loppuosan ollessa kuoppaista mökkitietä.

Hienovaraiseksi yritetyssä rakenteessa on kuitenkin se hyvä puoli, että tomusokeria tippaleipään mahtuu enemmän. Huono puoli on vain se, että syömiseen tarvitsee melko todennäköisesti lusikan. Yksikin puraisu ja koko homma murenee kuin osteoporoosia sairastava vanhus aivastaessaan. Vaikka taikinan omaa makua ei juurikaan ole, tuote kuitenkin maistuu. Tosin suutuntuma on inhottava. Puraistu palanen hajoaa suussa useiksi pieniksi ja ilkeänmuotoisiksi taikinatipoiksi pistellen ikeniä aivan vain kiusatakseen syöjää viimeiseen asti.

Mutta! Eniten miinusta Fazer saa kyllä yhdestä pienestä seikasta. Kuka idiootti käyttää perinneherkussa MAAPÄHKINÄÖLJYÄ? Sen vielä ymmärrän, että kananmuna on tippaleipää varten välttämättömyys, mutta maapähkinäöljy… Maapähkinäallergiahan ei suinkaan ole entistä suurempi ilmiö. Pitää kiittää kyllä sitä neropattia, joka on kaikista öljyvaihtoehdoista (kotimaastakin saisi rypsiä ja rapsia) päättänyt käyttää maapähkinäöljyä. Onnea, Fazer, menetitte juuri ison liudan asiakkaita…

Fazerin tippaleipä saa arvosanaksi 3/5. Koostumus on hankala, maku on melko mukiinmenevä, mutta viimeinen niitti on öljyvalinta. En voi siis olla tyytyväinen ostokseeni.

Käsitelläänpä sitten Malvialan tippaleipää.

IMG_2968 IMG_2969

Noh… Hintaa reilut pari euroa. Ei kovin kallista. Ulkoasu ei ole yhtä tyylikäs kuin Fazerin tippaleivällä. Toisaalta tämä tippaleipä pysyy kasassa ensimmäisen puraisun jälkeenkin. Tomusokeria on suhteessa ehkä hieman liian vähän, mutta toisaalta taikina itsessään maistuu mukavasti. Annan lisäpisteitä siitä, että tuotteessa on käytetty kasvirasvaa – mutta miinusta siitä että se ei ole kotimaista vaan palmua. Lisäksi lusikkaa ei tarvita, vaan pudonneet palat voi napsia sormin.

Malvialan tippaleipä saa 4-/5. Ulkomuodosta ja tasalaatuisuuden puutteesta sekä palmuöljystä on annettava miinusta. Muutoin tuote on itseasiassa hyvä. Näitä minä ostan jatkossakin

Tähän loppuun mainitsen vielä, että vuoden 2015 parsakausi on avattu!

Versio 2

Hyvää ruokahalua teille kaikille!

– Smu

Testissä Mori-Nu Silken Tofu

Tiedättekös – rakkaat lukijat – tunnen itseni itsekkääksi. Miksi? Siksi, että ruokablogini reseptejä on tätä virkettä kirjoittaessani luettu 5999 kertaa. Näistä viimeisimmän 999 eteen en tunne tehneeni paljoakaan. Anteeksi. Kiireitä on ollut – ja on edelleenkin. Silti. Anteeksi, lukijat hyvät, olen laiminlyönyt teitä!

Koska itsesäälissä rypeminen ei kuitenkaan ole muodikasta, on parempi mennä itse asiaan. Mori-Nu Silken Tofu, jota taannoin aasialaisesta supermarketista ostin, ansaitsee nyt tulla testatuksi. Aluksi pari sanaa itsessään tuotteesta. Paketissa kerrottiin, että tofu suljetaan tetraan hyvinkin juoksettuneena ja se kypsyy ja kiinteytyy pakkauksen sisällä. Koska en aikaisemmin tämäntyyppistä tofua tiettävästi ollut kokkaillut, päätin odottaa melkein parasta ennen päiväykseen saakka – noh 10 päivää sitä olisi ollut vielä jäljellä!

Sitten itse tuote…

Vielä paketissa...

Vielä paketissa…

Pakkauksen mukaan tofun piti suorastaan liukua ulos, kun pakkauksen avaa. Rehellisesti sanottuna näin ei ollut, joten pienen pientä väkivaltaa tarvittiin, jotta tofu pääsi leikkuulaudalle saakka.

IMG_2908_2 IMG_2910

Kuten pakettikin kertoo, kyseessä oli tofu curd. Sanalle curd ei tässä tapauksessa ole parempaa vastinetta kuin (juusto)massa. Toisinsanoen tofu oli koostumukseltaan hyvin joustavaa ja pehmeää. Rakenne oli jotakin mozzarellan ja vuohenjuuston välimaastosta. Pakkauksen mukaan tämä tuote sopii parhaiten jälkiruokiin ja salaattiin. Koska olin ehdottomasti pakkauksen suositusten kanssa samaa mieltä, tein juuri päinvastoin ja paistoin tofun. Ei minua kiinnosta se, mihin se on tarkoitettu, vaan mihin tofu todella sopii!

Tofu kannattaa yleensä marinoida hyvissä ajoin. En tehnyt niin tällä kertaa. Pilkottuani tofun kuutioiksi, kuumensin pannun ja lisäsin wokkiöljyä. Kun öljy oli kuumaa, tofut vain pannulle rullaamaan!

Paiston alussa

Paiston alussa

Hetkisen aikaa tofuja paisteltuani, tulin siihen tulokseen, että aika lisätä mausteita. Ei suolaa, ei pippuria, ei yrttejä tai muita mausteita. Lisäsin tofun sekaan hieman chilikastiketta.

Puolivälissä paistamista

Puolivälissä paistamista

Oletukseni oli, että pehmeärakenteinen tofu ei kestä kastikkeen lisäämistä, mutta olin väärässä. Pannu kuumana ja kastikkeen juoksetuttua tofu kyllä kesti – kunnes päätin varovaisesti sekoittaa.

Paiston lopuksi

Paiston lopuksi

Pehmeärakenteinen tofu ei kestä kovin sekoittamista. Tästä huolimatta rakenne ei mennyt tuhannenpäreiksi, joten olin melko tyytyväinen.

Maistamisen aika. Mitä tämän kanssa syödään? En halunnut tehdä mitään prameaa, sillä tarkoitus oli tutkailla tofua. Siksi kyytipojaksi kelpasivat niin bataattiranskikset kuin parin päivän takainen tzatziki.

IMG_2917

Kombinaatio oli hyvä, sillä bataatti on makeaa ja tzatziki puolestaan raikasta. Kummankin kanssa tofu maistui. Maku ei ollut niinkään chilinen, mutta tofun oma maku ei myöskään puskenut voimakkaasti. Tämä tuote siis todella imee itseensä makua pannulla. Suutuntuma muistutti liian kypsää crème brûlée’ä; hitusen kuminen mutta hajoaa herkästi.

Jos ajatellaan, että paketti maksoi pari euroa, niin hintalaatusuhde on kunnossa. Maku ei ollut liian soijamainen ja tofu imi itseensä lisämakua vielä pannulla. Toisaalta heikko rakenne rajaa käyttötarkoituksia. Mori-Nu Silken Tofu saakin arvosanakseen 3,5/5.

Näin tänään. Huomenna jotain muuta. Ehkäpä tyyliblogiini kauan kaivattu päivitys. Tarkkailkaapa siis Smucci’s Wardrobe:n sivuja.

Hyvää ruokahalua ja muistakaa äänestää!

Smu

Arvostelussa – Vaasan laskiaispulla

Yleensä tarkoitukseni on kirjoittaa tähän alkuun jotain hauskaa ja letkeää, jotta juttu ei käy aivan tylsäksi ja pääsen hyvin alkuun. Nyt ette saa lukea mitään sellaista. Menen suoraan asiaan – melkein. Aluksi sanon, että kiinnittäkää huomiota kansikuvan ja muiden kuvien väliseen eroon.

Minä en ole Runebergin torttuloiden ystävä. En. Laskiaispullista minä pidän. Hyvä laskiaispulla on kuohkea, maistuu hieman kardemummalle, välissä on pehmeää kermaa ja keskellä maukasta mantelimassaa. Hillo vetistää pullan, siksi en siitä liiemmin pidä.

Ostinkin Vaasan laskiaispullan näin testimielessä. Pakkauksessa luvattiin kotimaisuutta, aitoa kerma ja mantelitäytettä. Noh…

IMG_4531

IMG_4532

Kuten kuvista näkyy, pulla näyttää perinteiseltä, kotona leivotulta nisulta. Muoto on hieman epäkurantti ja lakki on vinossa. Pullan päällä on tomusokeria.

IMG_4533

Nostaessani pullan lakin pois, näky ei ollut häävi. Kerma oli… Kellertävää? Jos kerma on aitoa kermaa kuten pakkauskin lupaa – ja jos väri on kellertävä, niin kerma on pilalla. Se on alkanut muuttua voiksi. Todistan tämän teille!

IMG_4534

Kyllä, kerma oli voimaista. Sitä saattoi pilkkoa veitsellä. Entä mantelimassa? Sitä todella oli vain kuvassa näkyvän täplät verran.

Heti alussa pyysin kiinnittämään huomiota kansikuvan ja muiden kuvien väliseen eroon. Kansikuvassa on edes valoa – vaikkakin kuva ei mikään mestariteos olekaan. Miksi?

Vaasan laskiaispulla on kuiva käntty. Nisu on kova ja puumainen, pullamaista makua ei ole laisinkaan. Kerman koostumus on kova, se on suorastaan voita. Makua kermassa ei juurikaan ole. Mantelimassaa on vähän ja kaiken lisäksi sen maku on karvas – kuin pulla olisi huonoksi menossa. Sanonkin, että ostaessani pullan, jossa parasta ennen päiväystä vielä riittää, odotan parempaa.

Vaasan’lta onkin siis hatunnoston arvoinen suoritus tehdä pahempi laskiaispulla kuin Fazerin valmistamat, jotka kaikista Fazerin perinneleipomuksista ovat ainoita syömäkelpoista. Onkin siis asiakasta halventavaa myydä tätä tuotetta laskiaispullana aidolla kermalla. Paketissa pitäisi lukea: “Kuiva käntty, johon on käytetty pilaantunutta kermaa vatkattuna voimaiseksi, ettei asiakas sitä huomaa ja mantelia ei juurikaan ole, koska erä oli homeessa.”

Olen yleensä puolueeton arvostelija ruoan suhteen. Pyrin etsimään hyvät ja huonot puolet. Vaasan tuote on kuitenkin niin naurettava, että syötin loput pullasta koiralle – tosin sitten tajusin, että edes eläinrehuksi pulla ei kelpaa. Käntty loukkaa kaikkia eettisiä säädöksiä, joita ihmiskunta on koko olemassaolonsa aikana luonut. Siispä olisi loukkaavaa kaikkia arvosteluasteikkoja kohtaan antaa tälle tuotteelle edes yksi piste.

Minä en halua rahojani takaisin tai tehdä Vaasan’lle reklamaatiota tästä pullasta. Minä haluan, että Vaasan ei valmista näitä pullia – tai että kukaan ei Vaasan kuivia känttyjä osta. Viisastukaa tästä vahingosta. Leipokaa pullanne itse tai ostakaa muiden leipomoiden tuotteita. Vaasan laskiaispulla on kemiallinen ase. Ne ovat sodankäynnissä kiellettyjä.

Maukasta loppuviikonloppua kaikille!

Smu

Soijasuikaleita kermaisessa punaviinikastikkeessa

Koska tyttöystäväni on vegetaristi ja minä puolestani omnivoori, ruokailutottumusten yhteenlaittaminen vaatii toisinaan pähkäilyä – monesti sitä tuudittautuu vain pariin samaan reseptiin. Tällä kertaa oli kuitenkin aika kokeilla jotain aivan uutta. Kyseinen resepti löytyy Vegaanin keittokirjan uudistetusta painoksesta. Kustantajana toimii Like. Kirjasta poiketen olen kuitenkin nimennyt reseptin uudelleen, sillä “soijasuikaleita punaviinissä” ei ollut aivan osuvin nimitys.

Tähän ruokalajiin tarvitaan:

  • sipuli
  • 2 dl soijasuikaleita
  • 2 dl vettä
  • 2 dl punaviiniä
  • 1 prk soija- tai kaura”kermaa”
  • kasvisliemikuutio
  • pippuria
  • suolaa
  • öljyä

Aluksi sipuli pienitään ja annetaan kuulottua hiljakseen pannulla öljyssä. Tällä välin otetaan esiin muut ainekset ja mitataan ne valmiiksi.

Kuulottuminen alkakoon

Kuulottuminen alkakoon

Soijasuikaleita, vettä, pippuria, kasvisliemikuutio ja viiniä niin ruokaan kuin kokille

Soijasuikaleita, vettä, pippuria, kasvisliemikuutio ja viiniä niin ruokaan kuin kokille

Käytin ruoanlaitossa El Copero -punaviintä. Milloin tarvetta ruoanlaitossa punaviinille onkin, luotan aina tähän samaan, espanjalaiseen alle seitsemän euron juomaan. Valkoviinin suhteen minulla ei ruoanlaitossa yhtä, varsinaista suosikkia ole.

Kun sipuli on kuullottunut, lisätään niin vesi, viini, soija, kasvisliemikuutio kuin mustapippurikin pannulle. Tämän jälkeen annetaan seoksen kiehahtaa, minkä jälkeen lämpö tiputetaan melko miedoksi ruoan hiljaa keittyessä kasaan.

Juuri kun kaikki aineet on lisätty...

Juuri kun kaikki aineet on lisätty…

... parinkymmenen minuutin kuluttua

… parinkymmenen minuutin kuluttua

Lopuksi lisätään ruokakerma, sekoitetaan hyvin, tarkastetaan maku – ja lisätään suolaa.

IMG_4484

Lopullinen annos onkin hyvä tarjoilla perunan tai bataatin kanssa. Itse suosin bataattia, vaikka se pottuloita kalliimpaa onkin – maku ja ravintoarvot ovat vain niin paljon paremmat.

Sitten maistamaan!

Sitten maistamaan!

Ulkoisesti soijasuikaleet kastikkeineen muistuttavat hyvin pitkälti suikalelihaa. Makukaan ei ole kovin soijainen. Ainoa ongelma mielestäni oli rakenne. Käyttämäni soijasuikaleet olivat Soyappétit-merkkiä. Suikaleiden vika oli niiden liian väljä rakenne. Toisinaan sitä tulee syötyä yliopiston Unicafeissa esimerkiksi soijawokkia, jonka soijasuikaleet ovat paljon kiinteämpiä. Kiinteä suikale kun muistuttaa huomattavasti enemmän lihaa rakenteeltaan.

Suosittelen kuitenkin teitä kaikkia kokeilemaan tätä reseptiä. Mikäli soija pelottaa liiaksi, voi tilalla käyttää hyvinkin naudan suikalelihaa, mutta kokeilu avartaa maailmaa!

Hyvää ruokahalua!

– Smu