Kulinaristiset kuulumiset

Karaagea ja simpikoita eli ruokavideoita

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo tovi. Paitsi, että gradun väsääminen on vienyt suurimman osan ajastani, olen puuhaillut myös hieman muuta mysteeristä blogiin liittyen.

Tässä taannoin kyllästyin, kun katselin erinäisiä reseptivideoita pitkin somen ihmemaailmaa. Kaikkia videoita vaivasi mielestäni sama ongelma – ne olivat liian steriilejä ja ammattimaisia. Ruoanlaitto tapahtuu kulisseissa – ei kenenkään kotikeittiössä, jossa on omat haasteensa kuten valaistus, tasojen määrä tai lieden koko. Toisaalta idea on hyvä – pakataan paljon tietoa pieneen pakettiin. Riittää, että tietää ainesosaluettelon ja videota katsomalla selviää loput.

Päätin yrittää. Heittäydyin niin hurjaksi, että loin La Cocina De Smu -blogille oman YouTube-kanavan. Kanavalle puolestani latasin kaksi eri videota (yllättäen) karaagesta ja simpukoista. Sekä YouTuben puoli että ruokavideoiden rakenne on vielä työn alla. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin esitellä teille kummatkin, jotta voisitte antaa palautetta ja auttaa kehittämään kanavaa ja videoita. Tarkoitukseni (tässä vaiheessa) on pyrkiä tekemään videoita, joiden kesto on noin minuutin. Kuvaan videot kotona omassa keittiössäni ilman ihmeellisempiä studio-olosuhteita yksinkertaisesti siksi, että suurin osa ihmisistä laittaa ruokaa omissa kodeissaan eikä optimiolosuhteiden vallitessa ammattikeittiössä huippulaatuisten kuvauslaitteiden huristessa ympärillä.

Vaikka erillinen YouTube-kanava onkin olemassa, on videoiden pääsääntöinen julkaisuväylä Instagram. Koska Instagram on ylipäätänsä värikkäämpi alusta kuin oma blogini, julkaisen videot siellä ilman erillistä mustavalkoista kansikuvaa, jotka puolestaan jäljittelevät blogini synkkää ja väritöntä ulkoasua.

Joten – jos käymme asiaan?

Karaage – tuo japanilainen snack, jonka aineisosaluettelo on yhtä helppo kuin sen valmistaminenkin!

Karaagea varten tarvitaan:

  • Kanaa (sisäfilee tai luuton paistinleike toimivat hyvin)
  • Pieni pala inkivääriä
  • 3 ruokalusikallista soijakastiketta
  • ruokalusikallinen miriniä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl maissitärkkelystä
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Öljyä paistamiseen

Karaagen voi nauttia sellaisenaan, sen päälle voi puristaa tuoretta sitruunaa tai sitä voi dipata vaikkapa japanilaiseen majoneesiin. Snack puolestaan muuttuu tukevaksi ateriaksi, kun karaagen kylkeen valmistaa vielä kulhollisen höyryävää riisiä!

Simpukat puolestaan ovat herkkuani. Niiden valmistaminen on helppoa, joskin valitettavasti vain harva suomalainen käyttää kyseisiä mereneläviä. Pyrinkin aina tilaisuuden tullen lisäämään suomalaisten simpukkatietoutta, jos se vain on suinkin mahdollista!

Ainesosaluettelo on lyhyt:

  • Simpukoita
  • Vettä
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Tilkka valkoviiniä

Ja nyt kun muistan! Haluan sanoa vielä pari painavaa sanaa simpukoista!

Simpukat ovat kuin kevätsipuli – parhaimmillaan ilman pakkausta, mutta hyviä reikäiseen pussiin pakattuna.

Tänään kävin kaupassa…

… ja näin kyseisen pakkauksen.

Ensinnäkin – kuka pakkaa simpukat tuollaiseen muovipakkaukseen? Syntyy vain turhaa muovijätettä. Toiseksi – kuka sulkee kyseisen muovipaketin muovikalvolla? Simpukat ovat eläviä olentoja ja tarvitsevat happea hengittääkseen. Arvatkaapa on suljetussa tilassa happea tarpeeksi. Kolmanneksi – kuka sanoo umpinaiseen muovipakkettiin pakattujen simpukoiden olevan eläviä ja tuoreita? Minun käsitykseni mukaan tuossa paketissa majailee tikittävä ruokamyrkytyspommi.

Kun ostatte simpukoita, katsokaa, että ne voivat hengittää. Ennen valmistamista peskää simpukat huolellisesti. Poistakaa rikkinäiset ja yksilöt, jotka eivät halua pysyä kiinni. Näin vältytte ikäviltä yllätyksiltä, muovijätettä syntyy vähemmän ja saatte hyvää ruokaa.

Mutta palatakseni vielä alkuperäiseen aiheeseen! Tässä vaiheessa palaute on erittäin tärkeää. Ensinnäkään tarkoitukseni ei ole tehdä videoita jatkossa joka reseptiin. Mutta mikäli teen reseptivideon ja julkaisen sen täällä, haluaisin tietää, toimiiko idea. Saako videosta selvää? Näkeekö siitä, mitä oikein tapahtuu? Ovatko videoiden kansikuvat liian steriilejä tänne blogin puolelle? Pitäisikö tekstin sisällä olla enemmän väriä? Pitäisikö kansikuvien olla still-kuvia videoista vai värikkäämpiä kansia?

Tässä kaikki oleellinen nyt tällä kertaa. Palatkaamme asiaan mahdollisimman pian uudelleen!

Hyvää ruokahalua kaikille!

– Smu

PS. Ja varokaa nyt Herran tähden oikeasti huonosti pakattuja simpukoita!

Advertisements

Pari sanaa ramenista

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!

Tällä kertaa haluaisin kirjoittaa teille hieman ramen-annoksista, joihin jaoin reseptejä jo viime talvena. Tässä vajaan vuoden aikana olen kuitenkin törmännyt useasti sellaiseen käsitykseen, että ramenin valmistaminen olisi työlästä tai veisi aikaa. Paljastan teille kuitenkin nyt salaisuuden: hyvän kulhollisen ramenia valmistaa vain reilussa kymmenessä minuutissa!

Ramenista on muodostunut oman arkeni pelastus – helppoa ja nopeaa ruokaa silloin, kun lounas on jäänyt välistä. Eikä ihme – hyvä ramen ei vaadi paljoakaan, mutta pitää nälkää kiitettävästi. Erittäin nopeaan ramen-annokseen tarvitaan vain:

  • puoli litraa lihalientä
  • soijakastiketta
  • miriniä
  • misoa
  • kananmunia
  • kevätsipulia
  • ramen-nuudeleita (itse suosin tuoreita, jos suinkin mahdollista)

Ja se on kuulkaas siinä. Noista raaka-aineista voi valmistaa hetkessä herkullisen arkiannoksen, joka näyttää tältä:

Helppo ja nope arkiramen pitää nälkää hyvin ja pitkään!

Kerron tässä alla nyt muutaman niksin, joiden avulla kuka tahansa loihtii hetkessä kulhollisen tätä herkkua!

Aloitetaan kananmunasta. Kuinka keittää kananmuna helposti, ilman että kananmunaa on syytä vahtia ja haluttua kypsyyttä on helppo säätää? Helposti! Vesi kuumennetaan kiehuvaksi. Kananmuna lisätään kiehuvaan veteen siten, että se suurin piirtein peittyy. Käännetään levy nollille, laitetaan kattilan kansi kiinni ja odotetaan. Kahdeksan minuutin kuluttua kananmuna on sisältä sopivan löysä. Kymmenen minuutin päästä kananmuna on puolestaan juuri sopivan kypsä. Kuuma vesi kaadetaan pois ja kananmunien päälle lasketaan jääkylmää vettä, joten kuoriminenkin käy leikiten.

Noh, kananmuna ei vaadi hoivaa tuon kymmenminuuttisen aikana. Silloin on aikaa valmistella koko muu annos. Keitetään lihaliemi, joka maustetaan soijakastikkeella ja mirinillä. Annetaan poreilla hissukseen, minkä aikana keitetään puolestaan nuudelit pakkauksen ohjeen mukaisesti (tuore ramen kypsyy noin 3 minuutissa). Ramenit valutetaan ja kaadetaan kulhon pohjalle. Liemeen sekoitetaan noin ruokalusikallinen misoa ja sekoitetaan. Misoa ei keitetä! Tämän jälkeen liemi kaadetaan nuudeleiden joukkoon, lisätään kuorittu kananmuna kokonaisena tai halkaistuna – oman mieltymyksen mukaan. Lopuksi päälle lisätään kevätsipulisilppua.

Kevätsipuliin on muuten myös syytä kiinnittää huomiota. Hyvä kevätsipuli näyttää tältä:

Hyvä kevätsipuli on tarpeeksi paksu, sen toisesta päästä varsi on vihreä ja lehtimäinen, toisesta päästä puumainen ja vaalea.

Kokemus on opettanut, että hyvän kevätsipulin löytäminen on hankalaa. Tein kerran yli tunnin reissun Hakaniemeen vain ja ainoastaan kevätsipulin takia, joten tiedän mistä puhun. Kun ostatte kevätsipulia, katsokaa, että siinä on vielä juuret. Toisinaan näkee vain vihreää vartta, joka on pistetty poikki siitä, mistä varren pitäisi alkaa puutua ja koko komeus on pakattu umpinaiseen muoviin. Tämä siis käytännössä tarkoittaa, että kyseinen kevätsipuli ei säily pitkään, vaan pakkaukseen kertyvä kosteus pilaa sen nopeammin kuin kokonaisen kevätsipulin.

Kunnon kevätsipuli on kokonainen ja paksuudeltaan reilun sentin ja pituudeltaan noin 30 senttiä eli hyvän keittiöveitsen mittainen. Hyvä kevätsipuli on pakattu muovipakkaukseen, jossa on suuret reiät, parempi kevätsipuli löytyy kaupan hyllystä kuitenkin ilman muovipakkausta kuminauhalla niputettuna. Kunnon kevätsipuli tulee kokemukseni mukaan hyvin usein Saksasta.

Silpputtu kevätsipuli – vaaleat palat ovat tyvestä, tummemmat puolestaan korkeammalta varresta.

Kevätsipulin pitää olla hyvälaatuista, koska sen tehtävä on tuoda annokseen rapeutta ja raikkautta, mikä puolestaan tasapainottaa makujen kokonaisuutta. Kansikuvasta joku saattoi kuitenkin jo huomata, että annoksessa on muutakin kuin liemi, kananmunaa sekä sipulia – aivan oikein! Toisinaan lisään tähän yksinkertaiseen arjen rameniin myös lihaa, mikäli sellaista sattuu jääkaapista löytymään. Tällä kertaa käytin peuraa, mikä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi ja muutti tavallisen arkiruoan toimivaksi fusion cuisine‘a edustavaksi annokseksi!

Fusion cuisine ramen

Toivon kuitenkin osoittaneeni teille, että maukkaan ramenin ei tarvitse herkullisen misoramenin tavoin olla paljon aikaa vievä valmistaa. Yksinkertaisista raaka-aineista loihtii maittavan ja täyttävän annoksen reilussa kymmenessä minuutissa!  Rohkeasti vain kokeilemaan!

Hyvää ruokahalua kaikille!

–  Smu

Bento Box

Koko syksyn ajan keskiviikkoisin minua on vaivannut inhottava ongelma – nälkä. Toisinaan aikataulut eivät yksinkertaisesti taivu siihen, että sitä kerkeäsi juosta yliopiston kafeteeriaan nauttimaan lounasta, lämpöisiä aterioita ei oikein kykene kuljettamaan mukanaan pitkin Helsinkiä – eikä voileipä tahdo pitää nälkää.

Tätä ongelmaa tarpeeksi pitkään pyöriteltyäni löysin viimein ratkaisun asiaan – bento box. Bento on kylmä tahi huoneenlämpöinen lounas, jonka voi nauttia oikeastaan missä ja milloin vain. Lounas koostuu useasta eri elementistä, mutta pääroolia näyttelee tietysti itse riisi.

Niinpä minä sitten menin ja tilasin itselleni bento boxin ja kylkeen tykötarpeita, jotka muodostavat oikein hyvän aloittelijan setin. Esittelen teille nyt ensin tarvikkeet, minkä jälkeen lyhykäisesti lounaani. Varsinaista reseptiä tämä postaus ei ikävä kyllä sisällä.

Tutkittuani pitkään erilaisia vaihtoehtoja, päädyin originelliin Mon Benton rasiaan. Rasia koostuu kahdesta eri säiliöstä, näiden kansista (joissa on venttiilit ruoan lämmittäminen huomioiden) sekä koko komeuden varsineisesta kannesta ja pakettia tiivisti kasassa pitävästä kuminauhasta. Lisäksi rasian mukana tuli yksi annoskuppi. Kaiken lisäksi rasia on vieläpä konepestävä.

 

Varsinaisen rasian lisäksi tilasin myös lisää annoskuppeja sekä kastikekipon, jossa on kätevä kierrekorkki. Annoskupit ovat silikonia ja siten helppo pitää puhtaina, mutta myös taipuisia, jotta ne venyvät tarpeen vaatiessa. Annoskupit toimivat myös kätevästi tilanjakajina, vaikka muffinsivuoat tai iso salaatinlehti ajaa myös saman asian.

 

Koska kannan ruokaa mukanani, on syytä huolehtia myös siitä, että tämän ruoan saa syödyksi. Siispä päädyin hankkimaan myös syömäpuikot, jotka menevät kätevästi kasaan ja mahtuvat ensimmäisen rasian ja päällimmäisen kannen väliin.

Syömäpuikot on varsin helppo koota. Korkki vain irti, puikon päät paikoilleen ja ruokailuvälineet ovat valmiina käyttöön.

 

Bentobox on kätevä juuri siksi, että eväistä saa helposti juuri sellaisia kuin itse haluaa. Erilaisilla annoskupeilla, kastikekipoilla tai muffinsivuoilla rasiaan saa helposti ruokaa juuri sen verran kuin itse tahtoo. Koska rasiat ovat identtiset, sopii päällyskansi kummankin rasian päälle. Näin mukaan voi ottaa tarvittaessa vain toisen rasian, mikäli evästä ei tarvitse reilusti.

 

Perinteisesti bento box kääritään liinan sisään, jotta sitä on helppo kuljettaa. Minä tilasin kuitenkin samaan syssyyn vielä erillisen pussin, joka on suunniteltu varta vasten MonBento-merkin Original-rasialle. Näin bento box kulkee kätevästi mukana ilman erillistä kassia, reppua tai laukkua.

Entä mitä sitten evääksi? Kuten jo aikaisemmin totesin, riisi on pääosassa. Riisin voi maustaa furikakella eli riisimausteella, joita on olemassa erilaisia. Riisin päälle viipaloin myös hieman kananmunaa. Kasviksia on syytä myös olla mukana, joten pannulla pyörähtäneet paprikat, porkkanat sekä parsakaalit ovat oikein hyvä vaihtoehto – eritoten kun ne maustaa seesamkastikkeella. Proteiinina toimii puolestaan tonkatsu eli paneroitu ja öljyssä kypsennetty porsaanleike. Tällä kertaa paistoin myös pari nakkia rasiaan. Tonkatsun kanssa on tietysti syytä olla tonkatsulle tarkoitettua kastiketta, jonka saa kätevästi pakattua kastikekippoon. Jälkiruoaksi puolestaan hieman hedelmiä. Jätin rasiaan myös hieman tyhjää tilaa, jotta sain pakattua mukaani pari palaa talouspaperia. Hirvittävän monipuoliseksi tätä lounasta ei voi kutsua. Tarkoitukseni oli kutenkin tällä kertaa testata, mikä ruoka maistuu minulle “kylmänä” ja kuinka suurissa määrin. Samoista syistä johtuen en jaa tällä kertaa varsinaisesti ainoatakaan reseptiä.

Koska minulle ei ole aikaa kokkailla aamuisin, valmistin lounaan jo tiistai-iltana. Alla näette kaksi kuvaa, joista toinen on otettu tiistaina ja toinen keskiviikkona. Ruoka säilyy tosiaan sangen herkullisen näköisenä, vaikka sen pakkaisi jo edeltävänä päivänä ja söisi kylmänä.

 

Loppuun on vielä hyvä muistuttaa keittiöhygieniasta. Koska bento box kulkee mukanani aamusta lounastaukoon saakka ilman, että saan sitä kylmään välissä, ei lounaaksi voi valmistaa mitään kovin herkästi pilaantuvaa. Vastaavasta syystä ruoka on syytä jäähdyttää nopeasti heti valmistamisen jälkeen, ruoka on syytä pakata vasta sen jäähdyttyä, jotta erilämpöiset ruoat eivät vaikuta toisiinsa eikä bentoa tule säilyttää huoneenlämmössä pidempään kuin on tarpeen.

Seuraavina viikkoina ajattelinkin keskittyä hieman enemmän näihin lounaisiin. Keskiviikko on myös ensiviikolla ja minulla on nälkä myös silloin. Kun aika koittaa, kirjoitan teille taas lounaastani. Somesta lounaitani voi koettaa bongata risuaidalla #bentopäivässä

Hyvää ruokahalua kaikille!

–  Smu

Puhutaanko vähän ruoasta?

Koska nykyisin tuntuu olevan muodissa yleismaailmallinen keskustelu ruoasta, taidan minäkin pistää lusikkani soppaan ja kirjoittaa joitakin ajatuksia teille luettavaksi. 

Heti alkuun tunnustan olevani omnivoori eli sekasyöjä, kaikkiruokainen. Minä syön mielelläni ruokaa laidasta laitaan ja kokeilen uusia ruokalajeja, testaan reseptejä ja olen avoin ideoille ja ehdotuksille. En ole kaavoihin kangistunut kokki tai tietyn keittiön sokaisema, kapeakatseinen kulkija.

On kuitenkin asioita, joita minäkään en ymmärrä. En, vaikka mielestäni syön sangen täyttävästi ja maukkaasti. Yksi näistä asioista on lihalla mässäily. Olen antanut kertoa itselleni, että suomalainen syö keskimäärin 79,4 kiloa lihaa vuodessa, amerikkalainen puolestaan 193 paunaa eli lähemmäs 90 kiloa. Suomalaisen syömästä (luullisesta) lihasta nautaa on 19 kiloa, sianlihaa 35 kiloa ja siipikarjaa 21,6 kiloa. 1970-luvulta lähtien sianlihan kulutus on noussut reilulla kymmenellä kilolla vuodessa, naudanlihan kulutus puolestaan pienentynyt parilla kilolla. Siipikarjan suhteen nousua on ollut puolestaan hyvin paljon, reilut 20 kiloa. Ympäristövaikutukset on myös syytä huomioida. Pieni vilkaisu ilmasto-oppaaseen riittää. Nauta tuottaa ylivoimaisesti eniten hiilidioksidipäästöjä – sika ja siipikarja tulevat kaukana perässä.

Ja tässä kohden on syytä kysyä, miten kukaan voi kuluttaa tuollaisia määriä nautaa. 19 kiloa on paljon. Käytin aikaani huolella ja räknäsin, kuinka paljon minä itse kulutan naudanlihaa vuodessa. Sain tulokseksi noin 3-5 kiloa. Verrattuna keskivertosuomalaiseen, kulutan nautaa siis verrattain vähän. En kuitenkaan koe syöväni huonosti, päinvastoin! Räknätkäämme hieman lukuja viiden kilon perusteella. Kolmasosa eli noin 1,6 kiloa vuodessa kuluu pääsääntöisesti wokkeihin.  Jäljelle jäävästä reilusta kolmesta kilosta noin kilo kuluu hot pot -ruokiin, noin puoli kiloa leikkeleisiin ja noin puolitoista kiloa pihveihin / ravintolaruokiin. Ja nämä luvut ovat siis yläkanttiin ja sangen tarkkoja, sillä syön nautaa tosiaan niin harvoin, että kykenen muistamaan jokaisen kerran.

Noh, vähäinen naudanlihan kulutus on jäänne takavuosilta, jolloin en syönyt punaista lihaa oikeastaan kuin jouluisin kinkun muodossa. Vaikka nykyisin kelpuutankin lihan kuin lihan, suosin silti siipikarjaa – tuottaahan broileri vähemmän hiilipäästöjä kuin kotimainen kasvihuonekurkku tai tomaati, kuten ilmasto-oppaasta saattaa huomata. Broilerin lisäksi pidän kalasta ja äyriäisistä. Kotopuolessa savustamme usein lohta tai paistamme kuhaa. Sianlihan kulutusta minun on vaikea arvioida. Heinäkuussa en syönyt ainuttakaan grillipihviä, kesäkuussa yhden – toisaalta heinäkuussa on mennyt hieman pekonia sekä ilmakuivattua kinkkua. Jos valmistan sianlihaa itselleni kotona, niin yleensä se on kassleria noin 300 gramman pala kerrallaan uunissa hauduttaen, talvisin ehkä kerran kuussa.

Ehkä on kuitenkin parempi, että en lähde erittelemään ruoankulutustani sen tarkemmin, koska muutoin tämä menee vain hiusten halkomiseksi. Tiivistetysti voidaan kuitenkin sanoa, että punaista lihaa ei kulu hirveästi, siipikarjaa enemmän ja kalaa sekä äyriäisiä reilusti yli naudan kilomäärien.

Kasvissyöjäksi minusta ei kuitenkaan ole, enkä viitsi alkaa erittelemään tässä jokaista erinäistä syytä, koska se olisi paitsi tylsää mutta hieman liian henkilökohtaista. Sen sijaan haluan sanoa muutaman sanan viherpesusta ja muista ikävistä ilmiöistä.

Ensinnäkin nyhtökaura on henkilökohtainen viholliseni. Miksi? Sitä markkinoidaan ympäristöystävällisenä lihan korvikkeena, sitä hehkutetaan innovaatioiden innovaationa – mutta – se pakataan muoviin. Minun pääkoppani etiikan osastolle ei mahdu se, että tuotetta markkinoidaan ympäristöystävällisenä, mutta silti sen pakkauksen ympäristöystävällisyyteen ei kiinnitetä laisinkaan huomiota. Mielestäni tämä on valitettavan klassinen esimerkki siitä, miten ekologisuus voi olla varsin näennäistä ja sen tarkoituksena saattaa olla vain halu edistää myyntiä.

Sitten ovat nämä erilaiset dieetit, lisäainekammot ja ravintosisällöt, kuten proteiinin määrä. Katsokaapa hetki tätä tietoiskua.

Kuvan mukaan 100 kaloria nähden parsakaali sisältää siis enemmän proteiinia kuin nauta. Tämä on valitettavan yleinen väittämä eikä se oikeastaan pidä edes paikkaansa.

Katsokaapa seuraavaksi tätä tietoiskua.

 

Kuten huomaatte, ensimmäinen meemi ei pidä paikkaansa. Itseasiassa väärien ravitsemustietojen levittäminen voi olla hengenvaarallista, mikäli joku asioihin perehtymätön todella alkaa elää väärien ohjeiden mukaisesti. Huolimatta siitä, että parsakaali ei ole proteiinipommi, sillä on muita terveysvaikutuksia, minkä vuoksi sitä kannattaa syödä (okei, pidän itse enemmän kukkakaalista) silloin tällöin monipuolisen ruokavalion osana.

Tämän esimerkin tarkoitus ei ollut suinkaan mollata vegaaneja, vaikka en itse aatteen mukaan elä. Tämän esimerkin kautta haluan sanoa, että ensinnäkään ei kannata uskoa kaikkea, mitä internetissä sanotaan. Toisekseen, ravintosisältöjen määrän voi jokainen helposti tarkistaa itse Finelin sivuilta. Kolmanneksi, mikäli ruokavalion suhteen on epäilyksiä, voi asioista keskustella aina esimerkiksi lääkärin kanssa.

Ruokatrendeissä minua siis suututtaa viherpesu sekä väärän tai väärinymmärretyn tiedon levittäminen.

Mutta eikös tämä ole ollut tähän saakka melko paatoksellista tekstiä? Niin minustakin! Kurkistetaan huvin vuoksi taloutemme jääkaappiin!

 

Jääkaappimme sisältö ei ole kovin mielenkiintoista katsottavaa. Pari tölkkiä maitoa cappuccinoon ja leivontaan, mehukeittoa puuroon, tummia banaaneja smoothieen, vihanneslokerot täynnä ties mitä lähtien perunasta aina limen lehtiin ja horrostaviin jauhomatoihin (gekolle). Hieman levitettä, tofua, jugurttia, voita, juustoja, kananmunia, pari pakettia kanaa… Eikä eineksiä! Minusta hyvä ruoka on alusta saakka itse valmistettua. En siis välitä eineksistä.

Lähtökohtani on ruoan (erityisesti eläinperäisen) kunnioittaminen. Lapsena meillä oli mummolassa vain yksi, joskin tiukka ohje ruoan suhteen: perunan sai jättää, liha piti syödä. Isovanhempani olivat nähneet pula-ajan ja eläneet sota-aikojen puutteessa. Lapin sodassa pappa-vainaani söi raakoja sipuleita, koska muuta ei ollut tarjolla. Mummoni puolestaan joutui lapsena syömään lemmikkikaninsa, koska muuta ruokaa ei ollut saatavilla. Ja tämän kunnioituksen on syytä näkyä jo siinä vaiheessa, kun eläin pääsee hengestään. Kalaa ei kiduteta kuivalla maalla, se lopetetaan välittömästi ja mahdollisimman kivuttomasti.

Minä nautin siitä, kun saan syödä illalla perheen, suvun tai ystävien kanssa ruokaa, joka on huolella valmistettu. Oli kyseessä sitten monen aterian kokonaisuus tai vaikkapa pitkään kypsytetty rosvopaisti. Mutta onhan tässä kuitenkin myönnettävä, että paheet ne ovat minullakin. Kerran vuodessa valmistan kunnollisen ragun – makea maistuu myös.

Mutta mitä minä oikeastaan haluan sanoa tällä kaikella? Haluan painottaa kohtuullisuutta ja maalaisjärkeä, kultaista keskitietä. Mediassa ruokakeskustelu tuntuu olevan sangen polarisoitunutta; joku vastustaa sokereita, toinen kumoaa tämän. Joku vastustaa smoothieita, toinen kumoaa tämän. Joku kannattaa paleota, toinen vastustaa sitä. Ruoasta ja ruokavalioista on hyvä puhua, ilmaston kannalta on suositeltavaa (oikeastaan pakko) vähentää esimerkiksi naudanlihan kulutusta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että juostaan ääripäästä toiseen.

Mielestäni syön melko ekologisesti keskivertoon suomalaiseen nähden. En kuitenkaan katso tämän olleen niinkään tietoinen valinta, vaan pohjaavan puhtaasti kiinnostukseeni ruoasta. Kun puhuu kieliä, avautuu mahdollisuus tutustua toisenlaisiin ruokakulttuureihin, ammentaa sieltä mielenkiintoisia asioita ja valmistaa erilaisia ruokia. Erilaisten dieettien ja ääripäiden sijaan kannustan mielummin kokeilemaan uutta, etsimään hyvin tasapainoitettuja kokonaisuuksia, jossa raaka-aineet ja maut ovat harmoniassa.

Uteliaisuus on eduksi.

Smu

Dim sum

Aasialainen keittiö on lähellä sydäntäni, vaikka en olekaan mestari laittamaan aasialaisia ruokia. Siksi ajattelinkin jakaa kanssanne pienen salaisuuden – aina ei tarvitse kokata itse alusta loppuun!

Helsinki on siitä mukava paikka asua, että aasialaisia supermarketteja on useita. Nämä kaupat sijaitsevat hieman syrjässä ydinkeskustaan nähden, mutta ovat helposti tavoitettavissa metrolla tai raitiovaunulla. Aasialaiset supermarketit myyvät paitsi erilaisia kastikkeita ja raaka-aineita sekä ruoanlaittovälineitä myös helppoja välipaloja.

Dim sum (點心) on lähinnä suupaloista koostuva kokonaisuus, joka kattaa alleen laajan kirjon erilaisia ruokalajeja, jotka tavallisesti valmistetaan höyryttämällä ja tarjotaan höyrystimistä – tai paistetaan öljyssä ja tarjoillaan lautasilta. Dim sum on helppo valmistaa kotona, koska valmista taikinaa saa pakastealtaasta, mutta täysin itse tehty dim sum vie aikaa, sillä homma on hyvin pitkälle pientä näpertelyä. Aasialaisten supermarkettien pakastealtaista löytää kuitenkin kypsentämistä vaille valmiita dim sum -annoksia, jotka on helppo valmistaa kotona lyhyessäkin ajassa ja makunautinto ei ole laisinkaan hassumpi.

Dim sum on pääasiassa pienistä nyyteistä tai täytetyistä pullista muodostuva ruokalajien kirjo. Yksi näistä ruokalajeista on varsin perinteinen baozi. Baozi (包子) on kuohkea täytetty pulla, joka höyrytetään ja jota on saatavilla useilla eri täytevaihtoehdoilla. Höyryttämistä vaille valmiit baozit maksavat noin euron per kipale ja niitä on saatavilla yksittäiskappaleista aina yli kymmenen kappaleen pakkauksiin.

Kypsentämätön baozi

Kypsentämätön baozi

Baozi kypsennetään kuumassa höyryssä perinteisessä bambuhöyrystimessä. Kypsensi sitä sitten itse tehdyn tai pakastetun baozin, on erittäin fiksua laittaa pieni pala leivinpaperia pullien alle, jotta ne eivät takerru höyryttimeen. Baozi kypsyy viidessätoista minuutissa, minkä jälkeen sen annettaan levätä vielä viisi minuuttia ennen nauttimista.

Kuinka bambuhöyrytin sitten toimii?

Bambu höyrytin

Kuten kuvasta näkyy, bambuhöyrystintä ei aseteta suoraan veteen. Pannuun laitetaan ristikkäin kaksi syömäpuikkoa, joiden päälle höyrytin lasketaan. Pannulle kaadetaan vettä miltei puikkojen alapintaan saakka. Liikaa vesi on pahasta, koska kiehuessaan se voi kastella höyryttimen sisällön. Niinpä vettä kannattaa lisätä höyryttämisen aikana vähän kerrallaan. Ruoka laitetaan sisään höyryttimeen ja kansi kiinni.

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrytin kansi kiinni

Bambuhöyrystimiä on saatavilla eri kokoisina ja muotoisina riippuen hieman höyrystimen alkuperästä. Perinteinen kiinalainen bambuhöyrytin näyttää kuitenkin tällaiselta. Kiinalaisissa supermarketeissa höyryttimiä myydään irtopalasina eli pohjan voi ostaa ilman kantta. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta tämä johtuu siitä, että höyrystimestä voi koota useampikerroksisen, minkä johdosta suurempi määrä ruokaa valmistuu samassa ajassa. Höyryttimessä voi valmistaa paljon muutakin – esimerkiksi kasviksia – ja se on oiva lisä jokaisen keittiön välineistöön. Bambuhöyrytin maksaa muutaman euron koosta riippuen. Omani maksoi noin seitsemän euroa.

Mutta tosiaan – höyrystimen sisältö!

Kypsä baozi

Kypsä baozi

Kypsä baozi on pyöreä, tasainen ja kimmoisa. Baozin yleisin täyte lienee possu, mutta kana-, nauta- ja raputäytteisiä pullia on myös saatavilla.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa - sellainen on hyvä baozi.

Pyöreä, sileä ja kimmoisa – sellainen on hyvä baozi.

Entä mitä muuta baozin kanssa voisi syödä? Mitä dim sum kattaa alleen? Esimerkiksi wontonit!

Wontonit (餛飩) ovat pieniä nyyttejä, jotka valmistetaan (yllätys, yllätys) wontontaikinasta. Wontonin voi myös höyryttää, sen voi keittää tai paistaa öljyssä, mitä itse suosin. Täytteitä on useita erilaisia. Siinä missä baozi on suurikokoisimpia dim sumeja, wonton on vain pieni suupala. Valmiita wontoneja saa muutaman euron hintaan puoli kiloa. Täytevaihtoehtoja on runsaasti esimerkiksi possua ja kasviksia tai kanaa ja kasviksia, jotka ovat eräitä yleisimpiä wontoneja. Paistamiseen kannattaa käyttää maapähkinäöljyä, jota aasialaiset marketit myyvät sangen huokeaan hintaan. Perinteinen rapsiöljy ajaa kuitenkin myös saman asian, joskin maku on hieman erilainen.

Kana-kasvis -wonton

Kana-kasvis -wonton

Dim sumin voi syödä sellaisenaan tai dipata. Hyvä ja maukas peruskastike koostuu vain soijakastikkeesta, riisiviinietikasta sekä seesamiöljystä.

Dim Sum -ateria

Dim Sum -ateria (ja ruohosipuli)

Dim sum on toki paljon muutakin. Ateriakokonaisuus voi pitää sisällään keväkääryleitä, kanan siipiä tai jalkoja, höyrytettyjä ribsejä tai erilaisia kakkuja. Mikäli dim sum on kuitenkin entuudestaan tuntematon, baozi ja wonton ovat oiva tapa kokeilla ja jäädä koukkuun tähän kiinalaisen keittiön ihmeeseen. Mikäli kotikokki ei ole aivan varma taidoistaan, kannattaa kokeilla näitä valmistuotteita, joita minä käytän kun laiskuus yllättää. Mikäli kuitenkin dim sum -kokemus ravintolassa kutkuttaa, voin lämpimästi suositella esimerkiksi ravintola Chinaa Helsingin keskustassa. China tarjoaa paitsi dim sum -aterioita myös mahdollisuuden nauttia asiakkaan itse valitsemista dim sumeista iltapäiväteen kera – ja tämä ei muuten ole mainos, vaan hyvän ruoan ystävän omaan kokemukseen perustuva suositus!

Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta!

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Palio Arhontiko – Kolymbari

Hello dear readers – long time no see – long time no BBC – like the old joke says. Anyway! I have quite an unique honour and responsibility to write this post in English. To brief you shortly, I had a fantastic holiday in Kolymbari – a small village located in Crete – just a couple weeks ago. There I had the most delicious supper in a local restaurant called Palio Arhontiko. After the dinnerI felt that I have to write about the restaurant to let all the people know where to visit when having a holiday in Crete!

After we booked the trip to crete I was googling common information about Kolymbari. I spotted Palio Arhontiko in TripAdvisor and did some research about the place. After reading all the information I could have, I decided to visit the restaurant as soon as possible.

Palio Arhontiko is located on the “coast avenue” in Kolymbari where one can find several different kinds of restaurants next by next. So we entered, took the seats and started to read the menu.

Raki

Raki

When we had concluded our orders the staff most kind served us some ice cold raki. I must admit that this kind of apéritif is always very welcome after a hot day before having the supper itself!

Some fresh bread and relish

Some fresh bread and relish

When I’m on holiday, I approve simplicity and that’s why it so very rare ordering starters to me. But! When having a holiday on Crete, some bread and relish is always served before the dinner and to be honest – if counting all the restaurants in Kolymbari – the most delicious ones were served in Palio Arhontiko!

IMG_4884 IMG_4886

Then the dinner itself! I can honestly tell you, that when I have a chance to eat “the fruits of the sea”, I will do so. This time I ordered some fresh, fried squid.

A nice portion of fried squid

A nice portion of fried squid

The squid was perfect! Absolutely the best fried one I have ever eaten! The batter was not too dominant so it was easy to enjoy the great and tasty, original flavour of the squid. I really recommend to taste this portion!

Chicken fillet

Chicken fillet

My girlfriend tried chicken fillets. And like she said – the portion was nicely balanced, all the flavours were in order and the combination was perfect!

Now I must apologise! The dusk comes very fast in Crete so my photos suffer a bit of the lack of quality. I’m so sorry.

IMG_4891 IMG_4893

After the main dish we ordered some dessert. I would have liked to try fruits of the season but they were run out of it. So instead of fruits we decided to tried a crumble apple pie and I ordered a proper Greek coffee. The apple pie was… well I can’t find words. It was so very sweet and delicious – yes indeed! And my greek coffee was nicely roasted, medium sweet and very authentic – made with care!

IMG_4895

After the last course we were surprised by the host of the restaurant itself – and were served some sparkling! That’s what I call “a good service” so hard to find in Finland.

The host and the hostess

The host and the hostess

Before we left the restaurant I asked the host for a photo. He agreed but had one condition – to be photographed wit his wife, who was the soul of the kitchen and behind all the delicious food.

So my dear readers. If you are planning to have a holiday in Crete, I suggest you to head to Kolymbari. And when you get there, please visit this marvellous restaurant!

And now I’m so happy that I managed to write this post in (clumsy) English!

Thank you and see you soon!

Smu

Hapanleipä

Ilmoitan heti tähän alkuun, että tulen kyseenalaistamaan tyystin Marttaliiton hapanleipäohjeen. Tämä ei silti tarkoita, jottako minulla olisi kyseistä liittoa kohden jotain hampaankolossa. Tai no… Tämä ei kuitenkaan nyt ole mitään henkilökohtaista!

Lähimenneisyyteen katsottuna olen puoliksi karjalainen ja puoliksi hämäläinen. Tämä näkyy auttamatta ruokakulttuurissa, jonka varjossa olen varttunut. Yksi tällaisista asioista on ehdottomasti leipä, jota siis on kahdenlaista – hapanleipää ja hiivaleipää. Hapanleipä on juureen leivottua ruisleipää. Hiivaleipä mitä tahansa muuta leipää, jossa on käytetty hiivaa. Hiivaleipää voi myös hapattaa, mutta silloin se ei ole hapanleipää. Ei.

Muistan lapsena, kuinka ruislimppu tuli minulle hyvin tutuksi mummolan ruokahetkistä. Karjalainen pappani piti limpusta. Hämäläinen mummoni taasen ei ollut niin nuuka asian suhteen, mutta suosi reikäleipää. Toisella puolen sukua jako meni samalla tavalla. Mutta miten minä leivon leivän? Olenhan tasajakoa.

Ensinnäkin myönnän käyttäväni hämäläistä leipäjuurta, jonka ikä on minulle tuntematon. Nopeasti veikattuna juuri on korkeintaan parikymmenvuotias eli hyvin nuori. Taikinatiinua minulla ei tilanpuutteen vuoksi ole. Toisinaan alustan taikinan löysäksi kuten hämäläiset tekevät, toisinaan kovaksi kuten karjalaiset tapaavat – variaatiota on toki näidenkin kulttuurien sisällä. Ja nyt siihen Marttaliittoon, joka ohjeistuksessaan neuvoo leipomaan hapanleipää mielestäni niin väärin, jotta suututtaa. Pitäisi käyttää lämmintä vettä, sekoittaa siihen juurta ja jauhoa ilman suolaa. Sitten vuorokauden kuluttua lisää vettä! Pidemmälle en luettele, koska mielestäni ohjeessa on jo nyt enemmän virheitä kuin saisi olla.

Esittelen teille seuraavaksi hämäläiseen juuren leivotun, karjalaisittain alustetusta taikinasta valmistetut Hämeelle tyypillisemmät reikäleivät.

Ainesosaluettelo on hyvin yksinkertainen:

  • taikinajuurta
  • vettä
  • ruisjauhoja
  • suolaa

Luettelo ei ole tarkka. Tämä johtuu taikinan työstötavasta. Alkuvaiheessa taikinaan alustetaan nimittäin jauhoja ja vettä samanmoinen määrä. Esimerkiksi 2 litraa vettä ja 2 kiloa jauhoja – tai 8 desilitraa vettä ja 8 desilitraa jauhoja. Myöhemmin jauhoja lisätään taikinaan vielä puolet alkuperäisestä määrästä, jos halutaan löysä hämäläinen taikina – luonnollisesti hieman enemmän, mikäli halutaan alustaa karjalaisittain kova taikina. Mutta ohjeet kuvin selkeyttävät paljon asiaa!

IMG_4392 IMG_4393

Aluksi juuri sekoitetaan haaleaan, miltei kylmään veteen. Kuvausteknisistä syistä sekoitin juuren aluksi noin kahteen desiin vettä, vaikka todellisuudessa käytin kahdeksaa desiä. Pääasia on, että ennen kuin jauhoja lisätään, on kaikki vesi oltava käytetty.

8 desilitraa vettä, 8 desilitraa jauhoja, 2 teelusikallista suolaa ja juuri

8 desilitraa vettä, 8 desilitraa jauhoja, 2 teelusikallista suolaa ja juuri

Kun juuri on liuennut veteen, lisätään suolaa oman maun mukaan. Kahdeksan desilitran taikinaan lisäsin itse pari teelusikallista. Kahteen litraan lisään yleensä kaksi ruokalusikallista. Kun jauhot ja suola on lisätty, jätetään taikinajuuri elämään omaa eloaan yön yli.

Mistä tietää taikinanalun olevan valmis? Ensinnäkin pienet kuplat ovat hyvä merkki tästä. Mikäli kuplia ei näym kannattaa taikinaa kuulostella. Löysässä taikinassa voi kuulla ilmakuplien liikkeen ja puhkeamisen. Kolmanneksi – taikinaa on hyvä maistaa. Jos se on hapanta, se on valmista.

Aamulla voi nähdä juuressä pieniä kuplia.

Aamulla voi nähdä juuressä pieniä kuplia.

Yönyli seisoneeseen taikinaan alustetaan loput jauhot. Jauhoista on sanottava sen verran, että mikäli on mahdollista, kannattaa käyttää paikallisia jauhoja. Kaupan jauhojen (erityisesti Myllärin) laatu on epätasainen eikä maku lähelläkään aitoa oikeaa.

Jauhoa sekaan ja vettä myllyyn eikä kuin vaivaamaan!

Jauhoa sekaan ja vettä myllyyn eikä kuin vaivaamaan!

Valmiin taikinan päälle tehdään risti. Tämä on alunperin tarkoittanut vähäisen ruoan kunnioittamista ja siunaamista, mutta samalla risti kertoo taikinan kohonneen, mikäli risti itse on kadonnut.

IMG_4399

 

Mestro vauhdissa

Mestro vauhdissa

Kovaksi alustettu taikina kestää pidempiaikaisen kohottamisen. Oma taikinani kohosi tällä kertaa huoneenlämmössä yhdeksän tuntia – työpäivän ajan. Töistä kotiin ja leipomaan siis!

IMG_4415

Taikina jaetaan osiin ja osista muotoillaan mykyt. Toisaalla taikina vaivataan suoraan limpuiksi. Myky litistetään pyöreäksi leiväksi. Ja tuo skumppalasi!

IMG_4417

Niin… Se on paras mahdollinen rei’ittäjä leivälle, mikäli lehmänsarvea ei ole saatavilla!

IMG_4419

Leipätaikinasta mitään ei kannata heittää hukkaan. Reiät voi paistaa yhtä hyvin – toki ne kypsyvät nopeammin. Leipien on hyvä kohota hetken aikaa myös pellillä. Ennen paistamista ne rei’itetään haarukalla ja päälle voi ripotella jauhoja. Paistaminen on monimutkaisempi seikka. Sain oman taikinajuureni naapurin vanhalta muorilta. Tämä kertoi, että hänen nuoruudessaan paistettiin aina kolmenlaisia leipiä. Kun uuni oli vielä hyvin kuuma, leivistä tehtiin paksuja. Toinen uunillinen oli melko standardimaista, sellaista kuin kaupan reikäleipä nykyisin on. Kolmas uunillinen oli hyvin ohutta. Tämä oli sitä niin kutsuttua jälkiuunileipää. Näitä leipiä paistoin kiertoilmalla 230 asteessa noin 40 minuuttia.

Kunnollista hapanleipää!

Kunnollista hapanleipää!

Paistuneet ja valmiit leivät kannattaa kuivattaa, sillä päällekkäin pinottuna leivät keräävät uunituoreina herkästi kosteutta. Mikäli kotopuolessa leipiä ei saa ripustettua minnekkään, kannattaa hyödyntää vaikkapa pöytämallin lautastenkuivaustelinettä. Uskokaa tai älkää, kuivattaminen maksaa vaivan!

Näistäkin leivistä vein tapani mukaan yhden naapuriin kiitokseksi alkuperäisestä juuresta. Reiät söin heti niiden tultua uunista. Taikinaa säästin uudeksi juureksi ja pakastin.

Mutta mikä olisikaan parempaa kesäherkkua kuin uudet perunat, silli ja tuore ruisleipä?

– Smu