Author: Smu

I hate mainstream. Mainstream is boring. Bow ties are cool! Passion for good food and style. Interested in practically everything! If you are not curious, you know nothing - if you think you know everything, you haven't seen anything!

Tiramisu

Se oli muistaakseni vuonna 2015 keväällä, kun olin aterioimassa Tampereen Näsilinnassa ravintola von Nottbeckissa. Katkarapusalaatti oli kamala kokemus; rapu oli kylmää, mautonta ja tyystin ilman minkäänlaista marinadia, salaatti oli kitkerää ja vetistä. Sipulikeitosta pidin. Risotto oli aivan liian suolaista. Pääruoka puolestaan ihan kohtuullinen. Jälkiruokana piti olla tiramisu. Piti. Tarjoilija toi lopulta pöytään oikein sievän, neliskanttisen kakkupalan. Niin, kakkupalan, jota kutsuttiin tiramisuksi. Sääli vain, että siinä ei maistunut kahvi saatika alkoholi. Jos se olisi tarjoiltu minulle juustokakkuna, olisin kiittänyt. Koska kyseessä oli hieman juhlavampi tilaisuus enkä ollut itse maksajan roolissa, en viitsinyt nostaa meteliä asiasta. Mutta tuon kokemuksen jälkeen on kului kaksi vuotta, ennen kuin uskalsin edes ajatella tiramisua.

Koska tiramisun voi pilata monella tapaa – liikaa kahvia, liikaa alkoholia tai sitten von Nottbeckin tyyliin – niin esittelen tässä nyt pomminvarman version, josta voisi käyttää ilmaisua “brutto ma buono” eikä tätä pidä sekoittaa nyt niihin kekseihin. Sananparsi tarkoittaa karkeasti kääntäen “ruma mutta hyvänmakuinen”.

Yksinkertaiseen tiramisuun tarvitaan:

  • kananmuna
  • vaniljasokeria
  • sokeria
  • purkillinen mascarponea
  • pannullinen espressoa
  • alkoholia
  • savoiardikeksejä eli lady’s finger -keksejä
  • kaakaojauhetta

Kananmuna rikotaan kulhoon, joukkoon lisätään reilut kaksi teelusikallista vaniljasokeria ja reilut kaksi teelusikallista tavallista sokeria. Vatkataan, kunnes sokeri on liuennut kananmunaan.

Tasainen, sokerilla maustettu vatkattu kananmuna.

Tämän jälkeen kananmunan sekaan lisätään mascarpone ja sekoitetaan hyvin.

Hyvä mascarpone on hieman hapanta. Happamalla en tarkoita mitään ranskankerman kaltaista – vaan pientä makuvivahdetta, joka takaa sen, että sokerin lisäämisen jälkeen mascarponen ominaismaku ei katoa. Hyvä mascarpone ei ole myöskään liian löysää. Tämän mascarpone-vaahdon tarkoitus on säilyttää vaahtomainen rakenteensa eikä juoksettua. Vaahto onkin valmis, kun kananmuna on sekoittunut mascarponeen siten, että lopputulos on kuohkea vaahto.

Seuraavaksi on syytä valmistaa kahvi, jonka pitäisi olla kunnon espressoa. Kahden kupin mokkapannu riittää tähän reseptiin oikein hyvin.

Kahvin on syytä olla hyvin lämmintä, mutta ei aivan tulikuumaa. Kahvi kaadetaan syvälle lautaselle ja joukkoon lisätään pari teelusikallista vaniljasokeria sekä alkoholia. Minä suosin itse brandya, jota lisäsin vajaan sormustimellisen. Toiset puolestaan suosivat kahvilikööriä, hyvin usein Kahlúa-merkkistä. Alkoholin tarkoitus on antaa tiramisulle hieman potkua ja tasapainottaa kokonaisuutta.

Kun kahviseos on valmis, on aika koota tiramisu. Yhteen annokseen käytetään neljä keksiä. Koska keksit ovat hyvin huokeita ja imevät nestettä nopeasti, pyöräytetään keksiä kahviseoksessa sukkelasti, minkä jälkeen se puolitetaan ja asetetaan kulhoon.

Nopea dippaus kahviin, katki ja kulhoon!

Tiramisu on helppo koota. Kaksi keksiä, mascarpone-vaahtoa, kaksi keksiä ja vaahtoa.

 

 

Kun annos on valmis, viimeistellään tiramisu ripottelemalla sen päälle kaakaota!

Tiramisu on helppo ja nopea jälkiruoka, jonka valmistamisessa menee noin varttitunti. Annos säilyy hyvänä jääkaapissa parin tunnin ajan, mutta suosittelen tekemään sen juuri ennen tarjoilua. Kotitekoisen tiramisun etu on ennen kaikkea se, että tietää, mitä saa. Jokainen voi valita oman suosikkikahvinsa, jota käyttää keksien kostuttamiseen. Mikäli taas ei pidä kahvilikööristä, voi huoletta käyttää brandya tai konjakkia. Alkoholin määrän saa puolestaan valittua juuri omaa makua parhaiten vastaavaksi.

Niin ja noh, eihän tämä kovin kaunis annos ole – mutta sitäkin maukkaampi!

Hyvää ruokahalua kaikille!

Smu

Puhutaanko vähän ruoasta?

Koska nykyisin tuntuu olevan muodissa yleismaailmallinen keskustelu ruoasta, taidan minäkin pistää lusikkani soppaan ja kirjoittaa joitakin ajatuksia teille luettavaksi. 

Heti alkuun tunnustan olevani omnivoori eli sekasyöjä, kaikkiruokainen. Minä syön mielelläni ruokaa laidasta laitaan ja kokeilen uusia ruokalajeja, testaan reseptejä ja olen avoin ideoille ja ehdotuksille. En ole kaavoihin kangistunut kokki tai tietyn keittiön sokaisema, kapeakatseinen kulkija.

On kuitenkin asioita, joita minäkään en ymmärrä. En, vaikka mielestäni syön sangen täyttävästi ja maukkaasti. Yksi näistä asioista on lihalla mässäily. Olen antanut kertoa itselleni, että suomalainen syö keskimäärin 79,4 kiloa lihaa vuodessa, amerikkalainen puolestaan 193 paunaa eli lähemmäs 90 kiloa. Suomalaisen syömästä (luullisesta) lihasta nautaa on 19 kiloa, sianlihaa 35 kiloa ja siipikarjaa 21,6 kiloa. 1970-luvulta lähtien sianlihan kulutus on noussut reilulla kymmenellä kilolla vuodessa, naudanlihan kulutus puolestaan pienentynyt parilla kilolla. Siipikarjan suhteen nousua on ollut puolestaan hyvin paljon, reilut 20 kiloa. Ympäristövaikutukset on myös syytä huomioida. Pieni vilkaisu ilmasto-oppaaseen riittää. Nauta tuottaa ylivoimaisesti eniten hiilidioksidipäästöjä – sika ja siipikarja tulevat kaukana perässä.

Ja tässä kohden on syytä kysyä, miten kukaan voi kuluttaa tuollaisia määriä nautaa. 19 kiloa on paljon. Käytin aikaani huolella ja räknäsin, kuinka paljon minä itse kulutan naudanlihaa vuodessa. Sain tulokseksi noin 3-5 kiloa. Verrattuna keskivertosuomalaiseen, kulutan nautaa siis verrattain vähän. En kuitenkaan koe syöväni huonosti, päinvastoin! Räknätkäämme hieman lukuja viiden kilon perusteella. Kolmasosa eli noin 1,6 kiloa vuodessa kuluu pääsääntöisesti wokkeihin.  Jäljelle jäävästä reilusta kolmesta kilosta noin kilo kuluu hot pot -ruokiin, noin puoli kiloa leikkeleisiin ja noin puolitoista kiloa pihveihin / ravintolaruokiin. Ja nämä luvut ovat siis yläkanttiin ja sangen tarkkoja, sillä syön nautaa tosiaan niin harvoin, että kykenen muistamaan jokaisen kerran.

Noh, vähäinen naudanlihan kulutus on jäänne takavuosilta, jolloin en syönyt punaista lihaa oikeastaan kuin jouluisin kinkun muodossa. Vaikka nykyisin kelpuutankin lihan kuin lihan, suosin silti siipikarjaa – tuottaahan broileri vähemmän hiilipäästöjä kuin kotimainen kasvihuonekurkku tai tomaati, kuten ilmasto-oppaasta saattaa huomata. Broilerin lisäksi pidän kalasta ja äyriäisistä. Kotopuolessa savustamme usein lohta tai paistamme kuhaa. Sianlihan kulutusta minun on vaikea arvioida. Heinäkuussa en syönyt ainuttakaan grillipihviä, kesäkuussa yhden – toisaalta heinäkuussa on mennyt hieman pekonia sekä ilmakuivattua kinkkua. Jos valmistan sianlihaa itselleni kotona, niin yleensä se on kassleria noin 300 gramman pala kerrallaan uunissa hauduttaen, talvisin ehkä kerran kuussa.

Ehkä on kuitenkin parempi, että en lähde erittelemään ruoankulutustani sen tarkemmin, koska muutoin tämä menee vain hiusten halkomiseksi. Tiivistetysti voidaan kuitenkin sanoa, että punaista lihaa ei kulu hirveästi, siipikarjaa enemmän ja kalaa sekä äyriäisiä reilusti yli naudan kilomäärien.

Kasvissyöjäksi minusta ei kuitenkaan ole, enkä viitsi alkaa erittelemään tässä jokaista erinäistä syytä, koska se olisi paitsi tylsää mutta hieman liian henkilökohtaista. Sen sijaan haluan sanoa muutaman sanan viherpesusta ja muista ikävistä ilmiöistä.

Ensinnäkin nyhtökaura on henkilökohtainen viholliseni. Miksi? Sitä markkinoidaan ympäristöystävällisenä lihan korvikkeena, sitä hehkutetaan innovaatioiden innovaationa – mutta – se pakataan muoviin. Minun pääkoppani etiikan osastolle ei mahdu se, että tuotetta markkinoidaan ympäristöystävällisenä, mutta silti sen pakkauksen ympäristöystävällisyyteen ei kiinnitetä laisinkaan huomiota. Mielestäni tämä on valitettavan klassinen esimerkki siitä, miten ekologisuus voi olla varsin näennäistä ja sen tarkoituksena saattaa olla vain halu edistää myyntiä.

Sitten ovat nämä erilaiset dieetit, lisäainekammot ja ravintosisällöt, kuten proteiinin määrä. Katsokaapa hetki tätä tietoiskua.

Kuvan mukaan 100 kaloria nähden parsakaali sisältää siis enemmän proteiinia kuin nauta. Tämä on valitettavan yleinen väittämä eikä se oikeastaan pidä edes paikkaansa.

Katsokaapa seuraavaksi tätä tietoiskua.

 

Kuten huomaatte, ensimmäinen meemi ei pidä paikkaansa. Itseasiassa väärien ravitsemustietojen levittäminen voi olla hengenvaarallista, mikäli joku asioihin perehtymätön todella alkaa elää väärien ohjeiden mukaisesti. Huolimatta siitä, että parsakaali ei ole proteiinipommi, sillä on muita terveysvaikutuksia, minkä vuoksi sitä kannattaa syödä (okei, pidän itse enemmän kukkakaalista) silloin tällöin monipuolisen ruokavalion osana.

Tämän esimerkin tarkoitus ei ollut suinkaan mollata vegaaneja, vaikka en itse aatteen mukaan elä. Tämän esimerkin kautta haluan sanoa, että ensinnäkään ei kannata uskoa kaikkea, mitä internetissä sanotaan. Toisekseen, ravintosisältöjen määrän voi jokainen helposti tarkistaa itse Finelin sivuilta. Kolmanneksi, mikäli ruokavalion suhteen on epäilyksiä, voi asioista keskustella aina esimerkiksi lääkärin kanssa.

Ruokatrendeissä minua siis suututtaa viherpesu sekä väärän tai väärinymmärretyn tiedon levittäminen.

Mutta eikös tämä ole ollut tähän saakka melko paatoksellista tekstiä? Niin minustakin! Kurkistetaan huvin vuoksi taloutemme jääkaappiin!

 

Jääkaappimme sisältö ei ole kovin mielenkiintoista katsottavaa. Pari tölkkiä maitoa cappuccinoon ja leivontaan, mehukeittoa puuroon, tummia banaaneja smoothieen, vihanneslokerot täynnä ties mitä lähtien perunasta aina limen lehtiin ja horrostaviin jauhomatoihin (gekolle). Hieman levitettä, tofua, jugurttia, voita, juustoja, kananmunia, pari pakettia kanaa… Eikä eineksiä! Minusta hyvä ruoka on alusta saakka itse valmistettua. En siis välitä eineksistä.

Lähtökohtani on ruoan (erityisesti eläinperäisen) kunnioittaminen. Lapsena meillä oli mummolassa vain yksi, joskin tiukka ohje ruoan suhteen: perunan sai jättää, liha piti syödä. Isovanhempani olivat nähneet pula-ajan ja eläneet sota-aikojen puutteessa. Lapin sodassa pappa-vainaani söi raakoja sipuleita, koska muuta ei ollut tarjolla. Mummoni puolestaan joutui lapsena syömään lemmikkikaninsa, koska muuta ruokaa ei ollut saatavilla. Ja tämän kunnioituksen on syytä näkyä jo siinä vaiheessa, kun eläin pääsee hengestään. Kalaa ei kiduteta kuivalla maalla, se lopetetaan välittömästi ja mahdollisimman kivuttomasti.

Minä nautin siitä, kun saan syödä illalla perheen, suvun tai ystävien kanssa ruokaa, joka on huolella valmistettu. Oli kyseessä sitten monen aterian kokonaisuus tai vaikkapa pitkään kypsytetty rosvopaisti. Mutta onhan tässä kuitenkin myönnettävä, että paheet ne ovat minullakin. Kerran vuodessa valmistan kunnollisen ragun – makea maistuu myös.

Mutta mitä minä oikeastaan haluan sanoa tällä kaikella? Haluan painottaa kohtuullisuutta ja maalaisjärkeä, kultaista keskitietä. Mediassa ruokakeskustelu tuntuu olevan sangen polarisoitunutta; joku vastustaa sokereita, toinen kumoaa tämän. Joku vastustaa smoothieita, toinen kumoaa tämän. Joku kannattaa paleota, toinen vastustaa sitä. Ruoasta ja ruokavalioista on hyvä puhua, ilmaston kannalta on suositeltavaa (oikeastaan pakko) vähentää esimerkiksi naudanlihan kulutusta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että juostaan ääripäästä toiseen.

Mielestäni syön melko ekologisesti keskivertoon suomalaiseen nähden. En kuitenkaan katso tämän olleen niinkään tietoinen valinta, vaan pohjaavan puhtaasti kiinnostukseeni ruoasta. Kun puhuu kieliä, avautuu mahdollisuus tutustua toisenlaisiin ruokakulttuureihin, ammentaa sieltä mielenkiintoisia asioita ja valmistaa erilaisia ruokia. Erilaisten dieettien ja ääripäiden sijaan kannustan mielummin kokeilemaan uutta, etsimään hyvin tasapainoitettuja kokonaisuuksia, jossa raaka-aineet ja maut ovat harmoniassa.

Uteliaisuus on eduksi.

Smu

Fake Pork Roast

Kas päivää! Olen pitänyt kirjoittelemisesta jälleen taukoa ja keskittynyt testailemaan ja kehittelemään erilaisia reseptejä. Tänään kuitenkin ajattelin kirjoittaa teille pork roast -reseptin. Resepti ei ole peräisin omasta päästäni, vaikka muuntelin sitä minimaalisesti tilanteen mukaan. Alkuperäinen resepti on lähtöisin japanilaisesta Shokugeki no Soma (食戟のソーマ) -anime-sarjasta. Nähdessäni tämän petollisen kyljysselän animaationa aloin tosissani pohtia, voisiko tämä toimia oikeasti.

Noh, katsotaanpa ainesosaluetteloa:

  • perunaa
  • sipulia
  • sieniä
  • pekonia
  • mustapippuria
  • rosmariinia
  • punaviiniä
  • miriniä
  • soijakastiketta
  • voita

Kuten huomaatte, määrät ovat varsin epätarkat. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kyseisessä tv-ohjelmassa ei paljon grammoja punnita tai desejä mitata. Homma toimii siis tunteella.

Aluksi kuitenkin kuorin neljä, suurta perunaa (rosamunda), halkaisin potut, kuutioin ja kypsensin höyrykattilassa. En laita tähän erillistä kuvaa siitä, miltä kuutioitu pottu kattilassa näyttää. Jos ette pärjää ilman, suosittelen turvautumaan vaikka lähipizzeriaan ja pysyttelemään loitolla keittiöstä.

Neljä isoa perunaa riittää ruokkimaan 4-6 henkilöä.

Perunoiden kypsyessä on hyvä sauma silputa sipuli. Koska elämme kesää, on tuoreita vihanneksia helposti saatavilla. Valitettavasti tuoreet sipulit ovat vielä sen verran pieniä, että niitä on syytä varata reseptiä varten kaksin kappalein. Mikäli satutte käyttämään kuitenkin ei-niin-tuoretta sipulia, keskikokoinen yksilö on oikein mainio kooltaan.

 

Kesän myötä kaupoissa alkaa myös olla tarjolla hyvä valikoima erilaisia sieniä. Alkuperäisessä reseptissä käytetään eringiä eli putkivinokasta, jota on saatavilla aasialaisista marketeista. Minä kuitenkin vanhana sienestäjänä iskin silmäni kantarelleihin (huomatkaa vain yksi t-kirjain), joita lähikaupassamme oli tarjolla, joten valinta oli sillä selvä. Tätä reseptiä varten silppusin reilun kourallisen kantarelleja.

 

Pannulla kuumennetaan minimaalinen nokare voita ja sieniä sekä sipuleita kuullotetaan tovi. Sipuli-sieniseos on valmista, kun sienet ovat kutistuneet ja sipulin saa kevyesti painamalla liiskattua.

 

Höyrytetyt perunat kaadetaan kulhoon, jossa ne muussataan. Muusin sekaan lisätään sipulit ja sienet, minkä jälkeen sekoitetaan hyvin. Muusi kaadetaan folion päälle ja muotoillaan kalakukon tapaan.

Kukon malliin muotoiltu muusi.

Paistoritilälle leikataan valmiiksi hyvät pätkät paistinlankaa useamman pätkän verran. Lankojen päälle ladotaan tiivisti pekonia, jota kuluu reilu paketillinen eli noin 11-15 palaa. Suosittelen käyttämään mahdollisen lihapitoista pekonia.

 

Muusikukko nostetaan pekoneiden keskelle ja pekonit nostellaan muusin päälle. Mikäli muusikukko on sen verran koreka, että pekonit eivät riitä sitä peittämään, asetellaan kukon päälle vielä siivu pekonia. Paisinlangat sidotaan, pork roast käännetään ympäri ja päälle jauhetaan hieman mustapippuria ja lisätään rosmariinia. Rosmariinin suhteen on kuitenkin syytä olla tarkkana. Käytin tällä kertaa kuivattua rosmariinia, koska kesä on ollut hyvin sateinen ja pilvinen. Kostean kesän myötä kotimaiseen rosmariiniin muodostuu herkästi vaalea, jauhemainen pinta, joka on rosmariinihärmää. Härmä ei ole vaarallista, mutta heikentää rosmariinin makua. Ulkomaiseen rosmariiniin voi luottaa paremmin, sillä härmää voidaan ehkäistä huonoista sääoloista huolimatta rikittämällä, johon ulkomaisilla puutarhoilla on paremmat mahdollisuudet suurempien viljelmien ansiosta.

Valmiina uuniin!

Pork roastia kypsennetään 200-asteisessa uunissa. Kun pekoni alkaa olla viimein ruskeaa ja rapeaa, on aika valmistaa kastike. Paistinpannulle kaadetaan punaviiniä siten, että pohja peittyy. Joukkoon lisätään loraus soijakastiketta ja miriniä. Kun kastikeseos alkaa kuplia reunoilta, lisätään joukkoon ruokalusikallinen voita ja sekoitetaan kunnes voi on sulanut.

Miriniä ja soijakastiketta

Pork roast otetaan uunista, paistinlangat katkotaan ja roast siirretään vadille tai lautaselle, jossa on hieman kaarevat reunat. Kuuma kastike kaadetaan pork roastin päälle ja kokonaisuus viimeistellään jollakin somisteella kuten vesikrassilla tai lehtipersiljalla.

Pork Roast Shokugeki no Soma’n tapaan!

Koko aterian idea on simppeli; maukas ja mehukas liharuoka vähällä lihalla. Kun pekonin käärii tiiviisti, alkavat rasva sekä lihan nesteet imeytyä uunissa perunamuusiin. Näin muusi ei kuivu, vaan päinvastoin lopputulos on entistä mehukkaampi. Punaviinikastike puolestaan antaa kokonaisuudelle hieman lisää potukua ja sitoo kaikki maut yhteen. Ja nuo vihreät… Noh, ne ovat koristeeksi!

Minun on myönnettävä, että olin itsekin positiivisesti yllättynyt, kuinka kokonaisuus lopulta toimi. Tämän seurauksena täytyy alkaa poimia enemmänkin reseptejä satunnaisista ohjelmista ja koettaa, josko ne vaikka olisivat toimivia.

Hyvää ruokahalua kaikille!

Smu

Misoramen yakibutalla

Hei vaan teille kaikille ja oikein mukavaa kevättä! Tälläkin kertaa jatkamme aasialaisen ruoan parissa ja valmistammekin misoramenia. Noh, pidemmittä puheitta on aika syventyä ainesosiin:

  • Yakibutaa (japanilaista paistettua possua)
  • rameneita
  • tuoretta inkivääriä
  • valkosipulia
  • kombua
  • puoli litraa vettä
  • puoli litraa lihalientä
  • 3 ruokalusikallista misotahnaa
  • soijakastiketta
  • miriniä
  • (sakea)
  • sokeria
  • seesamöljyä
  • chilitahnaa
  • maissia
  • kananmuna

Koska annoksen pääproteiini on yakibuta, on parasta valmistaa ensin liha, joka vie eniten aikaa. Yakibutan voi valmistaa käytännössä mistä tahansa osasta possua: lavasta, kyljestä, kasslerista jne. Käytin tällä kertaa kassleria. Yakibutan marinadia varten tarvitaan puoli desiä soijakastiketta, 2 ruokalusikallista sokeria, tilkka miriniä, tilkka sakea sekä tuoretta valkosipulia ja inkivääriä – tämä riittää siis noin puolelle kiloa possua.

Chop, chop, chop!

Kaikki marinadin ainekset sekoitetaan keskenään ja lihaa marinoidaan jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan, mieluiten yön yli. Huoneenlämmössä liha marinoituu nopeammin, mutta älkäätte hyvät ihmiset sitä pöydälle yöksi jättäkö!

Yakibuta marinadissa

Uuni lämmitetään 175 asteeseen. Uunivuoka vuorataan foliolla ja liha asetetaan vuokaan. Heti alkuun on syytä kuivata talouspaperilla ylimääräinen neste lihan pinnalta. Lihaa paistetaan uunissa, kunnes sen pinnasta on saatu kauttaaltaan tummanruskea. Niinpä lihaa onkin hyvä käännellä paiston aikana useamman kerran ja tarvittaessa voidella kevyesti marinadilla, jonka sokeri auttaa ruskistamaan pinnan kerrassaan herkullisen kauniiksi. Kun yakibuta on kypsää, kiedotaan folio lihan ympärille ja annetaan lihan vetäytyä kaikessa rauhassa.

Yakibuta kasslerista

Sitten itse ramenpohja! Puoleen litraan vettä lisätään yksi valkosipulin kynsi, tuuman pala tuoretta inkivääriä sekä pala kombua eli kuivattua japanilaista merilevää. Vesi kuumenetaan kiehuvaksi ja lientä keitetään miedolla lämmöllä, kunnes vesi on värjääntynyt vihertävän ruskeaksi. Inkivääri, valkosipuli ja kombu siivilöidään.

Valmis kombu-inkivääri-valkosipuli liemi.

Kombun kanssa kannattaa olla varovainen. Kaupasta ostettaessa merilevä muistuttaa nimittäin kuivalihaa. Pienet ja kuivat kombupalat ovat kuitenkin tymäkkää tavaraa ja hyvin umamirikkaita (onko tuo edes oikea sana?), lisäksi merilevä imee itseensä vettä ja moninkertaistaa kokonsa keittämisen aikana kuten alla olevista kuvista käy hyvin ilmi.

 

Valmiiseen liemeen lisätään puoli litraa voimakasta lihalientä ja keittopohjaa kuumennetaan, kunnes se kiehuu hiljakseen. Seuraavaksi keittoon lisätään itse miso. Jos minun pitäisi määritellä tarkemmin, mitä miso on, kutsuisin sitä japanilaisten mämmiksi koostumuksen, tuoksun sekä ulkonäön perusteella. Miso on nimittäin fermentoitua eli käytettyä tahnaa, joka on valmistettu soijapavuista.

Misotahnaa

Misotahnan lisäksi keittoon lisätään pari ruokalusikallinen soijakastiketta, ruokalusikallinen sakea (tai miriniä), pieni teelusikallinen sokeria sekä vajaa teelusikallinen chilitahnaa, minkä jälkeen keiton annetaan kiehua hieman kasaan. 10-15 minuutin kuluttua keittoon lisätään seesamöljyä sekä hieman raastettua valkosipulia.

Keittopohja

Ja lopuksi annos kasataan tuttuun tapaan. Keitetään 7 minuutin kananmuna sekä ramenit pakkauksen ohjeen mukaisesti. Yakibuta siivutetaan ohuiksi viipaleiksi. Maissi kuumennetaan ja maustetaan esimerkiksi nokareella voita. Nuudelit kulhon pohjalle, päälle viipaloitua yakibutaa, maissia sekä puolitettu kananmuna. Kulhoon annostellaan lientä ja koko komeus koristellaan kevätsipulilla – joskin tällä kertaa innostuin tuoreesta, hyvälaatuisesta ruohosipulista, jota sain käsiini.

Misoramen

Rameneiden suhteen aasialaiset ruokaseikkailut olivat nyt tässä. Ensi kertaa varten minulla on kyllä useampikin idea, mutta voi olla, että raapustelen vaihteeksi länsimaisista ruoista. Olen melko huono ennustamaan itseäni näissä asioissa. Ruoan suhteen elän tunteella enkä viitsi suunnitella ruokalistaa kuin korkeintaan muutaman päivän päähän. Huomenna taroitukseni on kuitenkin tutustua vietnamilaiseen keittiöön, joten kenties Vietnamin maut tähdittävät seuraavaa postausta!

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

Smu

Tempura – Muikkutempura

Jatkakaamme aasialaisen keittiön parissa, mutta jätetään ramen hetkeksi aikaa sivuun ja keskitytään toiseen japanilaiseen ruokalajiin – tempuraan. Tempura on kevyesti friteerattu ruoka, joka voidaan valmistaa niin kasviksista kuin merenelävistä. Noh, kuten monet teistä saattavat tietää, Suomi sijaitsee melko pohjoisessa eikä Itämeri tarjoa meille samanlaisia anteja kuin suuret valtameret tai vaikka Välimeri rantojen asukkailleen – mutta ei hätää! Meillä on Suomessa tuhansia järviä, jotka tarjoavat oikein maittavia antimia.

Minä olen aina pitänyt kalastuksesta ja onkivapa on tuttu aivan taaperovuosistani saakka. Näin ollen olen tullut sangen tutuksi Suomen järvien, jokien ja lampien tarjoamista raaka-aineista.

Koska olen kaupungissa asuessani huomannut, että nuoremmat ikäpolvet (osin omani myös) ovat melko uusavuttomia mitä tulee luontosuhteeseen, ajattelin nyt näin alkuun hieman valistaa nuorempaa lukijakuntaa.

Muikku

Yllä – kuvassa – näette kuvatekstin mukaisesti kalan (Coregonus albula), jota kutsutaan muikuksi. Mistä tämän muikun sitten erottaa? Muikun silmä on vaalea – toisin kuin esimerkiksi särjellä. Muikku on erittäin sulavalinjainen kala – toisin kuin esimerkiksi salakka. Muikun voi periaatteessa sekoittaa siikaan, mutta siika kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin muikku eikä ole yhtä sulavalinjainen. Muikku – kuten myös siika – ovat kumpikin lohikaloja. Lohikalan erottaa helposti rasvaevästä (jota tällä muikulla ei valitettavasti enää ole). Rasvaevä on pieni evä, joka jää selkäevän ja pyrstön väliin. Pieniä muikkuja kutsutaan yleisesti neulamuikuiksi. Muikun perkaaminen on helppoa. Napakka ote päästä, hieman kääntöliikettä ja nykäisy. Sisälmykset tulevat pään mukana ulos.

Se siitä oppitunnista. Entäs tempura? Tempura on siis kevyesti friteerattuja kasviksia ja mereneläviä – kuten jo mainitsin. Merenelävien sijaan päätin kuitenkin käyttää muikkua, joka on ehdottomasti yksi kalamaailman suosikeistani. Suomessa muikku valmistetaan perinteisesti jauhoissa pyörittämällä ja voissa paistamalla, mutta japanilainen tempura on huomattavasti kevyempi vaihtoehto. Tempura voidaan valmistaa niin erilliseen taikinaan kuin panko-korppujauhoja käyttäen. Tällä kertaa valmistin taikinan.

Ainesosat:

  • Muikkuja (noin kourallinen per ruokailija)
  • munakoisoa
  • perunaa
  • daikonia eli valkoretikkaa
  • 2 dl vettä
  • 2 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • muutama jääpala
  • öljyä uppopaistamiseen

Heti alkuun on syytä pilkkoa vihannekset. Hyvä nyrkkisääntö on, että pala pitää pystyä nostamaan helposti syömäpuikoilla. Näin ollen esimerkiksi munakoison yläosasta voi leikata suoraan sopivan kokoisia paloja, mutta paksummasta alaosasta pilkotut palat on syytä leikata vielä pienemmiksi. Munakoison, perunan ja daikonin lisäksi tempuraan voi käyttää miltei mitä tahansa kasviksia. Bataatti, kurpitsat ja kokonaiset pavut ovat oikein hyviä ja sangen yleisiä vaihtoehtoja. Perunoiden suhteen kannattaa muistaa, että frittiöljy on sangen kuumaa ja taikina palaa herkästi, minkä vuoksi peruna kannattaa siivuttaa melko ohuiksi paloiksi, jotta se ennättää kypsyä ennen pinnan palamista.

Yläoikealta: Perunaa (rosamunda), daikonia sekä munakoisoa.

Entäs sitten muikku? Noh, kala ei vaadi muuta käsittelyä kuin perkuun (Lapissa jotkut tosin syövät muikut päineen ja sisuksineen, olen joskus maistanut) ja hieman suolaa päälle – mutta vain hieman, sillä taikinassa itsessään on suolaa.

Perottuja muikkuja

Taikina on syytä valmistaa juuri ennen paistamista. Jauhot, leivinjauhe sekä suola sekoitetaan ensin keskenään.

Jauhoja, suolaa ja leivinjauhetta

Kraanasta on hyvä laskea niin kylmää vettä kuin suinkin mahdollista. Tämän jälkeen veden sekaan lisätään vielä pari jääpalaa.

Vettä ja jäitä

Vesi jääpaloineen kaadetaan jauhojen sekaan ja sekoitetaan (minä sekoitan syömäpuikoilla) kutakuinkin kymmenen kertaa yhdensuuntaisesti. Ei haittaa, mikäli taikinaan jää paakkuja. Liika sekoittaminen pilaa lopputuloksen – uskokaa tai älkää, mutta se on totta! Vispilän käyttö kielletty!

Tempurataikina

Tempura kypsennetään siis uppopaistamallla. Minä suosin arkikäytössä (parhaaksi toteamani) Lidlin rapsiöljyä, mutta toisinaan käytän myös maapähkinäöljyä. Öljy kuumennetaan kuumaksi. Oikean lämpötilan tietää siitä, että öljyyn pudotettu leipäpala alkaa välittömästi kuplia. Sääntö on seuraava. Ensimmäiseksi paistetaan ne raaka-aineet, jotka sotkevat vähiten. Tässä tapauksessa aloitetaan perunalla, siirrytään daikonin kautta munakoisoihin ja viimeiseksi kypsennetään muikut. Raaka-aineet kastetaan nopeasti taikinassa ja upotetaan kuumaan öljyyn kypsymään. Kattilasta kannattaa poimia pois ylimääräinen taikina reikäkauhalla, jotta rasvapalon vaara ei kasva. Maltti on valttia. Uppopaistaessa kattilaa ei kannata päästää silmistään, sillä ruoka kypsyy nopeasti ja huonolla tuurilla palaa pohjaan varsin sukkelasti.

Munakoiso paistumassa

Riippuen siitä, valmistetaanko tempura itse taikinasta vai panko-jauhoista, lopputuloksen väri hieman vaihtelee. Panko-jauhoista valmistettu tempura jää (ja jätetään) vaaleammaksi, sillä liian pitkään kypsennetty panko kovettuu ja ruokaan puikoilla tarttuminen on hankalampaa. Tärkeä on muistaa, että tässä ei olla valmistamassa nugetteja tai wienerleikkeitä. Raaka-aineiden ei tarvitse olla kokonaan taikinan peitossa, vaan ne saavat kuultaa läpi. Uppopaistamme kuitenkin kevyesti.

Tempuran lisukkeena voi tarjota riisiä ja tempuraa voidaan kastaa erilaisiin kastikkeisiin. Minä suosin kotitekoista teriyakia, joskin autenttisempi vaihtoehto lienee tentsuyu-kastike, joka on muunnos mentsuyu-kastikkeesta.

Kulhollinen riisiä on kätevä lisuke myös siinä mielessä, että kastikkeeseen dipattu ruoka on helpompi kuljettaa suuhun ylimääräisen kastikkeen valuessa riisin päälle ja siten maustaen riisin hissukseen ruokailun ohessa.

Muikkutempura – huomatkaa taikinan alta kuultava muikun nahka.

Tätä muikku-tempuraa voitanee kutsua fuusiokeittiön hedelmäksi. Yhdistämällä kaksi eri ruokakulttuuria voidaan saada täysin uudenlainen lopputulos ilman, että ruoan alkuperäinen maku, valmistustapa tai periaate vaihtuu. Toki kulttuurintutkijana pidän suuresti vieraiden maiden keittiöistä, mutta kai tämä on tietyllä tapaa myös sitä monikulttuurisuutta – kulttuurit kohtaavat harmoniassa.

Oikein hyvää ruokahalua teille kaikille!

– Smu

Shoyu Ramen

Jatkakaamme ramen-maailman parissa!

Tällä kertaa vuorossa on ramen shoyu. Kun edellisellä kerralla kypsensin possun kassleria uunissa useamman tunnin, valmistui tällä kertaa possunkylki puolestaan liedellä kattilassa muhien parissa tunnissa. Aivan kuten viimeksikin, liemestä valmistetaan itse keittopohja ja annos kootaan lopuksi kulhoon.

Ainesosat:

  • 350 grammaa possunkylkeä (tai vaikka kassleria)
  • 1,5 dl soijakastiketta
  • 1 dl vettä
  • 0,5 dl miriniä
  • 6 dl lihalientä
  • puolikas sipuli
  • pari kynttä valkosipulia
  • inkivääriä
  • kevätsipulia
  • dashi-jauhetta
  • suolaa
  • pippuria
  • 6-minuutin kananmuna

Aivan ensimmäiseksi on syytä maustaa possunkylki suolalla ja pippurilla.

Soijakastike, vesi ja mirin sekoitetaan keskenään kattilassa.

Soija, mirin, vesi

Pannulla kuumennetaan tilkka öljyä ja kylkipalasta otetaan pinnat kiinni.

Possunkylki nostetaan kattilaan liemiseokseen. Kansi suljetaan ja possua kypsennetään miedolla lämmöllä kahden tunnin ajan. Lihaa kannattaa kääntää muutaman kerran tuona aikana, jotta se saa kauttaaltaan kauniin värin eikä pääse kuivahtamaan.

Kypsennys alkakoon!

Kun pari tuntia on kulunut, kannattaa liha nostaa folioon vetäytymään. Soija-mirin-vesi-seos on keittynyt tänä aikana hyvin kasaan ja joukkoon on sulanut myös silavaa possunkyljestä. Tämä liemi säästetään, sillä sitä käytetään varsinaisen keittopohjan maustamiseksi.

Varsinainen keittopohja valmistetaan erillisessä kattilassa. Sipuli, kevätsipuli ja valkosipuli hienonnetaan ja niiden joukkoon lisätään vähäsuolainen lihaliemi, joka maustetaan inkiväärillä. Sitten – dashi, joka on japanilainen “kalaliemi” ja josta on olemassa useampia variaatioita. Dashin voi valmistaa bonito-hiutaleista tai kombu-merilevästä – tai vaikka molempia käyttäen. Minä käytin tällä kertaa valmista dashi-jauhetta, jonka sekoitin lihaliemen sekaan.

Bonito dashi

Liha-dashi-lientä sipuleiden kera keitetään parin minuutin ajan. Tämän jälkeen liemen joukkoon lisätään neljä ruokalusikallista lientä, jossa possunkylki on kypsennetty. Näin liemeen saadaan paitsi makua myös tummaa väriä. Kun seos on kiehunut viitisen minuuttia, on aika siivilöidä liemi.

 

Edellisellä kerralla käytin kuivattua ramen-nuudelia, mutta tällä kertaa minua onnisti! Sain käsiini tuore-ramenia!

Tuoretta ramenia vakuumiin pakattuna!

Tuore ramen kypsyy parissa, kolmessa minuutissa, joten nuudelin keittäminen on syytä jättää viimeiseksi. Ramenin kiehuessa kannattaa kuoria kananmuna valmiiksi sekä riipiä possunkylki, joka on saanut vetäytyä foliossa!

Shoyu-possua

Kypsät nuudelit valutetaan nopeasti siivilässä ja kumotaan kulhon pohjalle. Kananmuna asetetaan nuudeleiden kylkeen ja päälle ladotaan possunkylki. Lientä lisätään sen verran, että nuudelit peittyvät. Koristeeksi hieman noria sekä hienonnettua kevätsipulia!

Shoyu Ramen

Makuelämys on taattu!

Näin loppuun on vielä hyvä todeta pari niksiä. Suurin vaara epäonnistua piilee possun kypsentämisessä, sillä pahimmillaan liemi voi palaa pohjaan. Liemeen käytettävä mirin sisältää nimittäin sokeria, minkä vuoksi keitinliemi muuttuu paksummaksi ja siirappimaisemmaksi ajan kuluessa. Näin ollen kannattaa käyttää paksupohjaista kattilaa ja sopivan mietoa lämpöä, joka asteikolla yhdestä kuuteen on kolme. On syytä myös muistaa, että nuudelit ovat kuin pasta – ylikypsänä elämys ei ole täydellinen.

Noh, tässä kaikki tältä erää! Seuraavalla kerralla jatkamme myös Aasian makujen maailmassa!

Hyvää ruokahalua!

Smu

Possun kassler -ramen

Jatkamme idän keittiön parissa! Tällä kertaa vuorossa on ramen-keitto possun kasslerista. Tämä resepti vaati hieman konsultaatiota Japanista, muutaman tunnin tutkimustyön sekä vielä pohdiskelua ja pyörittelyä pääkopassa. Tarkoitus oli saada aikaan ramen, jonka voi toteuttaa periaatteessa missä päin tahansa Suomea ilman (noh – melkein) käyttämättä aasialaisten markettien tarjontaa. Ramen-keitto tai tuttavallisemmin vain ramen on siis nuudelikeitto, joka tarjoillaan erilaisten lisukkeiden kera. Toisin kuin perinteiset suomalaiset keitot, valmistetaan ramen hieman eri tavalla ja keitto kootaan keitoksi vasta lautasella. Noh, en mene sen tarkemmin yksityiskohtiin ruoan historiasta tai tilanteesta nykypäivänä.

Possun kassler valikoitui joukkoon hieman sattumalta. Ajattelin ensin käyttää kylkeä, mutta tutkimusta tehdessäni huomasin muutaman slow cook -reseptin. Koska olen suuri pulled porkin ystävä, kasslerin slow cookaaminen – vai pitäisikö sanoa sloukkaaminen – on tuttu juttu. Maailmalla slow cook tapahtuu nykyisin hyvin pitkälti erilaisissa slow cook -härpäkkeissä, joita näkee tänä päivänä myös suomalaisissa elektroniikkakaupoissa. Koska olen kuitenkin vanhan liito jääräpää, turvaudun mielummin valurautapataan ja uuniin kuin erilliseen slow cook -vempaimeen. Oman kokemukseni mukaan tämä sloukkaaminen on paljon vaivattomampaa (ja ironisesti kyllä nopeampaa) hyvässä valurautapadassa.

Mutta tosiaan – ainesosat:

  • 350 grammaa kassleria
  • puolikas sipuli
  • kevätsipulia
  • valkosipulia
  • inkivääriä
  • puoli litraa lihalientä
  • 0,5 dl miriniä (voi korvata tilkalla sakea, johon sekoitetaan sokeria)
  • soijakastiketta
  • seesamöljyä
  • ramen-nuudeleita
  • kananmuna
  • wasabitahna
  • chilikastiketta

Kassleriin hierotaan suolaa ja pippuria. Tilkka öljyä (käytin maapähkinäöljyä) kuumennetaan pannussa ja lihan pinnat otetaan kiinni.

Possun kassler 

Puolikas sipuli hienonnetaan kuten myös valkosipuli, kevätsipuli pilkotaan muutaman sentin mittaisiksi paloiksi.

Kevätsipuli on muuten sangen esteettinen kasvi!

Kevätsipuli on muuten sangen esteettinen kasvi!

Inkiväärin suhteen on kaksi vaihtoehtoa. Tuoreen inkiväärin (parin sentin palan) voi kuoria ja pilkkoa aivan kuten sipulitkin. Vaihtoehtoisesti inkiväärin voi kuitenkin sekoittaa lihaliemen joukkoon. Suosin itse inkiväärijauhetta, jolla maustan lihaliemen. Näin on helpompi pysyä kärryillä siitä, miltä liemi oikein maistuu. Noh, sipulit pataan lihan seuraksi ja liemi päälle mirinin kera!

 

Kassleria kypsennetään kannen alla neljästä viiteen tuntia. Ensimmäinen tunti 150 asteessa, minkä jälkeen lämpö tiputetaan 125 asteeseen. Tässä vaiheessa mukaan astuu valurautapadan hyvä puoli. Toisin kuin slow cook -aparaatit, valuraudan kyky johtaa ja pitää lämpöä on ensiluokkainen. Slow cook -laite saattaa edellyttää jopa 8 tunnin paistoaikaa pulled porkin kypsymiseksi, mutta hyvällä valurautapadalla ja viidellä tunnilla aikaa saa jopa kilon kasslerin mureaksi! Koska reseptiin käytettävä lihamäärä on alle puoli kiloa, noin 3 tuntia todennäköisesti riittäisi, mutta karjalaiseen tapaan haudutan pataa kuin pataa kärsivällisesti. Kassleria kannattaa parin tunnin jälkeen hieman käännellä, jotta liha ei pääse aivan kuivumaan.

Tällä kertaa kypsytin lihaa neljä ja puoli tuntia. Voin kertoa, että lopputulos oli niin murea, että en saanut lihapalaa edes syömäpuikoilla nostettua, vaan liha mureni kuin kunnon pulled pork konsanaan – onhan minulla siitä tosiaan kuvakin!

Neljä ja puoli tuntia hautunut kassler.

Neljä ja puoli tuntia hautunut kassler.

Kuten aikaisemmin totesin, ramen kootaan varsinaisesti vasta lautasella. Kasslerin paistinliemi siivilöidään kattilaan, maustetaan kahdella ruokalusikallisella soijakastiketta ja vajaalla ruokalusikallisella seesamöljyä. Ennen mausteiden lisäämistä toiset kauhovat myös rasvan pois liemen seasta. Minä suosin kuintekin rasvaista lientä – ja kuten eräs japanilainen minulle tokaisi, on harhaluulo kuvitella, että ramen on rasvaton ruoka!

Ramenin keittopohja eli paistinliemi, soijakastiketta ja seesamöljyä.

Ramenin keittopohja eli paistinliemi, soijakastiketta ja seesamöljyä.

Ramen-nuudelit puolestaan olivat se konstikas juttu. Koetin ensin metsästää tuoreita rameneita, mutta niitä ei saanut mistään, minkä johdosta päädyin hyvälaatuiseen kuivarameniin. Usein sanotaan, että kuivarameneista yksittäiset ja suorat merkit ovat parempia kuin levyn muotoon kuivatut. Noh, mikäli kuivaa tai tuoretta ramenia ei ole tarjolla, hätä ei ole tämän näköinen. Internetin ihmeellinen maailma nimittäin opetti, että ohuin, tavallinen tuorepasta osaa imitoida ramenia oikein hyvin (ellei jopa kuivattuja rameneita paremmin), mikäli keitinveteen lisää hiukan ruokasoodaa!

Ramen

Ramen-nuudeleita

Keiton kokoamisen suhteen on syytä olla vikkelä. Kananmuna kannattaa keittää hieman ennen nuudeleita (kuuden minuutin muna, jonka keltuainen on vielä hiukan löysä), sillä nuudeleiden ei parane ylikypsyä kananmunaa odotellessa. Ramenit keitetään pakkauksen ohjeen mukaan – tuore ramen kypsyy yleensä noin neljässä minuutissa, kuiva kuudessa). Kypsät nuudelit siivilöidään ja nostetaan kulhon pohjalle. Nuudeleiden päälle asetellaan keitetty kananmuna sekä kassleria, minkä jälkeen lisätään lientä kunnes ramenit ovat melkein peittyneet. Päälle hienonnettua kevätsipulia ja lisämakua antamaan kenties hieman chilikastiketta ja wasabitahnaa. Lisäsin myös hieman noria uuttamaan annokseen makua!

Ramen

Ramen

Ei muuta kuin puikot käteen ja syömään!

Tähän loppuun on vielä hyvä tehdä yhteenveto. Ramen on siis japanilainen ruokalaji, johon käytetään alunperin Kiinasta kotoisin olevia vehnänuudeleita eli ramen-nuudeleita. Keitosta on olemassa lukuisia eri variaatioita. Lihamäärä riittää kahteen ylimalkaiseen annokseen. Käytin kuivattua ramenia 90 gramman levyllisen yhteen annokseen. Olikohan siinä kaikki…

Noh, seuraavalla kerralla sitten lisää!

Hyvää ruokahalua kaikille!

– Smu