Author: Smu

I hate mainstream. Mainstream is boring. Bow ties are cool! Passion for good food and style. Interested in practically everything! If you are not curious, you know nothing - if you think you know everything, you haven't seen anything!

Gambas al Ajillo

Jätän nyt hetkeksi Aasian makumaailman taakse ja teen täyskäännöksen kohti Eurooppaa. Siirtykäämme kohti Espanjaa ja maan mitä monipuolisinta keittiötä. Minä olen jo useampana jouluna toivonut lahjaksi kokonaista Serrano-kinkkua, mutta toistaiseksi Pukki ei ole suonut minulle sitä iloa. Ei sillä, että te tekisitte tällä tiedolla mitään – kunhan halusin kertoa.

Gambas al ajillo on äärimmäisen helppo valmistaa. Suomeksi nimi tarkoittaa katkarapuja valkosipulikastikkeessa eikä ruokaa voisi tosiaan paremmin kuvailla. Periaatteessa ruoanlaittoon voi käyttää pieniä katkarapuja, mutta itse suosisin suosiolla isoja jättikatkarapuja, espanjaksi gambón, jotta ruokaa ei epähuomioissaan kypsennä yli.

Ainesosaluettelo on yksinkertainen ja lyhyt:

  • Jättikatkarapuja (8-10 kappaletta)
  • 4-5 kynttä valkosipulia
  • hieman chiliä
  • suolaa
  • oliiviöljyä

Heti alkuun on syytä valmistella itse katkaravut. Kokonaisilta ravuilta irrotetaan pää, poistetaan suoli sekä kuori. Pakasteessa myytävät jättikatkaravut osat usein päättömiä ja suolettomia, joten niitä ei tarvitse juurikaan perata, riittää kun poistaa vain panssarin. Mikäli tuoreiden katkarapujen sijasta käyttää pakastettuja (kuten allekirjoittanut), on syytä huomioida, että rapujen pitää olla täysin sulaneita.

 

Kun ravut on kuorittu ja talouspaperilla kuivaksi taputeltu, saavat ne jäädä toviksi sivuun vartomaan. On aika pilkkoa valkosipuli. Mikäli kaikki kynnet ovat kookkaita, neljä kynttä riittää mainiosti, mutta viisi on parempi valinta, jos yksikin kynsi on muita pienempi. Kynsien lukumäärän suhteen ei tule olla liian kranttu, onhan kyse juuri valkosipulikastikkeesta. Valkosipuli kuoritaan ja pilkotaan ohuiksi viipaleiksi.

 

Valkosipulin jälkeen on vuorossa chili, joka lienee herkin kohta pilata koko annos. Chili ei saa olla liian tulista. Paras valinta on ns. guindilla rama tai kokonainen, pieni cayennepippuri. Tässä kohden meillä on kuitenkin ongelma, ystävät hyvät. Kokonaisia kuivattuja cayenneja ei ole juurikaan helposti saatavilla. Toki on myös mahdollista käyttää jauhettua pippuria, mutta silloin on vaarana, että ruoasta tulee liian tulista. Me emme haluaa peittää katkarapujen hentoa makua, emme. Suosittelenkin siis etsimään (tai kuivaamaan) ei-niin-tulisia punaisia chilejä, joista voi tarpeen tullen leikata sentin mittaisia siemenettömiä paloja ruoanlaittoon. Näin ruokaan saadaan pikantti maku, mutta chilin tulisuus ei peitä alleen koko makupalettia.

Chiliä kolme senttiä.

Ja niin on aika siirtyä itse ruoan valmistukseen. Suosittelen käyttämään liedenkestävää saviastiaa tai valurautapannua. Pannun pohja peitetään oliiviöljyllä, ja pannu kuumennetaan keskilämmöllä. Liikaa lämpöä on syytä välttää, jotta valkosipulit eivät pala eivätkä ravut pistä öljyä räiskimään. Valkosipuleja sekä chiliä kypsennetään öljyssä tovi, kunnes valkosipuli on saanut hieman väriä. Joukkoon lisätään katkaravut ja päälle sirotellaan reilu hyppysellinen suolaa.

 

Pannu peitetään kannella ja lämpö käännetään nollille. Katkarapujen annetaan hautua kannen alla kolme minuuttia jälkilämmöllä.

Kun kolme minuuttia on kulunut, on aika siirtää pannu pois levyltä, nostaa kansi ja antaa herkullisen tuoksun täyttää koko keittiö! Suosittelen tarjoilemaan katkaravut suoraan kuumasta pannusta kenties leipäpalan kera.

Gambas al Ajillo

Näin helposti ja nopeasti syntyy espanjalaisen keittiön klassikko! Ainoa huono puoli on, että tähän jää aivan koukkuun!

Hyvää ruoka halua kaikille!

–  Smu

Advertisements

Bento Box

Koko syksyn ajan keskiviikkoisin minua on vaivannut inhottava ongelma – nälkä. Toisinaan aikataulut eivät yksinkertaisesti taivu siihen, että sitä kerkeäsi juosta yliopiston kafeteeriaan nauttimaan lounasta, lämpöisiä aterioita ei oikein kykene kuljettamaan mukanaan pitkin Helsinkiä – eikä voileipä tahdo pitää nälkää.

Tätä ongelmaa tarpeeksi pitkään pyöriteltyäni löysin viimein ratkaisun asiaan – bento box. Bento on kylmä tahi huoneenlämpöinen lounas, jonka voi nauttia oikeastaan missä ja milloin vain. Lounas koostuu useasta eri elementistä, mutta pääroolia näyttelee tietysti itse riisi.

Niinpä minä sitten menin ja tilasin itselleni bento boxin ja kylkeen tykötarpeita, jotka muodostavat oikein hyvän aloittelijan setin. Esittelen teille nyt ensin tarvikkeet, minkä jälkeen lyhykäisesti lounaani. Varsinaista reseptiä tämä postaus ei ikävä kyllä sisällä.

Tutkittuani pitkään erilaisia vaihtoehtoja, päädyin originelliin Mon Benton rasiaan. Rasia koostuu kahdesta eri säiliöstä, näiden kansista (joissa on venttiilit ruoan lämmittäminen huomioiden) sekä koko komeuden varsineisesta kannesta ja pakettia tiivisti kasassa pitävästä kuminauhasta. Lisäksi rasian mukana tuli yksi annoskuppi. Kaiken lisäksi rasia on vieläpä konepestävä.

 

Varsinaisen rasian lisäksi tilasin myös lisää annoskuppeja sekä kastikekipon, jossa on kätevä kierrekorkki. Annoskupit ovat silikonia ja siten helppo pitää puhtaina, mutta myös taipuisia, jotta ne venyvät tarpeen vaatiessa. Annoskupit toimivat myös kätevästi tilanjakajina, vaikka muffinsivuoat tai iso salaatinlehti ajaa myös saman asian.

 

Koska kannan ruokaa mukanani, on syytä huolehtia myös siitä, että tämän ruoan saa syödyksi. Siispä päädyin hankkimaan myös syömäpuikot, jotka menevät kätevästi kasaan ja mahtuvat ensimmäisen rasian ja päällimmäisen kannen väliin.

Syömäpuikot on varsin helppo koota. Korkki vain irti, puikon päät paikoilleen ja ruokailuvälineet ovat valmiina käyttöön.

 

Bentobox on kätevä juuri siksi, että eväistä saa helposti juuri sellaisia kuin itse haluaa. Erilaisilla annoskupeilla, kastikekipoilla tai muffinsivuoilla rasiaan saa helposti ruokaa juuri sen verran kuin itse tahtoo. Koska rasiat ovat identtiset, sopii päällyskansi kummankin rasian päälle. Näin mukaan voi ottaa tarvittaessa vain toisen rasian, mikäli evästä ei tarvitse reilusti.

 

Perinteisesti bento box kääritään liinan sisään, jotta sitä on helppo kuljettaa. Minä tilasin kuitenkin samaan syssyyn vielä erillisen pussin, joka on suunniteltu varta vasten MonBento-merkin Original-rasialle. Näin bento box kulkee kätevästi mukana ilman erillistä kassia, reppua tai laukkua.

Entä mitä sitten evääksi? Kuten jo aikaisemmin totesin, riisi on pääosassa. Riisin voi maustaa furikakella eli riisimausteella, joita on olemassa erilaisia. Riisin päälle viipaloin myös hieman kananmunaa. Kasviksia on syytä myös olla mukana, joten pannulla pyörähtäneet paprikat, porkkanat sekä parsakaalit ovat oikein hyvä vaihtoehto – eritoten kun ne maustaa seesamkastikkeella. Proteiinina toimii puolestaan tonkatsu eli paneroitu ja öljyssä kypsennetty porsaanleike. Tällä kertaa paistoin myös pari nakkia rasiaan. Tonkatsun kanssa on tietysti syytä olla tonkatsulle tarkoitettua kastiketta, jonka saa kätevästi pakattua kastikekippoon. Jälkiruoaksi puolestaan hieman hedelmiä. Jätin rasiaan myös hieman tyhjää tilaa, jotta sain pakattua mukaani pari palaa talouspaperia. Hirvittävän monipuoliseksi tätä lounasta ei voi kutsua. Tarkoitukseni oli kutenkin tällä kertaa testata, mikä ruoka maistuu minulle “kylmänä” ja kuinka suurissa määrin. Samoista syistä johtuen en jaa tällä kertaa varsinaisesti ainoatakaan reseptiä.

Koska minulle ei ole aikaa kokkailla aamuisin, valmistin lounaan jo tiistai-iltana. Alla näette kaksi kuvaa, joista toinen on otettu tiistaina ja toinen keskiviikkona. Ruoka säilyy tosiaan sangen herkullisen näköisenä, vaikka sen pakkaisi jo edeltävänä päivänä ja söisi kylmänä.

 

Loppuun on vielä hyvä muistuttaa keittiöhygieniasta. Koska bento box kulkee mukanani aamusta lounastaukoon saakka ilman, että saan sitä kylmään välissä, ei lounaaksi voi valmistaa mitään kovin herkästi pilaantuvaa. Vastaavasta syystä ruoka on syytä jäähdyttää nopeasti heti valmistamisen jälkeen, ruoka on syytä pakata vasta sen jäähdyttyä, jotta erilämpöiset ruoat eivät vaikuta toisiinsa eikä bentoa tule säilyttää huoneenlämmössä pidempään kuin on tarpeen.

Seuraavina viikkoina ajattelinkin keskittyä hieman enemmän näihin lounaisiin. Keskiviikko on myös ensiviikolla ja minulla on nälkä myös silloin. Kun aika koittaa, kirjoitan teille taas lounaastani. Somesta lounaitani voi koettaa bongata risuaidalla #bentopäivässä

Hyvää ruokahalua kaikille!

–  Smu

Paistettu Udon

Udonit – nuo nuudelimaailman paksukaiset. Todellinen herkku!

Minun on tunnustettava, että valmistin tätä kesällä hyvin usein grillissä ja aikomukseni oli kirjoittaa teille resepti jo aikaisemmin, mutta se unohtui! Ei se mitään! Olen pyrkinyt muokkaamaan reseptiä blogia varten siten, että ruoan valmistaminen onnistuisi mahdollisimman helposti myös siellä, missä aasialaisia marketteja ei ole ja eksoottisimpien raaka-aineiden saaminen hankalaa. Resepti on yhtä yksinkertainen kuin ainesosaluettelokin:

  • 250 grammaa kanaa
  • porkkana
  • suuri paprika
  • pieni sipuli
  • puolikas kaali
  • valkosipulin kynsi
  • kaksi pakettia udoneita
  • 5 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä (voi korvata sakella)
  • 1 rkl kalakastiketta (voi korvata katsuobushilla)

Tämä resepti on osa normaalin lokakuun reseptejä eli niitä ruokia, joita syön arkisin verrattain usein.

Heti ensimmäiseksi kana sekä vihannekset pilkotaan. Vihannesten koon suhteen ei tule olla niin nöpönuuka. Olen tottunut valmistamaan ruoan ronskeista paloista, koska grillissä isot palat ovat helpommin käsiteltävissä eivätkä pala niin herkästi. Koska elämme syksyä ja siirrymme kohti talvea, on grilli vaihtunut (ainakin meillä) jo keittiön lieteen ja parilla pannuun – mutta mihinkäs sitä tiikeri raidoistansa… Kuitenkin, mikäli suositte pienempiä paloja, on kaali silti syytä pilkkoa suuriksi siivuiksi, jotta pehmennyt kaali on helppo napata syömäpuikoilla! Tämän ruoan suhteen minulla on kuitenkin yksi selkeä sääntö: kanan kanssa punaista paprikaa, possun kanssa vihreää paprikaa.

 

 

Maustekastike on helppo valmistaa. Soija, mirini sekä kalakastike sekoitetaan keskenään. Mikäli käytätte kalakastikkeen sijaan katsuobushi-hiutaleita, jättäkää ne lisäämättä kastikkeeseen, sillä hiutaleet ripotellaan puolivalmiin ruoan päälle lopuksi.

Kastiketta on noin puoli desiä.

Jatko onkin sitten helppoa kuin pyörällä ajaisi! Ensin keitetään udonit. Kun nuudelit ovat kypsyneet, valutetaan vesi pois ja annetaan udoneiden odotella tovi.

Pannulla kuumennetaan tilkka öljyä ja kanat paistetaan miltei kypsiksi. Lämpö pidetään niin korkealla kuin mahdollista.

Kun kanat ovat melkein kypsiä, lisätään joukkoon porkkanat ja paistetaan tovi. Porkkanoiden jälkeen sipuli sekä valkosipulinkynsi, joka on hienonnettu. Seuraavaksi joukkoon lisätään paprikat ja paistellaan taas kotvan verran. Lopuksi lisätään kaali ja paistetaan, kunnes kaali alkaa pehmetä.

 

 

On aika lisätä joukkoon udonit. Keitetyt nuudelit kipataan pannuun ja sekoitetaan voimakkaasti, jotta ne eivät ota kiinni pohjaan ja pala. Lisätään maustekastike tahi kastike sekä katsuobushi-hiutaleet. Sekoitetaan hyvin – ja se on siinä!

Helppoa, nopeaa ja maukasta! Tärkeintä on vain tietää omat rajansa, sillä yakiudon vie kielen mennessään ja sitä tulee pian syöneeksi liikaa!

Yakiudon

Seuraavalla kerralla kirjoittelenkin teille silakoista, koska tänään tulin poikenneeksi Helsingin perinteisillä silakkamarkkinoilla!

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Karaage

Lokakuu. Toiset kutsuvat sitä lihattomaksi – minä lihalliseksi – paremminkin normaaliksi (ainakin omasta vinkkelistä katsottuna). En innostu ääripäistä. En äärimmilleen viedystä kasvisruokavaliosta, en hedonistisesta mässäilykulttuurista. Minä kuljen keskitietä. Tämän kuukauden aikana tarkoitukseni on jakaa teille aivan tavalliseen tapaan reseptejä, toki sääolosuhteet huomioiden. Koska olen vapaa bloggaaja (en siis tee yhteistyötä kenenkään kanssa), ei kirjoittaminen tuo minulle tuloja, joilla voisin hankkia kunnon kuvausvehkeitä. Syksyllä kun tuppaa olemaan toisinaan hieman liiankin hämärä kuvata. Mutta! Painotan tässä kuussa ruoan monimuotoisuutta ja tasapainoisuutta. Paitsi että monimuotoinen ruokavalio koostuu niin viljoista, kasviksista, maitotuotteista kuin lihasta, on ruoan syytä olla myös tasapainoista ja sisältää kaikkia edellämainittuja raaka-aineita oikeassa suhteessa. Noh, tasapaino on vähän sellainen keskitien termi. Minun kohdallani se tarkoittaa myös sitä, että toisinaan herkutellaan – kuten tänään!

Karaage on japanilaista, paistettua kanaa. Hyvin yksinkertaisesti sanottu, eikö? Kana voi olla niin sisäfilettä, rintafilettä kuin vaikkapa paistinleikettä (oma suosikkini). Liha pienitään sopivan kokoisiksi, reiluksi suupaloiksi, minkä jälkeen se marinoidaan. Marinointiin voi käyttää soijakastiketta, alkoholia tai erilaisia marinadeja. Itse marinoin karaagen aina omassa, salaisessa marinadissani, josta ette valitettavasti saa reseptiä, mutta näette kyllä kuvan! Vinkkinä – se on soijapohjainen…

Ainesosaluettelo on helppo ja yksinkertainen:

  • 250 grammaa kanaa
  • marinadia
  • n. 1 dl vehnäjauhoa
  • n. 1 dl maissitärkkelystä
  • suolaa
  • pippuria

Ensin on syytä aloittaa kanan marinoimisesta. Valitaan haluttu marinadi, kanat pienitään ja niitä marinoidaan vähintään 2 tuntia.

Ennen kypsentämistä jauhot, maissitärkkelys, suola ja pippuri sekoitetaan keskenään laakeassa astiassa.

Tässä vaiheessa kanan jatkokäsittely on koulukuntakysymys. Toiset sekoittavat tätä jauhoseosta kanan ja marinadin joukkoon siten, että kanat peittyvät ns. löysään taikinaan. Toiset puolestaan pyörittelevät kanat jauhoseoksessa, kuten minäkin teen. Mikäli jauhot sekoittaa marinadiin, kypsennettäessä kanan ympärille syntyy paksumpi kuori. Koska emme tee kanakatsuja, suosin kevyempää versiota. Kanat siis jauhojen sekaan, jossa ne saavat kieriä kunnolla!

 

Karaage paistetaan öljyssä. Kattilassa kuumennetaan reilusti öljyä, johon kanat upotetaan kypsymään. Ennen kuin kanan upottaa kuumaan öljyyn, suosittelen ravistelemaan sitä hiukan, jotta irtonainen jauho varisee pois mahdollisimman hyvin. Kun kanat on ovat kauniin ruskeita, ne nostetaan valumaan. Toiset käyttävät pelkkää talouspaperia lautasen päällä, mutta itse suosin metallisiivilää, jonka asetan metallisen kulhon päälle. Näin liika öljy pääsee valumaan pois ja metallinen kulho puolestaan heijastaa lämpöä ja pitää karaaget kuumina pidempään!

Karaage

Tänään karaage valmistui lounaaksi yhdessä keitetyn riisin ja tempurakuorrutteen saaneiden munakoisen kanssa – ohjeen tempuraan löydätte tästä. Ja kun kyse on karaagesta, kylkeen on syytä lisätä pari lohkoa sitruunaa, joiden kirpeä mehu antaa kanalle mukavasti potkua!

Karaage sopii mainiosti niin lounaaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. Maltti on kuitenkin malttia. Uppopaistettu ruoka ei sovi kenellekään jokaisena ateriana! Koska tällä kertaa kirjoitin teille hieman raskaammasta ruoasta, ensi kerraksi pyrin taiteilemaan teille jotain kevyempää ja kasvispitoisempaa, jossa kana on osa kokonaisuutta eikä itse pääjuttu.

Hyvää ruokahalua!

–  Smu

Mitarashi Dango

Käydessäni täydentämässä ruokakaapin aasialaisten elintarvikkeiden osastoa, bongasin sattumalta hyvin pehmeää tofua marketin kylmäkaapista – ja jostain kumman syystä päässäni alkoi raksuttaa. Miten olisi tofupohjainen jälkiruoka? Kyllä – mitarashi dango.

Mitarashi dango on japanilaisen keittiön herkku, joka valmistetaan tofusta ja riisijauhosta (mochiko). Mochiko on riisijauhoa (glutinous rice flour), joka on valmistettu ns. tahmariisistä (sticky rice). Tätä jauhoa voi periaatteessa valmistaa jopa kotikonstein. Tofusta ja riisijauhosta tehdään taikina, josta vaivataan pyöreitä palloja, jotka tarjoillaan kolmen tai viiden pallon vartaissa siirappimaisen kastikkeen kera.

Ainesosaluettelo on lyhyt:

  • 250 grammaa pehmeää (silken) tofua
  • 250 grammaa mochikoa
  • 2,5 dl vettä
  • reilu desi sokeria
  • 5 ruokalusikallista soijakastiketta
  • 2 kukkurallista ruokalusikallista maissitärkkelystä

Tärkeintä koko hommassa on, että tofu on pehmeää. Silken tofu on juuri tähän käyttötarkoitukseen, sillä se on rakenteeltaan niin samettista, ettei sitä saa nostettua pakkauksestaan lusikalla yhtenä palana. Tofupakkaus painoi 300 grammaa, josta tofun osuus oli 250 grammaa. Toki taikinaa voi valmistaa myös pienemmän määrän, kunhan jauhon ja tofun suhteen pitää samana. Käyttämällä koko paketin on kuitenkin helppo varmistua siitä, että puolikkaita tofupaketteja ei jää lojumaan jääkaapin perälle.

 

Tofu siis vain yksinkertaisesti sekoitetaan ja vaivataan jauhojen joukkoon. Taikina muistuttaa rakenteeltaan hyvin pitkälti murotaikinaa: ensin muodostuu isoja paakkuja, sitten muromaista taikinaa.

 

Lopulta taikinasta muodostuu kiinteä, joskaan ei kuiva pallo. Taikinan rakenne on helppo testata. Kun taikinasta lohkaisee ruokalusikallisen kokoisen palan, pitäisi käsien välissä pyörittelemällä muodostua kiinteä pallo, joka ei halkeile. Mikäli jauhoja kuitenkin on humpsahtanut taikinaan liikaa, kannattaa tofun omaa nestettä lisätä taikinaan sekaan varovaisesti teelusikallinen kerrallaan.

Valmis taikina

Seuraavaksi taikinasta vaivataan pieniä palloja, jotka kannattaa suhteuttaa vartaan paksuuteen. Koska bambusta valmistettuja cocktailvartaita ei ollut saatavilla, käytin puisia grillivartaita, jotka katkaisin keskeltä kahtia. Vartaan paksuuteen nähden noin ruokalusikallinen taikinaa riittää muodostamaan juuri oikean kokoisen pallon.

Kun taikina on pyöritelty näteiksi palleroiksi, on aika kypsentää ne. Ensimmäisessä vaiheessa taikina kypsennetään keittämällä. Pallot siis upotetaan kiehuvaan veteen pienissä erissä, siten että ne varmasti peittyvät hyvin.

Pallot ovat kypsyneet, kun ne nousevat pintaan kellumaan. Tämän jälkeen niiden annetaan kiehua vielä minuutin pari.

Seuraavaksi pallot varrastetaan. Kosteat kädet helpottavat huomattavasti käsittelyä, joten suosittelen pitämään vesikuppia lähettyvillä. Vartaat asetetaan kuumalle pannulle, ja niitä paistetaan tovin kummaltakin puolen.

Vartaiden paistuessa on aika valmistaa siirappi. Vesi, sokeri, soija sekä tärkkelys sekoitetaan keskenään. Seos muuttuu tässä vaiheessa todella sameaksi, mitä ei pidä säikähtää, sillä kiehahdettuaan väri muuttuu tummaksi ja kiiltäväksi. Seos siis kiehautetaan koko ajan sekoittaen. Valitettavasti itse prosessista minulla ei ole kuvaa, mutta valmiista lopputulemasta kylläkin. Pahoitteluni kuvan sameutta, sillä höyry sumensi linssin. Pääasia on, että näette siirapin värin.

Lopuksi siirappi kaadetaan vartaiden päälle – mitarashi dango on valmis nautittavaksi höyryävän kuuman vihreän teen kera!

Mitrashi Dango

 

Minun on myönnettävä, että pidän tästä leivonnaisesta. Mitarashi dango kun ei ole varsinaisesti makea eikä suolainen. Sokeri toki antaa makeutta, mutta soija puolestaan tuo suolaisuutta. Maku on hyvin… umami(sh)!

Tässä kaikki tältä erää. Tätä raapustaessani minulla on uunissa Pekingin ankka. Mikäli saan reseptin toimimaan, saatan joskus raapustella siitäkin…

Hyvää ruokahalua kaikille!

– Smu

Saganaki Tyri

Minä pidän matkustamisesta. Hyvin usein matkakohteeksi valikoituu Kreikka – kuten myös tänä kesänä. Loma sujui oikein mukavasti. Lämpöä riitti, aurinko paistoi, ruoka oli hyvää ja saari vehreä – mitä nyt jumituimme rikkoutuneen lentokoneen vuoksi maahan pariksi päiväksi, ennen kuin pääsimme vihdoin kotiin.

Matkoilla minulla on tapana vaihtaa ruokatietoutta paikallisten kanssa. Niin kävi myös tällä kertaa. Eräs vanhempi pariskunta piti käsityöläiskauppaa kylässä, jossa asustelimme viikon ajan. Kauppiasrouva ja minä löysimme hetkessä yhteisen sävelen, joten keskustelu kääntyi savipadoista hyvin nopeasti ruoanlaittoon.

Saganaki tyri on paistettua kreikkalaista juustoa. Perinteisesti tähän ruokalajiin käytetään “kovaa keltaista juustoa”. Kova keltainen juusto voi olla periaatteessa mitä tahansa kovaa (ja suolaista) juustoa. Mutta kun sanon kovaa, tarkoitan myös sitä. Esimerkiksi gouda on aivan liian pehmeää. Itseasiassa tuo kreikkalainen kova, keltainen juusto muistuttaa rakenteeltaan ja tuoksultaan hieman parmesaania, mutta tulipa mieleeni jostain syystä myös Valion Keisarinna-juusto. Toiset käyttävät tähän ruokalajiin myös halloumia, vaikka lopputulos onkin hieman erilainen. Epätoivoon ei kannata kuitenkaan vaipua, sillä Suomesta on saatavilla aivan aitoa, kovaa keltaista juustoa kiitos Filos-tuoteperheen.

Ainesosaluettelo on lyhyt:

  • juustoa
  • jauhoa
  • vettä
  • öljyä
  • viipale sitruunaa

Kova keltainen juusto eli hard yellow cheese

Heti ensimmäiseksi pannun pohjalle kaadetaan aimo loraus öljyä ja annetaan öljyn lämmetä. Tällä välin juusto valellaan kylmällä vedellä – allekirjoittanut käytti juuston nopeasti juoksevan veden alla. Seuraavaksi kosteapintainen juusto pyöritellään kauttaaltaan jauhoissa.

Jauhotettu juusto

Tässä vaiheessa öljy on kuumaa, joten on aika paistaa juusto. Kovin pitkään juustoa ei tarvitse kypsentää, vaan pinnan ruskistuttua hitusen, voi juuston kääntää ympäri ja kypsentää toisenkin puolen.

Juusto nostetaan lautaselle, kylkeen lisätään sitruunaa, jota juuston päälle voi puristaa oman maun mukaan.

Valmista tuli. Helppoa ja maukasta, kaiken lisäksi myös tavattoman nopeaa.

Tässä kaikki tällä kertaa. Oikein makoisia hetkiä kreikkalaisten makujen parissa!

– Smu

Tiramisu

Se oli muistaakseni vuonna 2015 keväällä, kun olin aterioimassa Tampereen Näsilinnassa ravintola von Nottbeckissa. Katkarapusalaatti oli kamala kokemus; rapu oli kylmää, mautonta ja tyystin ilman minkäänlaista marinadia, salaatti oli kitkerää ja vetistä. Sipulikeitosta pidin. Risotto oli aivan liian suolaista. Pääruoka puolestaan ihan kohtuullinen. Jälkiruokana piti olla tiramisu. Piti. Tarjoilija toi lopulta pöytään oikein sievän, neliskanttisen kakkupalan. Niin, kakkupalan, jota kutsuttiin tiramisuksi. Sääli vain, että siinä ei maistunut kahvi saatika alkoholi. Jos se olisi tarjoiltu minulle juustokakkuna, olisin kiittänyt. Koska kyseessä oli hieman juhlavampi tilaisuus enkä ollut itse maksajan roolissa, en viitsinyt nostaa meteliä asiasta. Mutta tuon kokemuksen jälkeen on kului kaksi vuotta, ennen kuin uskalsin edes ajatella tiramisua.

Koska tiramisun voi pilata monella tapaa – liikaa kahvia, liikaa alkoholia tai sitten von Nottbeckin tyyliin – niin esittelen tässä nyt pomminvarman version, josta voisi käyttää ilmaisua “brutto ma buono” eikä tätä pidä sekoittaa nyt niihin kekseihin. Sananparsi tarkoittaa karkeasti kääntäen “ruma mutta hyvänmakuinen”.

Yksinkertaiseen tiramisuun tarvitaan:

  • kananmuna
  • vaniljasokeria
  • sokeria
  • purkillinen mascarponea
  • pannullinen espressoa
  • alkoholia
  • savoiardikeksejä eli lady’s finger -keksejä
  • kaakaojauhetta

Kananmuna rikotaan kulhoon, joukkoon lisätään reilut kaksi teelusikallista vaniljasokeria ja reilut kaksi teelusikallista tavallista sokeria. Vatkataan, kunnes sokeri on liuennut kananmunaan.

Tasainen, sokerilla maustettu vatkattu kananmuna.

Tämän jälkeen kananmunan sekaan lisätään mascarpone ja sekoitetaan hyvin.

Hyvä mascarpone on hieman hapanta. Happamalla en tarkoita mitään ranskankerman kaltaista – vaan pientä makuvivahdetta, joka takaa sen, että sokerin lisäämisen jälkeen mascarponen ominaismaku ei katoa. Hyvä mascarpone ei ole myöskään liian löysää. Tämän mascarpone-vaahdon tarkoitus on säilyttää vaahtomainen rakenteensa eikä juoksettua. Vaahto onkin valmis, kun kananmuna on sekoittunut mascarponeen siten, että lopputulos on kuohkea vaahto.

Seuraavaksi on syytä valmistaa kahvi, jonka pitäisi olla kunnon espressoa. Kahden kupin mokkapannu riittää tähän reseptiin oikein hyvin.

Kahvin on syytä olla hyvin lämmintä, mutta ei aivan tulikuumaa. Kahvi kaadetaan syvälle lautaselle ja joukkoon lisätään pari teelusikallista vaniljasokeria sekä alkoholia. Minä suosin itse brandya, jota lisäsin vajaan sormustimellisen. Toiset puolestaan suosivat kahvilikööriä, hyvin usein Kahlúa-merkkistä. Alkoholin tarkoitus on antaa tiramisulle hieman potkua ja tasapainottaa kokonaisuutta.

Kun kahviseos on valmis, on aika koota tiramisu. Yhteen annokseen käytetään neljä keksiä. Koska keksit ovat hyvin huokeita ja imevät nestettä nopeasti, pyöräytetään keksiä kahviseoksessa sukkelasti, minkä jälkeen se puolitetaan ja asetetaan kulhoon.

Nopea dippaus kahviin, katki ja kulhoon!

Tiramisu on helppo koota. Kaksi keksiä, mascarpone-vaahtoa, kaksi keksiä ja vaahtoa.

 

 

Kun annos on valmis, viimeistellään tiramisu ripottelemalla sen päälle kaakaota!

Tiramisu on helppo ja nopea jälkiruoka, jonka valmistamisessa menee noin varttitunti. Annos säilyy hyvänä jääkaapissa parin tunnin ajan, mutta suosittelen tekemään sen juuri ennen tarjoilua. Kotitekoisen tiramisun etu on ennen kaikkea se, että tietää, mitä saa. Jokainen voi valita oman suosikkikahvinsa, jota käyttää keksien kostuttamiseen. Mikäli taas ei pidä kahvilikööristä, voi huoletta käyttää brandya tai konjakkia. Alkoholin määrän saa puolestaan valittua juuri omaa makua parhaiten vastaavaksi.

Niin ja noh, eihän tämä kovin kaunis annos ole – mutta sitäkin maukkaampi!

Hyvää ruokahalua kaikille!

Smu