Tirriliha

Suomalainen ruokakulttuuri on aina ollut minulle kompastuskivi. En tarkoita, ettenkö osaisi valmistaa suomalaisia ruokia – ei. Mutta en ole koskaan oikein päässyt perille siitä, miksi ruokakulttuurimme on kehittynyt sellaiseksi kuin on. Maa on täynnä riistaa, meillä on hyvin kalaisat vedet, paljon villiyrttejä käytössämme – löytyy perinteisiä juustoja ja juomia, mutta tästä kaikesta huolimatta suomalaista ruokakulttuuria voisi kuvata termein jauhoinen makkara ja kylmä maksalaatikko. Hullunkurista kyllä, järviemme simpukoita ei käytetä ruoanlaitossa, ravut olivat pitkään köyhien ruokaa (nyt rikkaiden) ja suomalainen vaaleapaahtoinen kahvi maistuu miltä maistuu. Tiesittekös muuten, että ennen sotia Suomessa juotiin hyvin tummaksi paahdettua kahvia. Kun pula-ajan jälkeen kahvia viimein saatiin, oli kysyntä niin kova, että paahtimot tajusivat kansan juovan minkälaista kuraa hyvänsä ja jättivät paahtamisen puolitiehen, jotta kahvia saatiin toimitettua läpi maan. Sen jälkeen maassamme on hallinnut vaalean litkun tyrannia.

Noh, toisaalta. Suomalaisesta ruokakulttuurista löytyy kyllä myös helmiä. Grillimakkaran tai makaronilaatikon sijaan on olemassa myös muita varsin helppoja ja paljon maukkaampia ruokia. Yksi näistä on tirriliha. Selailin tuossa taannoin keittokirjojani ja törmäsin tirripaistin ohjeeseen. Pisti vihaksi. Kuka nyt oikeasti neuvoo tarjoamaan tirrilihan perunamuusin kanssa? Karjalainen vereni kiehahti. Tirriliha pitää nauttia hapanleivän kera!

Mutta mitä tirrilihaan tarvitaan (eikä kyseessä ole sitten tilliliha!)?

  • sian kylkeä (250-300 grammaa)
  • sipuli
  • suolaa
  • pippuria
  • vettä
  • ruisleipää (noin puolikas reikäleipä)

Reseptistä on olemassa parikin variaatiota. Tirrilihan voi valmistaa niin uunissa kuin pannulla, sian kyljen voi siivuttaa tai käyttää palana, toiset pitävät tummaksi paistetusta, toiset vaaleasta – mutta ruisleipä on ehdoton tirrilihan kumppani.

Tällä kertaa päädyin pannulla tehtävään versioon!

Pannu kuumennetaan. Kuumalle pannulle ladotaan sian siivut. Lihan pitää siristä (tai tiristä) välittömästi pannulle päädyttyään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun liha on hetkisen aikaa tirissyt pannulla, lisätään joukkoon reiluiksi palasiksi pilkottu sipuli, suolaa ja pippuria. Tämän jälkeen kylkiviipaleita paistetetaan käännellen, jotta ne saavat varmasti hieman väriä puolin ja toisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun liha on hieman ruskistunut (minä pidän siis tästä ei niin rapsakaksi kypsennetystä kyljestä), kaadetaan joukkoon vettä, jotta lihat peittyvät juuri ja juuri. Jätetään kiehumaan hissukseen noin 2o minuutin ajaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä välin pilkotaan ruisleipä muutaman sentin paloiksi. Yleensä ruisleipää kastetaan tirrilihan liemeen ja liha syödään leivän päällä. Kuitenkin, pilkotut ruisleivät lisätään pannulle lihan joukkoon hieman ennen kuin 20 minuuttia on kulunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tirrilihan annetaan kypsyä vielä hetken verran, jotta leipäpaloihin imeytyy kastiketta ja palat pehmenevät.

Kun leipäpalat on pilkottu tirrilihan joukkoon, lopputulos on huomattavasti esteettisempi eivätkä sormenpäät tahriudu rasvaan!

Tirriliha

Tirriliha

Kokonaisuudessan tirriliha on siis sangen edullinen perinneruoka. Ruoanlaitossa tulee myös hyödynnettyä tuota nykyajan ruoktrendien syrjimää sian kylkeä, joka on aivan suotta pannassa ja ansaitsee armahduksen!

Vaikka tirriliha on maukasta, samaa ei voi sanoa jokaisesta perinneruoasta. Etikka, suola ja rasva ovat tyypillisiä tapoja tuoda makua suomalaiseen ruokaan. Tosin tällöin ruoka maistuu usein – etikalta, suolalta ja rasvalta. Raikkaus ja omaperäisyys puuttuvat. Nämä perinteisen suomalaisen ruoan ominaisuudet saavat minut vierastamaan useimpia suomalaisia ruokalajeja. Ja vaikka jotkin perinneruoat ovat maukkaita, se ei tee suomalaisesta ruokakulttuurista sen parempaa. Hyvä ruoka on muutakin kuin maukasta – hyvä ruoka on myös elämys. Perinteinen tirriliha sai tässä reseptissä uuden muodon. Koska leipäpalat lisättiin kastikkeen sekaan, ruokaan saatiin täysin erilainen ulottuvuus ja tirriliha erottui tirrilihana eikä muistuttanut läskisoosia, joka pottuvoin kanssa tarjoillaan. Perinneruokakin voi siis uudistua ja pysyä silti perinneruokana.

Suomalainen ravintolakulttuuri on onneksi alkanut saada tuulta siipien alle. Nykyisin on pääosin aivan hyväksyttävää käydä ravintolassa eikä rahojen ajatella menevän hukkaan. Kenties vielä koittaa päivä, jolloin suomalainen ruokakulttuuri kokee renessanssin ja etikkaiset säilykkeet, jauhoiset makkarat astuvat taka-alalle  ja suomalainen ruokakulttuuri on maailmanlaajuinen trendi… Kenties…

–  Smu

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s