Kokonainen Täytetty Siika

Pääsiäinen koitti jälleen. Kevään merkit ilmenivät jo helmikuussa, kun mämmi ilmestyi kauppojen kylmähyllyihin. Rehellisesti myönnän, että pääsiäinen on minulle yksi juhla muiden joukossa. Ruokaperinteistä toki pidän. Pitkänä perjantaina ei saisi syödä lihaa – kuten ei periaatteessa koko alkuviikkona. Siksipä kala on hyvä vaihtoehto.

Kun olin yläasteella, kahden kilon siika oli kova juttu. Nyt on kuitenkin noin 700 gramman siika käsittelyssä:

  • Kokonainen siika
  • Salottisipuleita
  • Puolikas sitruuna
  • Suolaa
  • Rosmariinia
  • Oliiviöljyä

Kokonainen siika suomustetaan, huuhdellaan ja tämän jälkeen kylkiin tehdään viillot.

   

 

Viiltoihin sekä kalan sisälle hierotaan suolaa. Käytin graavisuolaseosta, joka sisältää niin suolaa sokeria kuin tilliäkin. 

  

Salottisipulit pilkotaan muutamaan osaan pituussuunnassa. Lisäksi puolikas sitruuna pilkotaan pienempiin lohkoihin.

 

Pitkittäin pilkotuissa sipuleissa on ideana yksinkertaisesti se, että niitä on mahdollista painaa sisään kylkiviiltoihin. Kala nostetaan folion päälle, täytetään sipuleilla sekä sitruunalla. Päälle puristetaan yhden lohkon mehu. Tämän jälkeen viillot täytetään sipulilla, ylimääräiset sitruunat sekä sipulit asetellaan kalan ympärille. Päälle voi ripotella lisää suolaa, rosmariinia sekä lorauttaa oliiviöljyä. Lopuksi kala kiedotaan tiukkaan pakettiin ja laitetaan jääkaappiin odottamaan pariksi tunniksi.

   

Kala kannattaa nostaa huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista.  Siikaa paistetaan 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia.

  

Lopputulos on herkullinen ja raikas, pehmeänmakuinen kala, joka kannattaa syödä vaalean leivän kera. Kertynyttä nestettä kannattaa käyttää leipäpalojen voiteluun. Makuelämys on taattu.

 

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Mukavaa pääsiäistä teille kaikille!

Smu 

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s