Tartar-kastiketta katkarapujen, halloumin sekä cashwen ja salaatin kera

Tiedättekös… Kun sitä syö kokonaisen kanan itsekseen, alkaa kaivata jotain aivan muuta. Salaatti on hyvä vaihtoehto. Tai siis “salaatti”! Tartar-kastike on hyvää, mutta ikäväkseni huomasin jääkaapissa olevan purkin tyhjentyneen pahasti. Niinpä sitä ei auttanut muu kuin tehdä itse oma, pikaversio tartar-kastikkeessa!

Helppo tartar-kastike:

– 3 rkl majoneesia
– 3 rkl sinappista kurkkusalaattia
– hieman kuivattua chiliä
– suolaa
– valkopippuria

IMG_4610
Kesäisin kasvattelevat chilejä, jotka kuivaan talven varalle. Toki kuivaamiseen sijaan chilit voisi säilöä esimerkiksi öljyssä tai vaikkapa paholaisen hillon muodossa. Noh, tällä kertaa ne olivat mukana omana itsenään antamassa pientä potkua.

Tartar-kastikkeen valmistaminen on hyvin simppeliä. Kaikki ainekset samaan kulhoon, sekoitetaan ja annetaan vetäytyä!

IMG_4613

IMG_4615

Tartar-kastikkeen on hyvä vetäytyä ainakin tunnin verran. Ennen käyttöä se on myös syytä sekoittaa hyvin. Halloumi paistetaan kuumalla pannulla ja seassa voi paahtaa cashew-pähkinöitä. Muutama reipas salaatinlehti sekä katkaravut kokoavat annoksen kivasti.

IMG_4617-0
Saa nähdä, mitä seuraavaksi kerraksi valmistankaan. Mieleni tekisi kovasti täytettyä siikaa tai sitten madetta jossakin muodossa. Hmm… Ideamylly käy kovasti. Pitääkin pohtia asiaa – vaikka juuri nyt kohta tuhdin dry martinin ääressä.

Ensi kertaan!

Smu

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s